Tavoitteena Hyvinvoiva Helinä - Oppimismatkalla, varjojen maailmassa

Yhdeksän kuukautta on jo ehtinyt vierähtää Helinän kanssa. Toisaalta todella lyhyt aika, toisaalta tuntuu, että Helinä olisi ollut täällä aina :)

Syksyn aikana on tapahtunut paljon. Tärkeimpänä asiana varmasti elinympäristön muuttuminen Helinälle suotuisammaksi, kun ostin omakotitalon maalta, mistä jo kirjoittelinkin. Helinä on hyötynyt aivan valtavasti vähä-ärsykkeisessä ympäristössä asumisesta, kun hänen ei tarvitse päivittäin kohdata jännittäviä asioita. Jatkuva negatiivisen stressin aiheuttama kortisolintuotto ollaan saatu vähenemään. Helinä sietää ärsykkeitä huomattavasti paremmin ja palautuu niistä nopeammin. Stressin väheminen on varmasti edesauttanut suoliston paranemista oleellisesti, sillä Helinän maha on vihdoin lähes normalisoitunut. Hänellä oli hyvin raju suolistotulehdus ja aliravitsemustila silloin puolivuotiaana ja siitä toipuminen on kestänyt kauan. Aluksi ruokavalio oli hyvin tiukka, mutta nyt ollaan päästy melko mukavaan tilanteeseen :) Herkkämahainen hän on edelleen ja sitä hän tulee todennäköisesti olemaan aina. Painoa hän on saanut siitä alun 9,5kg:sta 17,5 kiloon, mistä olen kyllä erittäin onnellinen! Ruipelo hän on edelleen, vaikka melkoiset muskelit omaakin. Massaa saa tulla vielä paljon lisää, mutta vatsan toiminnan haasteellisuuden vuoksi voimme olla erittäin tyytyväisiä tulokseen :)

Eläinkaupasta hänen itsensä valitsema lelu :D

Olen yrittänyt päästä Helinän maailmaan ja ymmärtää sitä ja hänen käyttäytymistään paremmin. Hyvin monet hänen käyttäytymismaneereista ovat jääneet pois, kuten liiallinen juominen, hännän jahtaaminen, valojen päälle laittaminen, tv:n päälle laittaminen, verhojen avaaminen jne. Syksyn aikana tuhoaminen on myös vähentynyt merkittävästi ja nykyään, kun tulen kotiin, täällä on enää aniharvoin pommi odottamassa eteisen ovelta eteenpäin :) Helinältä ei enää ole tarvinnut rajata kirjahyllyjä yms. kiipeilyn pelossa. Pöydälle hän kyllä edelleen kiipeää. Ja ikkunasta on valmis hyppäämään ulos samantien, kun siihen mahdollisuus tulee, mutta näitä onneksi pystyy helposti kontrolloimaan. Ramppaaminen sisällä on vähentynyt merkittävästi tunneista kymmeniin minuutteihin ja on jopa päiviä, kun ramppaamisminuutit ovat laskettavissa yhden käden sormilla :) Helinä ei ole enää ollenkaan niin maaninen, ramppaamisen saa keskeytettyä kutsulla tarvittaessa. Omalla pihalla juokseminen on hyvin kovavauhtista ja samaa kaavaa toistavaa. Hän on juossut nurmikolle kunnon motocross-radan :D Tämänkin juoksemisen saa kuitenkin katkaistua kutsulla. Sisälle Helinä tulee jo mielellään. Ulospääseminen on toiminut oivana palkkiona rauhoittumiselle :) Ylipäätään toiminnalliset palkkiot toimivat Helinälle huomattavasti paremmin kuin lelut/namit, mikä tietysti ei ole yllättävää. Hän pysyy pihalla, eikä reagoi sillointällöin ohi ajaviin autoihin/hevosiin jne. Nyt olen huomannut hänen enemmissä määrin myös vaeltelevan pihalla ravaillen, maanisen ympyrään juoksemisen sijaan.
Ramppaminen on hyvin mielenkiintoista, sillä siihen on niin monta syytä. Osittain se on varmasti kiihdyttävän tekemisen hakemista ja ns. "itsensä viihdyttämistä", mutta se on myös keino purkaa stressiä ja se näyttää myös olevan keino ilmentää nälkää, pissahätää, kipua jne. En varmasti koskaan saa sitä kokonaan pois, eikä se ole tavoitteenikaan. Tavoitteena on saada tilanne sellaiseksi, ettei ramppaaminen aiheuta haittaa hyvinvoinnille, esim. nukkumisen estäjänä, unen laadun heikentäjänä tai esimerkiksi sosiaalisen kanssakäymisen estäjänä. Kotona normaalitilanteessa Helinä on jo melko hyvällä mallilla. Kaikki muuttuvat tekijät, vieraat jne, laukaisevat voimakasta ramppaamista, joten työstettävää kyllä löytyy :)

