Tavoitteena Hyvinvoiva Koira - Virhe, virhe, virhe!

Yhteiskuntamme ajatusmaailma tuntuu usein varsin virhekeskeiseltä. Se opettaa meidät näkemään virheet hyvin negatiivisena asiana ja opettaa meitä pelkäämään virheiden tekemistä. Virheet ovat myös yksi koirankoulutuksen kulmakivistä. Eri koulukuntien väliset suhtautumiset ja reagointitavat poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tässä kirjoituksessa avaan omaa ajatusmaailmaani ja toimintatapojani koirankoulutuksessa virheisiin liittyen.

Osallistuin Eva Bertilssonin loistavaan Palkasta Palkkaan -seminaariin viime vuoden maaliskuussa. Seminaarista inspiroituneena olen viimeisen vuoden aikana pohtinut ja kehittänyt taitojani virheisiin suhtautumisessa. Ennen kaikkea kyse on ajatusmaailmastamme. Haluammeko ajaa koiran treenitilanteissa virheisiin ja haluammeko osoittaa koiralle sen tekemät virheet? Vai haluammeko suunnitella treenitilanteet mahdollisimman virheettömäksi ja olla osoittamatta koiralle virheitä?

Yksi mielipiteitä melko voimakkaastikin jakavista asioista on NRM:n (No Reward Marker, eli nämä ohot ja hupsit) käyttö. NRM:n käyttö tuntuu olevan harrastuspiireissä varsin yleistä ja ihmisiä koulutetaan käyttämään sitä. Usein sen käyttöä perustellaan "reiluudella koiraa kohtaan, jotta se tietää mikä on oikein ja mikä on väärin". Palkkiotta jääminen on kuitenkin varsin riittävä informaatio koiralle tehtävän sujumisesta tutkimustuloksienkin perusteella. NRM on ihmisen tarve ja se on varsin vaarallinen kommunikointitapa koulutustilanteissa. Tutkimustulokset kertovat, että neutraalinkin (ei ihmiseltä tulevan) NRM:n käyttö hidastaa oppimista, haittaa sujuvuutta ja vähentää yrittämistä. Se tekee koiralle treenitilanteessa epämukavan olon ja vaikuttaa voimakkaasti koiran tunnetilaan ja kokemukseen treenistä. En usko, että ihmiseltä tuleva, sosiaalisen komponentin sisältävä NRM voi koskaan olla täysin neutraali, vaikka kovasti muuta väitetäänkin. Jos ja kun pelkkä "oho" aiheuttaa kaikkea edellämainittua, tuskin tarvitsee edes positiivisen rankaisun käytöstä mainita.
Tässä artikkelissa on avattu 2015 tehtyä tutkimusta NRM:n käytöstä:
https://www.psychologytoday.com/blog/canine-corner/201603/should-trainers-tell-dogs-when-their-behavior-is-wrong
Artikkelissa on käytetty ihmisten maailmasta esimerkkiä palapelin tekemisestä. Jos jokaisesta virheellisestä yrityksestä joku sanoisi selkäsi takana "oho", miten reagoisit tilanteessa? Entä tulisitko seuraavan kerran yrittämään palapelin tekemistä? Entä jos "oho"a tehostettaisiin pienellä tukistamisella? Yksi turhautuu, yksi suuttuu, yksi lannistuu, yhtä pelottaa. Väitän, ettei meistä kukaan haluaisi samaan tilanteeseen uudestaan. Miksi siis kohtelisimme koiriamme niin?

