Olen viime aikona pohtinut koirien aggressiokäyttäytymistä sekä siihen liittyviä uskomuksia. Inspiroiduin aiheeseen saadessani sähköpannan käyttöä kritisoidessani palautetta, ettei bordercollieharrastaja ymmärrä suojelusta, eikä koirien aggressiosta mitään. Niinpä lähdin tutustumaan aiheeseen saatuani siihen mahdollisuuden. Halusin saada aiheesta kokemusperäistä tietoa kentiltä ja peilata sitä sitten tieteeseen. Tutustuin IPO:on, viettiteoriaan sekä nykyiseen vallalla olevaan koulutustyyliin saksanpaimenkoiraharrastajien keskuudessa. Koska aihe on mielenkiintoinen ja huomasin oppimismatkallani tieteen ja kokemusperäisen tiedon törmäävän pahastikin aika ajoin, päätin kirjoittaa siitä tekstin. Tämä teksti on pieni pintaraapaisu aihealueeseen.
Suurkiitos minut aiheeseen tutustuttaneille ja kokemusperäistä tietoa jakaneille. Asianomaisten pyynnöstä ja heitä suojellakseni, en tule vastaamaan kysymyksiin mitä, missä, milloin ja kenen kanssa.
Mitä on aggressio?
Ihan ensiksi piti selvittää, että mitä kokemusperäinen tieto kertoo aggressiosta?
Saksanpaimenkoiraharrastajien keskuudessa perinteisen suojelukoulutuksen pohjana on Helmut Raiserin kirjoittama teos “Der Schutzhund (The Protection Dog): The Training of Working Dogs in Protection Work” (1984). Jari Kokkonen (viitattu 15.11.2018) on tehnyt teoriasta oman koosteversion, jota käytetään mm. maalimieskoulutuksessa. Viettiteorian kaavion mukaan aggressio luokitellaan vietiksi, joka voidaan jakaa aktiiviseksi aggressioksi eli sosiaaliaggressioksi ja reaktiiviseksi aggressioksi eli puolustusvietiksi. Aktiivisen aggression viettivire on “synnynnäinen, opittua (puolustusvietin vahvistamisen kautta), konfliktin tai turhauman kautta syntynyt”. Sen viettikäyttäytyminen on aggressiivisuus ja viettipäämäärä on aggressiivisuus. Eduksi mainitaan, että se on aktiivinen viettialue ja haitaksi että oppimiskyky on alentunut. (Kokkonen, viitattu 15.11.2018.)
Reaktiivisen aggression (puolustusvietin) viettiärsyke on kaavion mukaan uhka tai kuormitus, viettikäyttäytyminen on reaktiivinen aggressiivisuus ja viettipäämääränä uhan väistyminen ja rauha. Eduksi mainitaan, että se on aina aktivoitavissa ja haittana on, että se on sama ärsyke kuin väistämisessä. Väistäminen jaetaan kahteen osioon, aktiiviseen ja passiiviseen väistämiseen. Se eroaa reaktiivisesta aggressiosta viettikäyttäytymisellään, joka on uhan aktiivista väistämistä tai toiminnan keskeyttämistä ja passivoitumista. (Kokkonen, viitattu 15.11.2018.) Raiser (1984) kertoo kirjassaan, että siirtymävaihe reaktiivisesta aggressiosta aktiiviseen aggressioon voisi toteutua koiran ollessa 18-30kk. Raiserin mukaan koiran ohjaajalla on suuri merkitys tämän onnistumiseen. Onnistumiseen vaaditaan tarkkaa koiranlukutaitoa, jotta koiran viettipäämäärä vaihtuisi uhan karkoittamisesta aktiiviseksi aggressioksi.
Kentillä törmäsin eniten puolustusvietistä (reaktiivisesta aggressiosta) puhumiseen ja sen tavoitteluun. Sosiaaliaggressiiviset koirat ovat ilmeisen harvassa, niitä en tavannut.
Saksanpaimenkoiraliiton maalimiestoiminnan ja jalostuksen tavoitteena on säilyttää kaksiviettinen koira (spl.fi, viitattu 15.11.2018). Kaksiviettisyys koostuu puolustusvietistä sekä saalisvietistä. Näin ollen suojelukoulutuksen olennaisena osana on puolustusvietin (reaktiivisen aggression) hakeminen uhan/kuormituksen kautta ja siihen törmäsinkin paljon.
