21.12.2017

Tavoitteena hyvinvoiva koira -Pohdinnassa aistiyliherkkyys ja ääniarkuus




Tällä kertaa pohdintani kohteena on koirien aistiyliherkkyys, ääniarkuus ja niiden välinen yhteys. Olen pitänyt Helinää alusta asti aistiyliherkkänä koirana. Ammattini (fysioterapeutti) puolesta aistiyli- tai aliherkkyydet erityisesti tunnon osalta ovat ilmiönä tuttuja työskennellessäni neurologisten kuntoutujien parissa. Koirien kohdalla tätä termiä ei kuitenkaan juuri käytetä, vaan ennemmin törmää käsitteeseen arkuus. En kuitenkaan luokittelisi Helinää araksi koiraksi. Se on pohjimmiltaan erittäin avoin ja positiivinen yksilö. Erilaiset ärsykkeet vaan pakottavat sen reagoimaan. Se reagoi ns ”kovaa ja korkealta”, reaktiot ovat aivan ylimitoitettuja ärsykkeen suuruuteen nähden. Helinä reagoi voimakkaasti kuulon, hajun, maun aisteilla. Mm. televisiosta tulevat kimeät äänet ovat olleet sille aina todella vaikeita ja ne laukaisevat jahtaamiskäyttäytymisen. Kimmokkeen tälle aistiyliherkkyyden ja ääniarkuuden väliselle yhteydelle sain keskustelustani Sallan kanssa, kun Sallan islanninlammaskoira Fjòla oli luonani hoidossa. Fjòla on ääniin reagoiva koira. Olen nähnyt Fjòlaa tokotunneillani viikottain, se on iloinen hassu pieni koira, jolla on kova touhu päällä jatkuvasti. Sen on hieman vaikea keskittyä ja kuunnella käskyjä. Se saattaa huolestua tokossa joistain ärsykkeistä, mutta pääasiassa se on erittäin reipas. Nyt vieraaseen ympäristöön hoitoon tullessaan se oli kuitenkin aivan toisenlainen. Toki Fjòlaa huolestutti jo ihan vieraaseen paikkaan jääminen, mutta totuttuaan paikkaan ja eroahdistuksenomaisten oireiden lievennettyä sen huolestuneisuus erilaisia ääniä ja asioita kohtaan tuli ilmi. Fjòla on reaktioiltaan täysin päinvastainen kuin Helinä. Se reagoi hiljaa huolestuen, hidastan liikettään ja laskien häntäänsä. Voimakkaammin pelästyessään (tätä en nähnyt vierailun aikana), sille saattaa iskeä pakenemisen tarve.


Koirien ääniarkuutta hoidetaan lääkkeillä ja käytösterapialla. Käytösterapiassa on moninaisia keinoja, siedättäminen (poisherkistäminen) ja vastaehdollistaminen ehkä yleisimmin käytössä olevina. (Sipilä, 2017.) Aina ne eivät kuitenkaan tuo hyvää lopputulosta ja tutkimuksissa on todettu, ettei äänipelosta useinkaan päästä kokonaan pois. Äänipelot ovat koirilla yleisiä. Tässä kohtaa on hyvä erottaa koirat, jotka jonkin ikävän kokemuksen perusteella alkavat pelätä jotain yksittäistä ääntä ja koirat, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman ikäviä kokemuksia. Jälkimmäinen tila usein yleistyy niin, että myös ennen pelkoreaktiota aiheuttamattomat äänet alkavat aiheuttaa pelkoa. Tämä kohderyhmä on tässä pohdintani kohteena.