Koirankoulutuspiireihin on erittäin valitettavasti pesiytynyt treenitapa, jossa halutaan ajaa koira virheeseen. Eli pyydetään koiraa tekemään tehtävä, joka on aseteltu niin, että virheen todennäköisyys on erittäin suuri. Sitten nuhdellaan koiraa (mahdollisesti fyysisen rangaistuksen kera) ja kerrotaan kuinka huono koira se on! Jos koira onnistuu, saatetaan olla jopa harmissaan, kun ei saatu sitä kiinni virheestä. Hullua! Tilanteissa virhe perustellaan aina koiran virheeksi, eikä ohjaajan koulutusvirheeksi tai virheeksi treenin suunnittelussa. Tämän käyttöä perustellaan mm. sillä, että saadaan liikkeet varmemmiksi, kun kerrotaan koiralle mitä se ei saa tehdä. Koetaan, että hieman varovainen koira on suoritusvarmin koetilanteissa. Tämä treenitapa lakaisee koiran hyvinvointia maton alle surullisella tavalla. Jatkuvassa käytössä se aiheuttaa koiralle pitkäkestoista stressiä. Mielestäni täysin järjetön ajatusmaailma, jonka tueksi ei löydy mitään faktaa oppimisteorioista tai oppimispsykologiasta. Päinvastoin! Tutkimustulokset ovat todistaneet virheettömän oppimisen (errorless learning) tehokkaimmaksi ja nopeimmaksi opetustavaksi.
Tässä erittäin hyvä kirjoitus ylivarovaisuudesta, suosittelen lukemaan:
https://teamclick4change.wordpress.com/2014/02/21/munankuorilla-kavely-ylivarovainen-koira/
Kirjoituksesta poimittu: "Kaikkein ikävintä on, että osa kouluttajista jopa tähtää ylivarovaisuuteen. Koiraa saatetaan nyppäistä varoittamatta poskivilloista tai kyljestä esimerkiksi juuri kontaktin herpaantuessa. Tällaisia yhtäkkisiä rankaisuja toistetaan, kunnes koira muuttuu ylivarovaiseksi. Motivaationa kenties on se, että ylivarovainen koira saattaa vaikuttaa paljon nöyremmältä ja skarpimmalta, koska koiralla ei ole minkäänlaista kontrollia sen suhteen, mitä sille kulloinkin tapahtuu. Koira tarkkailee entistä tarkemmin omistajan eleitä ja stressireaktio, joka tilanteeseen liittyy, jatkuu myös tilanteen jälkeen."

Koiran tekemät virheet voivat tuntua ärsyttäviltä ja ne turhauttavat etenkin silloin, kun tuntuu ettei saa koiraa oppimaan haluamaansa asiaa tai koira toistaa samaa virhettä useasti. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki mitä koira tekee on meidän kouluttamaamme. Koira tekee omasta näkökulmastaan kannattaviksi kokemiaan asioita, asioita joita me olemme vahvistaneet. Tähän yksinkertaiseen lainalaisuuteen perustuu koko kouluttaminen, koira ei tee virheitä tahallaan. Se tekee niitä asioita, jotka me olemme toiminnallamme tehneet jollain tavalla kannattaviksi. Ja välillä ihan huomaamattamme.

Virheettömän oppimisen saavuttaminen vaatii ohjaajalta huolellista suunnittelua. Yksi suunnittelun työkaluista on treenikuplan piirtäminen. Treenikuplassa koulutuksen pienetkin yksityiskohdat on suunniteltu ja tavoitteena on sujuva toistosta toistoon ja palkkiosta palkkioon siirtyminen. Suunnitelmassa on myös huomioitu mahdolliset virheen paikat sekä suunniteltu oppimisen kannalta tehokas reagointitapa virheeseen. Yksinkertaisena esimerkkinä sivulletulo ja kontaktin pito. Suunnitelma voisi sisältää 5 toistoa, tavoitteena  saavuttaa 4 sekunnin pituinen kontakti. Koiraa palkattaisiin lelulla ja lelupalkka päättyisi vartalon eteen. "Kiitos" -> koira irroittaa -> "sivu" -> koira tulee sivulle-> lelupalkka kontaktin suunnasta -> leikkiä. Toisen toiston kriteeri olisi sivulletulo+kontakti 1s, seuraavan sivulletulo+kontakti 2s jne. Virheen mahdollisuuksia olisi, että koira ei "sivu" -vihjeestä tulisikaan sivulle. Tällöin yksinkertaisin virheeseen reagoimistapa olisi toistaa vihje. Jos koira tulee vinoon perusasentoon, pomppaisin askeleen sivulle (koiralle ennalta opetettu peli), koska en halua, että koira jo sivulla ollessaan korjaa asentoaan, ettei siitä tule sivulla istuessaan levoton. Kolmas virheen mahdollisuus olisi, että kontakti ei pysy kriteerin mukaista aikaa. Tällöin odottaisin, että koira korjaa itsenäisesti ja palkkaisin heti kontaktin nostamisesta. Haluan koiran oppivan pään itsenäisen noston ja kokevan sen hyvin kannattavaksi, sillä se saattaa tiputtaa kontaktin myös kokeessa. Jos tässä kohtaa aina esim. tökkäisin koiraa kädellä, se ei oppisi tarjoamaan uutta kontaktia itsenäisesti, jolloin koetilanteessa koko seuraaminen saattaisi hajota, kun mahdollisuutta korjaamiselle ei ole. Sen lisäksi tökkääminen tietysti lisää epämiellyttävyyden tunnetta vasemman jalkani vieressä, mitä en missään nimessä haluaisi opettaa tokoa/tottista tekevälle koiralleni, jonka täytyy jatkuvasti olla vasemman jalkani vieressä. Ylipäätään on tärkeää miettiä, mitä esimerkiksi kohtikävely tai käden esiintulo koiralle merkitsee? Toivottavasti pelkästään kivoja asioita!