Kokkosen viettiteoriakoosteessa ei mainita lähteitä, mutta hänen käyttämänsä viettiteoria pohjautuu käsittääkseni Konrad Lorenzin 1940-luvulla tehneeseen päätelmään, jossa Lorenz esitti, että samaa lajia edustavat eläimet toimisivat aina saman käyttätymiskaavan mukaisesti yksilöstä ja ympäristöstä huolimatta. Lorenzin mielestä oppimisella ei ollut merkitystä viettikäyttäytymiseen. Mervi Niemi on kirjoittanut vuonna 2010 kattavan kirjoituksen viettiteoriasta Canis-lehteen 04/2010, joten en viettiteoriaa tässä tekstissä tarkemmin käsittele. Niemen kirjoitus löytyy otsikolla: Koiran moottori - viettiä, vaistoa vai opittua käyttäytymistä ja se on luettavissa ilmaiseksi täältä: https://canislehti.fi/1_4_lue-artikkeli.html
Tiede kertoo aggressiosta näin:
Nykytiedon mukaan aggressio on käyttäytymistä, jonka taustalla on tunne. Se ei ole geneettisesti ohjelmoitunut tiedostamaton käyttäytymiskaava, eli vietti, vaan synnynnäisen ja opitun käyttäytymisen yhdistelmä. Luescherin&Reisnerin (2008) mukaan aggression ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää taustalla olevat tekijät ja motiivit. He jaottelevat koirien ihmisiin kohdistuvan aggression kymmeneen eri tyyppiin, joiden nimitykset siis kertovat taustalla olevasta tekijästä tai koiran motiivista:
- Fear-induced aggression - Pelkoaggressio
- Resource guarding (possessive aggression) - Rerussiaggressio
- Conflict-related aggression (dominance aggression) - Konfliktista johtuva aggressio (termiä avataan tekstissä myöhemmin)
- Territorial aggression - Reviirin puolustamiseen liittyvä aggressio
- Predatory aggression - Saaliskäyttäytymisketjuun liittyvä aggressio
- Play-related aggression - Leikkimisen yhteydessä esiintyvä aggressio
- Excitement-induced aggression -Kiihtymiseen/turhautumiseen liittyvä aggressio
- Pain-induced aggression - Kivusta johtuva aggressio
- Maternal aggression - Emon pentujen puolustamiseen liittyvä aggressio
- Disease-induced aggression/Irritable aggression - Sairauksista johtuva aggressio
He jaottelevat erilaiset aggressiotyypit tunnepitoisiin (affective) ja ei-tunnepitoisiin (nonaffective). Listasta ei-tunnepitoisia aggressiotyyppejä ovat kohdat 5 ja 6. Saalistukseen liittyvä pureminen on osa ravinnonhankintakäyttäytymistä, eikä näin ollen emotionaaliselta taustaltaan kuulu aggressiivisuuteen. Ravinnonhankintakäyttäytymistä säätelee hypotalamus, jonka tehtävänä on kontrolloida nälkää, mikä oleellisesti liittyy ravinnonhankintaan. Saaliskäyttäytymiseen liittyvä aggressio ei aktivoi sympaattista hermostoa, vaan päinvastoin mantelitumakkeen aktivoituminen inhiboi ravinnonhankintakäyttäytymistä. (Luescher&Reisner, 2008.)