Aistiyliherkkyyksistä löytyy parhaiten tietoa autismin kirjojen yhteydessä. Aistiyliherkkyyttä voi esiintyä millä aistiauleella tahansa (näkö, kuulo, haju, maku, tunto, vestibulaarinen, proprioseptiivinen). Olen saanut hetken työskennellä neurologisten lasten parissa ja sieltä erittäin mieleenpainuvaa kokemuksena jäi 4-vuotias poika, joka CP-vamman lisäksi kärsi autismin kirjon oireista. Tietynlaiset äänet tuntuivat hänellä voimakkaana kipuna, samoin tunto oli herkistynyt niin, että mm. vesipisarat tuntuivat hänen ihollaan puukoniskun omaisena kipuna. Hän tottakai pelkäsi voimakkaasti tilanteita, joissa näitä aistiärsykkeitä voisi tulla. Hänen hoitoringissään oleva psykologi painotti erittäin voimakkaasti, että lasta ei missään nimessä saa altistaa voimakkaille ärsykkeille, vaan hänelle pitää luoda turvallisuuden tunnetta ja mukavia aistikokemuksia. Tämä ajattelu on voimakkaana esillä aistiyliherkkyyksistä kärsivien ihmisten hoidossa. Pelon tiedetään voimistavan pelkoa niin ihmisillä kuin koirillakin. Ja tässä tullaan tähän, miksi tätä asiaa lähdin pohtimaan. Voisiko koirien ääniarkuudessa ollakin kyse aistiyliherkkydestä? Siis sellaisilla koirilla, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman epämiellyttäviä kokemuksia? Sillä, jos näin on, niin siedättäminen ja vastaehdollistaminen eivät näiden koirien kohdalla ole välttämättä laisinkaan tuloksekas hoitokeino ja saattaa jopa voimistaa pelkotiloja. Tutkimusnäyttöä siedättämisen ja vastaehdollistamisen hyödyistä on, mutta Sipiläkin kirjallisuuskatsauksessaan sanoo, että mm. ukkosen pelossa koira voi reagoida moniin asioihin, kuten ilmanpaineeseen. On siis varmasti erittäin vaikeaa tehdä asetelmaa, jossa erotettaisiin täysin koirat, jotka ovat ikävän kokemuksen perusteella alkaneet pelätä, koirista jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman negatiivisia kokemuksia.

Törmäsin erittäin mielenkiintoiseen ihmispuolen tutkimukseen (jossa sielläkin on aistiyliherkkyyksistä melko vähän dataa varsinkin äänien suhteen). Tutkimuksessa kuvattiin normaalisti kehittyneiden sekä lievästä autismista kärsivien nuorten aivojen reaktiota auditiiviseen aistiärsykkeeseen. Normaalisti kehittyneiden nuorten aivot reagoivat voimakkaasti kuulokeskuksen alueella, mutta lievästä autismista kärsivien nuorten aivot reagoivat kuulokeskuksen lisäksi mantelitumakkeessa. (Green ym. 2013) Tämä on erittäin mielenkiintoinen tieto, sillä se selittää hyvin tunnereaktion voimakkuutta. Mantelitumake on aivojen tunnemuistin ja -merkityksen osio, kaikki tunteet ovat mantelitumakkeesta riippuvaisia. Sen yksi suurista hyödyistä on refleksinomainen toiminta vaaratilanteissa. Se saa meidät liikkeelle, ennen kuin ehdimme tietoisesti tajuta vaaran. Tämä on tietysti selviytymisen kannalta erittäin tärkeä asia, mutta vaarana on ”turhat hälytykset”, joissa pienikin ärsyke laukaisee voimakkaan tunnereaktion, ilman että havaitsemme syytä. Näin näyttää aistiyliherkillä tapahtuvan usein. Tämä tarkoittaa sitä, että alkukantaiselle pelkoreaktiolle ei yksinkertaisesti voi mitään. Jos ääni tuntuu fyysisenä kipuna, on helppo ymmärtää voimakas pelkoreaktio jo pienestä ärsykkeestä. Siksi tällaisia koiria ja ihmisiä on erityisen tärkeää ymmärtää. Emme normaaleilla aisteilla mitenkään voi tietää, miltä aistiyliherkästä ihmisestä tai koirasta epämiellyttävä aistimus tuntuu. Hermostuminen varmasti pahentaa oiretta, kun koira ei itsekään tiedosta, että mitä pelkää.