Neljä reagointitapaa, joista on helppo aloittaa:

1. Älä tee mitään, odota, että koira tarjoaa toiminnon

2. Anna uusi vihje

3. Pyydä vaihtoehtoinen toiminto (LRS)

4. Muuta ympäristöä

Kohdasta 3. olen ollut aivan erityisen innostunut! Silmäni aukesivat tavalle Evan seminaarissa. Tapaa voi hyödyntää erityisesti tilanteissa, joissa ei ole oppimisen kannalta tehokasta, että koira korjaa itse tai yllättävissä virhetilanteissa, joita ei ole osannut aavistaa. Esimerkkinä vaikkapa ruutu. Koira on opetettu seisomaan ruudussa, mutta se meneekin suoraan maahan. Pyydän koiraa tulemaan luokseni tekemään käsitargetin, josta palkkaan koiran namilla (vähempiarvoinen tehtävä ja vähempiarvoinen palkkio), annan uuden vihjeen ruutuun -> koira seisoo kriteeripaikassa -> lelupalkka (korkea-arvoinen palkka, jota koira odottaa). Tai vaikkapa agilityn lähtötilanne. Koira pysyy lähdössä -> palkaksi pääsee radalle. Koira ei pysy lähdössä -> kutsutaan koira esteiden ohi luokse, pyydetään esim. käsitarget-tehtävä, josta namipalkka -> kuljetus lähtöön -> uusi yritys.
Olen todella tykästynyt tapaan! Jaime on koiristani hyvin helposti turhautuva ja, kun sen kanssa saa pelattua niin, ettei se edes huomaa tekevänsä virheitä, pysyy viretila todella hyvänä, koira rentona ja suoritukset upeina! :)
En ole koskaan ollut mikään NRM:n fani ja harmittaakin, että sitä aikanaan kokeilin, onneksi kuitenkin hyvin lyhyen aikaa epäkelvoksi todettuani. Poisoppiminen sen käytöstä on onneksi tapahtunut jo kauan aikaa sitten. Itselleni vaikeita tilanteita ovat olleet ne, joissa koira tekee jotain todella yllättävää. Niissä olen helposti "jäätynyt" ja tyhjä hetki on osoittanut koiralle virheen. Nyt opittuani niissäkin käyttämään vaihtoehtoista toimintoa, on minulla helppo jo selkärangasta tuleva reagointitapa yllättävien tilanteiden varalle!
Koulutussessioihin kuuluu tietysti tärkeänä osana treenin selkeä rakenne -> taukomatolta täysillä hommiin ja takaisin matolle. Mitä suunnitelmallisempaa tekeminen on, sitä helpompaa treenata, niin koiran kuin ohjaajankin!

Olennaisinta on ajatusmaailmamme. Minä haluan luoda koirilleni treenitilanteita, joissa niillä on suuri todennäköisyys onnistua. Haluan tehdä suunnitelmia, joissa tavoitteenani on errorless learning. Haluan luoda niille rennon ilmapiirin, jossa ne uskaltavat yrittää ja erehtyä. En halua, että ne pelkäävät virheitä tai joutuvat jännittämään reaktioitani koulutustilanteissa. Haluan koiristani itsevarmoja, sinnikkäitä, taitavia ongelmanratkaisijoita, joilla on treenitilanteissa aina kivaa ja jotka haluavat tehdä yhteistyötä minun kanssani. Kiinnitän paljon huomiota ensimmäisen toiston onnistumiseen. Se toimii palautteenani edellisestä treenisessiosta ja onhan se juuri se, mitä kisoissa arvostellaan. Virheen sattuessa tarkastelen omaa toimintaani, treenisuunnitelmaani ja edellisiä treenejäni. Rekisteröin virheen ja tarpeen vaatiessa muutan toimintaani välittömästi, jotta koirani onnistuisi seuraavalla toistolla. Pyrin kiinnittämään ensisijaisesti huomiota asioihin, joissa ilmeni oppimista ja jotka sujuivat hyvin. Toissijaisena virheet ja uudet suunnitelmat niiden varalle.

Olen kirjoittanut lähes kaksi vuotta sitten julkaisuun: "Virhekeskeisyys tappaa fiiliksen. Ja fiiliksen puuttuminen tappaa onnistumisen mahdollisuuden." Olen edelleen samaa mieltä!