Tunnepitoisiin (affective) aggressiotyyppeihin liittyvä käyttäytyminen voi olla joko hyökkäävää (itsevarmaa) tai puolustavaa (pelokasta). Aggressiivisten käyttäytymisvasteiden esiohjelmointi tapahtuu aivojen harmaalla alueella. Sympaattinen hermosto aktivoituu, elimistö on hälytystilassa. Hypotalamus ja limbinen järjestelmä, erityisesti mantelitumake, kontrolloivat käyttäytymistä. Limbisen järjestelmän aktivoitumiseen vaikuttavat ympäristön ärsykkeet sekä oppimishistoria, eli aggressiivinen hyökkäävä tai puolustava käyttäytyminen ei ole viettiä tai vaistoa. Hyökkäävän tai puolustavan käyttäytymisen tavoitteena on lisätä etäisyyttä uhkatekijään. Tunnepitoisesta aggressiosta johtuvan puremisen jälkeen koirat ovat yleensä ahdistuneita ja käyttäytyvät alistuvasti. (Luescher&Reisner 2008, Summers&Winberg 2006.) Tämä on ristiriidassa siihen, että koiralla tulisi olla hyvä olo “rauhaksi” kutsutussa tilassa, hiha suussa, voitettuaan hihan maalimieheltä, silloin kun pureminen on haettu puolustuskäyttäytymisen kautta.
Aivotasolla tapahtuvien reaktioiden ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää, sillä sen tulisi vaikuttaa koiran kouluttamiseen hyvinkin monesta näkökulmasta. Sympaattisen hermoston jatkuva aktivoituminen ja voimakas hälytystila altistaa koiran pitkäkestoisen stressin negatiivisille vaikutuksille, joita ovat mm. levoton käytös, ylireagointi, oppimisvaikeudet, paikkojen tuhoaminen, apatia ja uneliaisuus, fyysiset ongelmat, kuten vatsa- ja ihovaivat sekä autoimmunologiset sairaudet. Yllätyksekseni törmäsin kentillä tietoon, että saksanpaimenkoirilla on erittäin paljon suoliston toimintaan liittyviä vaivoja ja suolistotulehduksia. Ilmeisesti suomalainen tutkimusryhmä aihetta tutkiikin ja onkin mielenkiintoista tietää mitä tutkijat aiheesta löytävät.
Dominanssi ja aggressio
Dominanssista puhuminen liittyy suureksi osaksi suojelukoiran kouluttamiseen. Suojelukoira halutaan nähdä vahvana, dominoivana koirana. Dominoinnin ja ylipäätään koiran elekielen tulkitseminen vaihteli harrastajien keskuudessa todella paljon. Voimakkaasti ja herkästi puolustusaggressiolle pärähtävät koirat tulkitaan vahvoiksi ja niitä ihannoidaan. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, sillä tunnepitoisesti aggressiivisilla koirilla on todettu olevan matalammat aivojen serotoniinitasot, kun taas dominoivilla koirilla tulisi olla korkeat aivojen serotoniinitasot ja dominoivien koirien tulisi näyttää vain vähän aggressiota (Luescher&Reisner 2008). Serotoniinilla ja aggressiivisella käyttäytymisellä on todettu olevan yhteys hypotalaamisen akselin välityksellä (Summers&Winberg 2006.) Erityisesti puolustusaggressiivisilla koirilla on todettu merkitsevästi alhaisemmat serotoniinpitoisuudet verrattuna muihin koiriin (Rosado ym. 2010.) Jo vanhoissa tutkimuksissa on todettu, että aggressiivinen käyttäytyminen ei korreloi itsevarmaan käyttäytymiseen (Goddard&Beilharz, 1985.) Wilson ja Sundgren (1997) tutkimuksessaan toteavat, että saksanpaimenkoirien aggressiivisella käyttäytymisellä ja puolustuskäyttäytymisellä oli vain hyvin heikko korrelaatio rohkeuden, hyvän hermorakenteen sekä kovuuden kanssa. Uudemmissa tutkimuksissa ei ole kumottu näitä yhteyksiä.
Dominanssi on ylipäätään harrastajia puhututtava aihe. Dominanssiteorian juuret pohjautuvat vanhoihin vankeudessa eläneiden susilaumojen tulkintoihin. Bradshaw (2009) esittää mallin, jossa dominanssia tulisi tarkastella kahden yksilön välisessä vuorovaikutuksessa. Yhdessä vuorovaikutustilanteessa dominoivampi osapuoli voi seuraavassa tilanteessa ollakin alistuvampi osapuoli. Ihmisten ja koirien ja ylipäätään kahden täysin eri lajin välisestä hierarkisesta suhteesta ei ole varmaa tietoa. Dominanssiteoriaan koulutuksen pohjaaminen saattavat saada ihmiset kouluttamaan koiriaan koiran hyvinvointia haittaavin keinoin. (Bradshaw, ym. 2009.)
