25.10.2015

Tavoitteena Hyvinvoiva Helinä - Taikamaton kyydissä!

Helinän kanssa yksi eniten hyödyntämäni harjoite on ollut mattoharjoitus. Harjoite löytyy Leslie McDevittin Control Unleashd -kirjasta "Go to mat" -nimellä. Jaimen rauhoittumisharjoituksissa olen jo muutama vuosi sitten hyödyntänyt mattoa, mutta Helinän myötä olen havahtunut sen hurjan moneen soveltamismahdollisuuteen ja niin siitä onkin tullut varsinainen Taikamatto :)

Jotta matosta saisi koiralle toimivan kohteen, on ensisijaisen tärkeää tehdä kohteesta koiralle mukava ja saada koira haluamaan kohteelle. Siksi toiminnan aikaansaamisen keinona kannattaa käyttää sheippaamista, jossa vaihe vaiheelta positiivisen vahvistamisen kautta rakennetaan toivottua käyttäytymistä. Esim. 1. Koira astuu matolle yhdellä jalalla. 2. Koira seisoo matolla 3. Koira istuu matolla 4. Koira makaa matolla jne. Nameilla houkuttelua en käytä, sillä haluan, että koira aina oma-aloitteisesti hakeutuu matolle nähdessään sen. Koiralle tulee opettaa default-asento eli oletuskäytös matolle. Helinän tapauksessa asento on maassa, pää maassa.


Kylässä harjoittelemassa mattoa.


Taukokäyttäytyminen/Rauhoittuminen
Useimmiten mattoharjoitteiseen törmää taukokäyttäytymisen yhteydessä. Se onkin koulutushetkiin oivallinen väline kertomaan koiralle, että nyt saa luvan hengähtää. Tauot ovat koulutuksessa hyvin olennaisia ja kun koira osaa rentoutua tauolla, sen oppiminen on tehokkaampaa. Mattoharjoitteiseen voi yhdistää esimerkiksi Off Switch -harjoitteen, jossa rauhallisesta käyttäytymisestä saa kiihdyttävän vahvisteen.
Myös pidempikestoista rauhoittumista voi opettaa maton kautta. Alkuopetus kannattaa tehdä kotona, rauhallisessa ympäristössä, jossa koiran on helppo rentoutua. Mielentilaa voi harjoittaa, kun pentu on väsynyt. Pennun voi ottaa vaikka lattialle vierelleen maton päälle ja silitellä sen rauhalliseksi, mikäli pentu pitää silittelystä.

Jahtaamiskäyttäytymisen katkaiseminen
Helinän tullessa minulle reilu puoli vuotta sitten, se vain ramppasi sisällä edestakaisin jahdaten varjoja ja valoja.  Jahdatessaan ei ollut kiinostunut muista ihmisistä, eikä koirista. Se käyttäytyi maanisesti, eikä sitä ollut mahdollista houkutella nameilla/leluilla pois tilastaan. Aiempi kirjoitus Helinästä.

Ensimmäisenä targettina koulutin Helinälle maton puhtaasti sheippaamalla. Helinä oli jo edellisessä kodissaan oppinut leuka maassa maahanmenon ja nopeasti se alkoikin tarjota sitä. Matosta tuli Helinälle hyvin mukava kohde. Kun Helinä osasi kohteen, asettelin kolme mattoa sen ramppaamisväylille sisälle. Kolmantena päivänä se tarjosi maahanmenoa matolle kesken jahtaamisen! Ja tällöin sen pystyi palkkaamaan, vaikka siis juuri aiemmin kesken jahtaamisen, se ei ollut nameista/leluista kiinnostunut. Mattojen kautta aloin saada kontaktia Helinään ja mikä tärkeintä, se oma-aloitteisesti katkaisi jahtaamiskäyttäytymistään.

Kuva Helinän ensimmäiseltä viikolta. Eläinlääkärissäkin matto toimi,
vaikka maha oli pienellä kovin kipeä suolistotulehduksen vuoksi.