Marras-joulukuussa Helinän sisäaktiivisuus lähti kasvamaan ja pohdinkin pääni puhki mitä muutoksia elämässä olisi ollut, jotka olisivat lisänneet ramppaamista. Joulukuun loppupuolella syy kuitenkin selvisi, kun Helinällä (15,5kk) alkoi juoksut. Leena valaisi minua progesteronin vaikutuksista ja näin meilläkin juuri tapahtui. Aktiivisuus lisääntyi ennen juoksuja ja juoksujen aikaan Helinä oli huomattavasti rauhallisempi. Nyt juoksut ovat ohi ja aktiivisuus on pikkuhiljaa lisääntynyt, mutta selvästi ollaan vielä rauhallisella puolella. Tulevat viikot näyttävät mihin aktiivisuuden määrä vakiintuu.

Rapa-Ripa! Meillä OLI nätti nurmikko, nyt meillä on mahtavan hieno mutainen juoksurata! :D

Mitä me sitten ollaan tehty?
Jirkan ja Tokotiimin kanssa ollaan käyty antoisia keskusteluja. Helinällä on voimakas tarve kiihtymiseen. Ja niinhän se menee, että kiihkeällä koiralla on fysiologinen tarve kiihtymiseen; pelkällä rauhoittelulla ja rauhallisella elämällä ei kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaa koiraa saa, kuten Jaimen kanssa on jo aikoinaan opittu. Kiihtymisen kohdetta on kuitenkin helppo säädellä. Tekemisen siis tulee olla kiihdyttävää, jotta se on Helinästä mielenkiintoista. Tätä tietysti olen hyödyntänyt paljon, jotta olen saanut hänelle myytyä, että ihmisen kanssa tekeminen on mukavaa ja kannattavaa. Haasteena on, että Helinä ei pysty katkaisemaan kiihtymistään, hän ei siis pääse siihen kiihtymisen jälkeen tapahtuvaan fysiologiseen tyytyväiseen tilaan, vaan levy jää päälle ja sitä on haasteellista katkaista. Tätä "jarrua" ollaan treenattu marraskuun alusta lähtien. Olin hieman skeptinen, että pystyykö sitä kouluttamaan Helinän tyyppiselle koiralle, mutta lähdin kuitenkin kokeilemaan. Voin ilokseni todeta, että kyllä voi! Helinä rauhoittuu hyvin autoon, joten aloitin sillä. Ajomatka johonkin, jossa jotain sosiaalisesti välittynyttä kiihdyttävää tekemistä, sen jälkeen jäähdyttelylenkki ja autoon kotimatkaksi. Ja autoon hän joka kerta sammui :) Tästä jatkettiin niin, että riehuttiin pihalla kunnolla ja tultiin sisälle matolle ja itse aloin tekemään paikallaan istuen jotain täysin muuta (läppärin esiinottaminen on tehokas vihje rauhoittumiselle). Helinä alkoi nopeasti rauhoittumaan myös sisällä ja treenien edetessä huomasin unen syvenevän, kun jokaisesta varpaanliikahduksesta hän ei enää lähtenyt liikkeelle :) Saavutettiin tilanne, jossa hän kiihtymisen jälkeen omaehtoisesti siirtyy sisällä nukkumaan. Tätä hän teki jo silloin, kun oli juoksuhuuruissaan aktiivisimmillaan, joten voinen todeta harjoittelulla olleen vaikutusta.