Luescher&Reisnerin (2008) mukaan dominanssiaggressio -käsitettä käytetään usein tilanteissa, joissa koira kohdistaa aggressiivisen käyttäytymisen omistajaa kohtaan. Todellisuudessa nämä tilanteet on todettu olevan monen tekijän summa, eikä hierarkisesta laumanjohtajan paikan tavoittelusta ole ollut tapauksissa näyttöä, kun käyttäytymisen syytä on tutkittu ammattilaisten toimesta. Tapauksissa on ollut kyse tyypillisimmin konflikteista johtuvasta aggressiosta, pelkoaggressiosta tai resurssiaggressiosta. Siksi he puhuvatkin dominanssiaggression sijaan konfliktista johtuvasta aggressiosta. (Luescher&Reisner, 2008.)
Konfliktikäyttäytyminen on hyvin laaja käsite ja se tulisi ymmärtää kokonaisuutena koiria kouluttaessa. Konfliktikäyttäytyminen johtuu stressistä, turhautumisesta tai motivationaalisista tekijöistä ja se ilmenee usein tilanteeseen sopimattomana käyttäytymisenä. Stressi usein johtuu ympäristön odottamattomista ärsykkeistä, joita koira ei kykene hallitsemaan. Turhaumaa esiintyy, kun koira on motivoitunut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta ei saa siihen mahdollisuutta. Motivationaalisessa konfliktissa olevalla koiralla on kaksi ristiriitaista motivaatiota, esimerkiksi koira haluaisi tervehtiä ihmistä, mutta samaan aikaan pelkää ihmisen reaktiota tervehtimiseen, jolloin se samaan aikaan sekä haluaisi tervehtiä, että väistää. Konflikteja esiintyy myös koulutustilanteissa, joissa koiralle on epäselvää mitä siltä halutaan ja se pelkää rangaistusta. Konfliktikäyttäytyminen johtuu stressistä ja epävarmuudesta ja siksi konfliktikäyttymisestä ei koskaan tulisi rangaista koiraa. (Luescher&Reisner, 2008.)
Kentiltä kuultua..
Kursivoidulla kirjoitetut tekstit ovat suoria lainauksia harrastajien puheesta.
Kaksiviettisen koiran säilyttäminen on nostettu yhdeksi tärkeimmäksi SPL maalimiesten arvoksi. Kolme muuta ensisijaista arvoa ovat saksanpaimenkoirajalostuksen tukeminen, ihmisten opettaminen sekä SPL-henkisyys. (spl.fi, 2018.)
Kentällä oppimani mukaan nykyinen koulutustrendi perustuu puolustusvietin esiinsaamiseen: “Koira tulee käsitellä nuorena, ettei mene saaliille liikaa, koska haukku voi muuten hävitä.” Käsittely tarkoittaa riittävää uhkaa/kuormitusta viettiteoriaan perustuen. Saetre ym. (2006) ovat todenneet tutkimuksessaan, että saksanpaimenkoira reagoi uhkaan enemmänkin saaliskäyttäytymisellä kuin puolustuskäyttäytymisellä. Tämä on helppo ymmärtää, koska saksanpaimenkoira on alkujaan paimenkoira. Ehkäpä tämän vuoksi puolustuskäyttäytymisen esiinsaamiseen tarvitaan toisinaan hyvinkin suurta uhkaa/kuormaa.
-“Se (koira) pitää ajaa reaktiiviselle (puolustusvietti) alueelle, vaikka passiiviseksi, ja sitten käydä vahvistamaan….ilman reaktiivisuutta (reaktiivinen puolustusvietti) ei koiraa voi vahvistaa.” “Jos kuitenkin menee liikaa saaliille, tulee esim. sisätiloissa käsitellä vaikka passiiviseksi saakka, kunhan menee reaktiiviseksi jotta vahvistaminen onnistuu.” “Vietinvaihtoa (saaliilta puolustusvietille) voi piilolla vahvistaa kipuärsykkeellä (2-viettisen koiran säilyttäminen).”