Vastaehdollistaminen
Kun koira on oppinut rennon mielentilan mattoon, voi mattoa alkaa hyödyntämään tilanteissa, jotka ovat jännittäviä koiralle. Helinälle hyvin monet ympäristön ärsykkeet ovat olleet haasteellisia ja olemme harjoitelleet maton lisäksi paljon LAT:iä, Off Switchiä ja luopumista. Mitä enemmän toimivia työkaluja on käytössä, sitä paremman lopputuloksen saa :) Mattoharjoitusta siirsin pikkuhiljaa vaikeimpiin ympäristöihin, ensin kotipihan ympäristöön ja siitä aina asteittain vaikeimpiin paikkoihin. Helinän tapauksessa olen käyttänyt mattoharjoitusta siedättämään mm. valojen päälle/pois kytkemistä ja puhelimen kimeää pirinää, jotka ovat olleet voimakkaita laukaisijoita jahtaamiskäyttäytymiselle.

Erilaisiin ympäristöihin siedättämiseen olin tehnyt treenisuunnitelman, jossa kahdessa viikossa kävimme 9 erilaista paikkaa läpi (leikkipuisto, jalkapallokenttä, ostoskeskuksen ulko-oven läheisyys, koirahalli, koulunpiha, hevosmaneesin edessä jne..). Kun olimme käyneet paikat maton kanssa läpi, seuraavan kahden viikon aikana kävimme samat paikat ilman mattoa. Vaikeimpiin ympäristöihin otin maton apuvälineeksi myös toisella kerralla onnistumisen maksimoinnin toiveessa. Treenit kestivät muutaman minuutin. Kun koira rentoutuu ympäristössä, harjoite loppuu. Liian pitkät altistukset provosoivat koiraa reagoimaan sen väsytessä, joten on tärkeää pitää treenit lyhytkestoisina.

Vanhassa asuinympäristössämme, meidän tuli kävellä n. 150m ennen kuin pääsimme metsään. Aamuisin tämä pätkä oli täynnä ärsykkeitä ja Helinän oli hyvin vaikeaa kulkea matka reagoimatta. Käytin mattoharjoitusta myös mielentilan muokkaamiseen, eli kävin yömyöhällä tekemässä mattoharjoitusta tienpätkällä, kun ympäristö oli ärsyykkeetön ja sillä loin Helinällä turvallisempaa oloa. Tämä toimi oivasti ja Helinä oli huomattavasti rennompi aamuisin, jolloin ärsykkeiden sujuva ohittaminen mm. LAT-harjoitetta hyödyntäen oli mahdollista.

Erittäin toimivaksi harjoitteeksi olen kokenut uusien ympäristöjen kohtaamis-harjoitteen maton avulla. Usein autosta ulos tullessaan koirat ovat jännittyneessä/kiihtyneessä mielentilassa ja niihin saattaa olla vaikeaa saada kontaktia. Helinän tapauksessa sitä jännitti/pelotti uudet ympäristöt ja mielentilaa autosta poistumiseen tuli muuttaa. Asetin maton n. 5 metrin säteelle autosta ennen kuin päästin koiran ulos. Kun koira pääsi autosta ulos, se ehti katsoa ympäristön ja nopeasti bongata sieltä maton ja tarjota maahanmenoa matolle. Kun Helinä oli hetken tehnyt mattoharjoitetta ja olin päässyt paljon palkkailemaan sitä, pystyi se lähtemään paljon rennommin matolta liikeelle. Tämän harjoitteen tavoitteena on viedä uuteen ympäristöön jotain tuttua ja turvallista, joka keskeyttää koiran jännittyneen olotilan ja antaa sille vaihtoehtoisen tavan toimia. Tätä käytän melko paljon edelleen.

Ystävykset nukahtaneet matolle.
Rentouttavia mattotreenejä!