Ollaan myös tehty paljon siedätysharjoituksia jahtaamista laukaiseviin tekijöihin. Niitä ovat ihmisen liike, muiden koirien liike, valojen sammuttaminen/päälle kytkeminen, äänet, etenkin kimeät äänet, kuten puhelimen soittoääni, mun puhelimessa puhuminen, tv ja ikkunasta tulviva auringonvalo ja sen tekemät varjot. Käytännössä ärsykkeitä jahtaamiselle on tarjolla koko ajan ja moni niistä on mun vaikutuskeinojen ulkopuolella, kun en kertakaikkiaan saa varjoja poistettua lattiasta :-P Kaikki harjoittelu missä ja milloin tahansa on meille häiriöharjoittelua. Onkin ollut mukavaa huomata, miten Helinä pystyy blokkaamaan esim. tokoa treenatessa ihmis- ja koirahäiriöt hienosti pois, jatkuva häiriössä treenaaminen tuntuu yleistyneen hienosti muihinkin ärsykkeisiin. Häiriöiden treenaamistavoista, mihin ne sijoittuvat, millä niitä tuotetaan, miten palkataan jne voisi kirjoittaa oman julkaisunsa, joten ehkä jätän ne nyt tästä pois. Hyvin vaihtelevasti ollaan jokatapauksessa harjoiteltu. Luopuminen on ollut myös olennainen osa häiriötreeniä. Edelleen pyrin vahvistamaan Helinältä kaiken kontaktin ja vahvistelen myös mitä tahansa muita "koiramaisia" toimintoja. Altistusharjoituksia olemme myös tehneet erilaisissa ympäristöissä, koiriin ja ihmisiin jne. Ne sujuvatkin jo melko mallikkaasti. Keinoista olenkin jo kirjoittanut aiemmin.
Erilaisten virikkeistämisten muodossa ollaan harjoiteltu pitkäkestoista, rauhallista työskentelyä. Tämä oli aluksi haasteellista ja sisälsi paljon ramppaamistaukoja, mutta pikkuhiljaa keskittymiskyky on kasvanut ja hän malttaa työstää tehtäviä pidempään ja sinnikkäämmin.

Lajeja ollaan kokeiltu paljon. Treenaamisen tavoitteena ei ole väsyttää koiraa, vaan treenaamisen ja eri lajien kokeilun tavoitteena on löytää Helinälle mielekästä puuhaa, millä olisi suotuisia vaikutuksia sen pakko-oireisen käyttäytymisen vähenemiseen. Emme siis todellakaan harrasta multichampionin kuvat silmissä :D Kaikki sosiaalinen tekeminen selvästi väsyttää Helinää. Metsälenkit ovat ihan ehdottomia, niissä hän käyttäytyy jo ihan "normaalin" koiran tavoin. Kyselee, josko olisi jotain tehtävää mun kanssa :) Ja leikkii poikien kanssa. Näiden eteen ollaan tehty paljon töitä ja ne näyttävät kantaneen hedelmää. Haistelua ulkona alkoi ilmeentyä noin kolmisen kuukautta sitten. Se on mielestäni erityisen hieno edistysaskel.
Toko on Helinän mielestä lajeista siistein :) Siinä hän on täysillä mukana joka kerta. Olen aivan huumaantunut hänen kanssa treenaamisesta, sillä olen löytänyt neidistä aivan mahtavan asenteen! Vitsit millä voimalla ja innolla hän tekee! Aivan mahtavaa! Jälki on Helinän mielestä ajoittain mielenkiintoista. Tänään aloitimme Katjan (Tikkujuttu) tunnistusetsinäkurssin (ID), tämä olisi Helinälle aivan loistavaa, rauhallista, mutta hyvin vaativaa tehtävää. Ensimmäinen kerta meni erittäin mallikkaasti. Muiden kanssa samassa tilassa hiljaa ja rauhassa oleminenkin onnistui melkein koko tunnin!
Jos Helinä pitäisi diagnostisoida, uskoisin diagnoosin olevan hyperaktiivisuus ja aistiyliherkkyys. Näkö-, kuulo-, maku- ja hajuaistit ovat havaintojeni mukaan Helinällä erityisen herkkiä. Tunto sen sijaan lienee poikkeus sääntöön :)