Nuorten koirien kouluttaminen suojeluun ei siis nykyisen vallalla olevan koulutusideologian mukaan perustu juurikaan saalisvietin hyödyntämiseen, vaan jo hyvin nuorille koirille haetaan puolustuskäyttäytymisen esiintymistä. Viettiteoriankin mukaan reaktiivisen aggression (puolustusvietin) haittana on, että ärsykkeet ovat samat kuin väistämiskäyttäytymisessä (väistäminen, toiminnan keskeyttäminen, passivoituminen). Miten nämä sitten erotellaan, koska luulisi, että väistämiskäyttäytymistä uhan edessä ei missään nimessä haluta suojelukoiralta?
Nuorten koirien kouluttaminen suojeluun ei siis nykyisen vallalla olevan koulutusideologian mukaan perustu juurikaan saalisvietin hyödyntämiseen, vaan jo hyvin nuorille koirille haetaan puolustuskäyttäytymisen esiintymistä. Viettiteoriankin mukaan reaktiivisen aggression (puolustusvietin) haittana on, että ärsykkeet ovat samat kuin väistämiskäyttäytymisessä (väistäminen, toiminnan keskeyttäminen, passivoituminen). Miten nämä sitten erotellaan, koska luulisi, että väistämiskäyttäytymistä uhan edessä ei missään nimessä haluta suojelukoiralta?
-“Passivoituminen (liiallisen uhkaamisen takia) ei ole huono asia….maalimiehen väistäminen ei ole huono asia. Tilanne on hyvä ja vasta nyt vahvistaminen on mahdollista….Koiran ollessa täysin passiivinen (henkisesti sekä fyysisesti, karkaamismahdollisuus on estetty liinoin) ajetaan päälle.”
Luescherin&Reisnerin (2008) mukaan pelkoaggressio on tyypillisesti defensiivistä eli puolustavaa ja epävarmaa, mutta voi ilmetä myös hyökkäävästi. Se ilmenee, mikäli koira ei pääse väistämään pelon kohdetta. Vieraiden ihmisten pelkäämisellä on havaittu olevan elinikää huomattavasti lyhentävä vaikutus (Dreschel 2010). Raiserkin (1984) kirjoittaa suojelukoiran koulutuskirjassaan, että mm. liian kovat otteet voivat lamauttaa koiran viettitoiminnot, eikä viettipäämäärään näin ollen päästä, koska viettivire ei riitä ja koiran itseluottamus murentuu. Jos uhka ylittää koiran henkisen pystyvyyden, koiran usko uhan pysäyttämiseen menetetään. Koiran viettipäämärän tuhouduttua epävarman koiran itsevarmuus ei lisäänny yrityksistä huolimatta.
Lukuisista artikkelihauista huolimatta en löytänyt mitään teoriaa tukemaan kaksiviettisyyttä (eli puolustusvietiltä saalisvietille vaihtamista ja toisinpäin) ja perustelemaan vietinvaihtotreenejä. Ollessaan totta, tämä tarkoittaisi sitä, että sympaattisen hermoston aktivoiduttua ja elimistön ollessa “taistele ja pakene” -tilassa puolustuskäyttäytymisen aikana, liikeärsyke sammuttaisi mantelitumakkeen toiminnan ja aktivoisi välittömästi nälän tunteen ja sitä kautta ravinnonhankintakäyttäytymisen. Tämä on päinvastoin, elimistön hälytystilan on todettu ärsykkeen suuruudesta riippuen kestävän hyvinkin kauan. Näin ollen kaksiviettiseksi luetun koiran pureminen on jotain muuta kuin saaliskäyttäytymiseen liittyvää puremista. Ylläoleva teoria pelkoaggressiivisuudesta johtuvasta puremisesta on todennäköinen, toinen vaihtoehto on konfliktikäyttäytyminen. Jos koirat olisivat oikeasti saalisvietillä piiloja kiertäessään, kuten moni harrastaja kertoo, ja piilolle tullessaan vaihtaisi “viettiä” aktiiviseen aggressioon, olisi todennäköisin purukohde piilon edessä ensimmäisenä koiran näkökenttään osuva tuomari. Koska näin kaiketi tapahtuu harvoin, tulisi ennemmin puhua opitusta käyttäytymismallista mennä piilolle ja alkaa haukkua. Haukkuminen itsessään ei kerro aggressiosta ja haukkuminen esiintyykin aggressiivisen käyttäytymisen yhteydessä vain harvoin, pelkoaggression yhteydessä sen sijaan haukkumista esiintyy erittäin tyypillisesti.