En väitä, että kaikki ääniarat koirat olisivat autisteja, mutta haluan heittää ilmoille ajatuksen, että jos kyseessä on aistiyliherkkyys, niin kannattaako lähteä liikkeelle siedättämisen ja vastaehdollistamisen keinoin? Vai voisiko ajatella, että hoitona olisikin mukavien aistikokemuksien tuominen niin kuin autistien hoidossa? Eli altistettaisiin koira äänille, jotka oikeasti ovat siitä mukavia kuunnella? Tässä tietysti tulee vaikeutena se, että mitkä todella ovat koirien mielestä mukavia ääniä? Jossain tutkimuksessa on todettu useimpien koirien pitävän klassisesta musiikista, sitä ainakin voisi kokeilla. Yksi keino on myös hyödyntää valinnan mahdollisuutta ja antaa koiran tuottaa äänet itse. Helinän kanssa on alusta asti toimittu näin ja nyt ymmärrän miksi se on ollut niin tuloksekasta. Mm. röhköpossun ääni oli hänestä erittäin pelottava alussa, mutta sitä harjoiteltiin niin, että hän painoi possusta ääntä itse ja nykyään hän todella paljon leikkii kyseisellä possulla huvikseen. Muutenkin Helinästä on tullut todella äänekäs ja paljon ääntä tuottava. Tämä korreloi vahvasti sen kanssa, ettei se enää reagoi myöskään ääniin voimakkaasti pelolla, eikä pakonomaisesti (paitsi mun puhelimessa puhumiseen). Samaa tekniikkaa voi tietysti hyödyntää myös muiden aistien, kuten vaikka tunnon suhteen. Ei niinkään yritetä siis siedättää epämiellyttäviin kosketuksiin, vaan yritetään tuoda mukavaa aistiärsykkettä päivittäin, jota kautta tunnon herkistymä alenee ja pikkuhiljaa epämiellyttävätkin asiat (vaikka jotkin valjaat) voivat tuntua miellyttäviltä. Sen sijaan, että altistetaan koiraa jatkuvasti epämiellyttävälle kosketukselle matalallakin tasolla ja sitä kautta voimistetaan yliherkkyyttä. Tunnon puolesta mainittakoon vielä, että autisteilla on todettu olevan miellyttävämpiä selkeät, voimakkaat kosketukset, kuin kevyet kosketukset pienellä pinta-alalla.

Olen tästä ajatuksesta innoissani! En tiedä olenko oikeilla jäljillä, ehkä olen, ehkä en. Äänimaailman asiat ovat monimutkaisuudessaan ja haasteellisuudessaan erittäin mielenkiintoisia. Usein aistiyliherkillä on yliherkkyyttä monien aistien alueella, mikä tietysti tuo oman haasteensa. Koirien kanssa oleellisena asiana on myös se, että ihmiskorva ei kuule kaikkea, mitä koirat pystyvät kuulemaan. Varmaa on jokatapauksessa, että mitä enemmän yritämme ymmärtää koiran käyttäytymistä hermostumatta, mitä enemmän annamme sille valinnan mahdollisuuksia pelottavien asioiden äärellä ja mitä positiivisemmin koulutamme sille erilaisia työkaluja erilaisista tilanteista selviämiseen, sitä parempaan lopputulokseen varmasti pääsemme. Pohtiminen jatkukoon!

Lähteet:
Green, S. A., Rudie, J. D., Colich, N. L., Wood, J. J., Shirinyan, D., Hernandez, L., Tottenham, N., Dapretto, M. & Bookheimer, S. Y. 2013. Over-Reactive Brain responses to Sensory stimuli in Youth with Autism spectrum disorders RH: fMRI Response to sensory Stimuli in ASD. American academy of child & adolescent psychiatry.

Sipilä T-M, 2017. Koirien ääniarkuuden hoito. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.