“Koiran viettiteorian/oppimisteorian analysointi on turhaa. Teet mitä käsketään.”
Jari Kokkosen (viitattu 16.11.2018) oppimiseen liittyvässä teoriassa esitetään, että: ”Koirat eivät ajattele, ne oppivat pelkästään oppimisteoriassa kuvattujen klassisen ja intsrumentaalisen ehdollistamisen kautta. Kummassakin näissä ehdollistamisessa törmäämme vietteihin, joten voitaneen kiertäen sanoa, että koirat elävät ja oppivat viettien maailmassa. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että kouluttaessa koiraa kouluttaja tuntee nämä vietit ja osaa tämän tietämyksen kautta käyttää näitä viettejä hyväkseen koulutuksessa.” Tämä ajatusmalli pohjautunee jo aiemmin mainittuun viettiteoriaan, jossa esitetään, että eläin toimii vain tiettyjen rutiininomaisten käyttäytymiskaavojen mukaan. Aiheeseen ja koulutustyyliin tutustuttuani koen, että oppimisteorian tunteminen maalimiesten ja koiranohjaajien keskuudessa olisi välttämätöntä, jotta vältyttäisiin virheellisiltä tulkinnoilta.
“Tämä koira (13kk) on muuten hyvä, mutta aivan liian itsevarma. Se tulee viedä mahdollisimman nopeasti konttiin (viitataan ahtaaseen työmaakoppiin jossa koiran puolustusviettiä käsitellään). Muuten sillä ei tee mitään.”
Mikäli oppimisteorioita ja koiran käyttäytymistä ymmärrettäisiin, ymmärrettäisiin koko tämän koulutusideologian ja -teorian vakavat puutteet. Koirat todella ajattelevat ja tuntevat, tietoa on saatavilla hyvin paljon, esim. Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjaa tai vaikkapa Adam Miklósin Dog Behavior, Evolution and Cognition nykytietoa tarjoavat teokset. Tami&Gallagher (2009) ovat tutkimuksessaan todenneet, että pelkkä eläminen ja toimiminen koirien kanssa ei riitä koirien käyttäytymisen oikeanlaiseen tulkintaan, vaan taustalla on oltava teoriatietoa. Tutkimuksessa juurikin aggressioon ja itsevarmuuteen liittyviä virhetulkintoja tuli paljon niillä, joilla oli vain käytännön kokemusta.
“Älä nyt vaan päästä sitä autoon!”
Vaikka viettiteoriassakin väistämiskäyttäytyminen mainitaan etujen ja haittojen osalta, osataanko sitä kuitenkaan tulkita oikein? Koiran kiireistä ja liinoihin tukeutuvaa poistumista kentältä (kesken treenin) perustellaan sillä, että auto on koiralle suuri palkka. Miksi koira haluaisi ennemmin autoon häkkiin kuin jatkamaan treeniä? Ja miten tämä käyttäytymismalli linkittyy viettikaaviossa esiteltyihin viettipäämääriin?
“Ota se hallintaan! Pakota sitä!”
Puutteet oppimisteorioiden ymmärtämisessä, koiran käyttäytymisen ymmärtämisessä sekä elekielen tulkitsemisessa aiheuttavat koirille terveydellisen uhan. Treenaaminen itsessään tässä muodossaan altistaa koirat pitkäkestoiselle negatiiviselle stressille, mikä on suuri uhka niiden terveydelle. Lisäksi on suuri riski, että nykyinen systeemi aiheuttaa jalostuksellisia ongelmia, kun koiran elekieli tulkitaan väärin ja mm. pelkoaggressiiviset koirat päätyvät jalostukseen. Lisäksi ei tule vähätellä epigenetiikkaa ja tulisikin olla huolissaan negatiivisten kokemusten periytymisestä.
IPO on hieno laji, sillä se on parhaimmillaan koiran luontaista käyttäytymistä tukevaa toimintaa. Arvokkain vahviste on lajissa täysin ihmisen kontrolloitavissa, mikä antaa suuren edun kouluttamiselle. Mahdollisuudet tehdä koiran olosta oikeasti itsevarma ja saada se nauttimaan kamppailusta ihmisen kanssa, on tässä lajissa äärimmäisen hyvät, mutta nykyinen toiminta ja teorian tulkinta eivät anna siihen kovin hyviä lähtökohtia. Toimivia, vaihtoehtoisia malleja onkin jo onneksi olemassa, joskin vähemmistönä. Ohjaaja on aina vastuussa koiransa kouluttamisesta ja hyvinvoinnista.
http://brightdog.com |
(Kuva: Saksanpaimenkoiraliiton lehti, nro 4&5/2018, s. 54.)
Edit. 28.11. klo 19:24 Kuva vaihdettu Aleksi Leppäluoman pyynnöstä (kts kommentit).
Edit2. 11.12. Kuva vaihdettu, kts kommentit.
Edit. 28.11. klo 19:24 Kuva vaihdettu Aleksi Leppäluoman pyynnöstä (kts kommentit).
Edit2. 11.12. Kuva vaihdettu, kts kommentit.
Kuvassa on näkyvissä kaikki pelkoaggressiivisen koiran tunnusmerkit, korvat takana, irvistäminen niin, että takahampaat näkyvät, paino takaosalla, häntä alhaalla. Pelkoon liittyvästä aggressiivisuudesta löytyy tietoa esim. https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-kayttaytyminen/aggressiivisuus/pelkoon-liittyva-aggressiivisuus
Sen sijaan, että pohditaan ihmisten käyttäytymistä suojeluryhmässä, olisi syytä syventyä koiran elekielen tulkitsemiseen, onhan kyse kuitenkin koiran harrastuksesta?
Lähteet:
Bradshaw, J., Blackwell, E., Casey, R. 2009. Dominance in domestic dogs - useful construct or bad habit? Journal of Veterinary Behavior 4: 135-144.
Dreschel, N. 2010. The effects of fear and anxiety on health and lifespan in pet dogs. Applied Animal Behaviour Science. Volume 125:157-162.
Goddard, M.E. & Beilharz, R.G. (1985) Individual variation in agonistic behaviour in dogs. Anim Behav 33, 1338–1342.
Kokkonen, J. Viettiteoria. BC tuotanto. Viitattu 15.11.2018
Luescher, A., Reisner, I. 2008. Canine Aggression Toward Familiar People: A New Look at an Old Problem. Vet Clin Small Anim 38: 1107-1130.
Raiser, H. 1984.Suojelukoira - Palveluskoiran kouluttaminen suojelutehtävään. Suomennos. SPKL/Leopold Öllerin rahasto.
Rosado, B., García-Belenguer, S., León, M., Chacón, G., Villegas, A., Palacio, J. 2010. Blood concentrations of serotonin, cortisol and dehydroepiandrosterone in aggressive dogs. Applied Animal Behaviour Science. Volume 123: 124-130.
Saetre, P., Strandberg, E., Sundgren, P-E., Pettersson, U., Jazin, E., Bergström, T. The genetic contribution to canine personality. Genes Brain Behav 2006, 5: 240-248.
Saksanpaimenkoiraliitto. SPL-maalimiesten koulutusohje. 2018. Ahtola, A. Hirvioja, V-P., Kokkonen, J. Viitattu 16.11.2018. http://www.spl.fi/liitto-alaosastot/asiakirjat/liitto-uusi/ohjeet-uusi
SPL Kuopio ry. Jape Kokkonen. Teoria. Viitattu 16.11.2018. http://www.splkuopio.net/wp/?page_id=559
Summers, C., Winberg, S. 2006. Interactions between the neural regulation of stress and aggression. Journal of Experimental Biology 209: 4581-4589.
Tami, G., Gallagher, A. 2009. Description of the behaviour of domestic dog (Canis familiaris) by experienced and inexperienced people. Applied Animal Behaviour Science. Volume 120: 159-169.