Oltiin harjoiteltu sohvatyynyllä takajalkatargettia. Seuraavana päivänä kotiin tulessani oli tyyny ja naksutin päreinä. Ilmeisen tottelematon tyyny meillä! Ja tämän kouluttajan tulee vielä harjoitella negatiivisten tunteiden hallintaa ;-)

Helinälle on ollut todella mielenkiintoista opettaa käytöksiä. Oppiminen ei ole hänelle vielä mielenkiintoista tai kiihdyttävää, niin kuin se on vaikkapa Jaimelle, jolla on pennusta asti historiaa oppimisen oppimisesta, koska hänelle on alusta asti koulutettu asioita lähes pelkästään sheippaamalla. Onkin ollut todella hauskaa kouluttaa pitkästä aikaa "vaikeasti" motivoitavaa koiraa! Toiminnan aikaansaamisen keinona olen käyttänyt Helinälle hyvin paljon kohteita, sillä ne helpottavat koiraa ja saan homman nopeasti käyntiin. Vahvisteena toimi pitkään vain lelu. Namipalkka laukaisi jahtaamisen (tai vaihtoehtoisesti ovelle jonottamisen, jotta pääsisi omiin puuhiin :D). Aloitimme pikkuhiljaa 1 nami - lelu, jolloin namin arvo nousi ja nykyään pystyn jo palkkaamaan pitkiäkin sarjoja nameilla. Toimintaa on alkanut tulla paljon enemmän ja paljon tiheämmin. Olen tehnyt paljon "mitä Helinä haluaa tehdä" -treenejä, jossa Helinä on itse saanut tarjota mitä tahansa ja olen sitten lähtenyt vahvistamaan sitä. Tämä on vienyt oppimista hurjasti eteenpäin! Turhautuminenkin on siis yksi jahtaamisen laukaisevia tekijöitä. Tässä on vielä paljon työnsarkaa, jotta päästään oppimisessa Jaimen tasolle, mutta hyvällä mallilla ollaan :) Odotan innolla helmikuun Eva Bertilssonin koulutusta, uskon sieltä saavani uusia näkökulmia.

Tähän kuvaan kiteytyy niin monta hienoa asiaa. Helinän ja Elmon suhteen kehittyminen, Helinä rentoilee ja on vielä hakeutunut toisen koiran viereen. Helinä taitaa olla hurmannut meidät kaikki, niin pojat kuin minutkin :)

Olen niin tyytyväinen, että otin Helinän! Helinän kouluttaminen on vienyt oman ajattelun ihan uudelle tasolle. On todella mielenkiintoista miettiä ja pohtia koiran hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Pyrin tekemään kaikki ratkaisut Helinän kannalta edullisiksi, en siis aseta tavoitteita itseni näkökulmasta, vaan yritän mahdollisimman pitkälle ajatella tavoitteet koiran näkökulmasta. Mikä käyttäytyminen haittaa, mikä vie eteenpäin ja miksi? Tälläisen koiran kouluttamiseen ei ole valmiita ohjeita, vaan se on kokeilua ja soveltamista. Välillä onnistuu ja välillä kokeilut menevät informatiivisen puolelle ;-)
Huomaan usein istuvani tässä pöydän vieressä ihan vain pohtimassa, hakemassa tietoa ja lukemassa artikkeleita. Tuntuu kovin hassulta, että Jaippiksen kiihtymiseen liittyvät asiat ovat joskus olleet jotenkin vaikeita :D Ja jottei väärinkäsityksiä syntyisi, olen edelleen aivan äärimmäisen kiitollinen, että minulla on juuri Jaime. Ilman oppimismatkaa Jaimen kanssa, en olisi mitenkään voinut ottaa näin haastavaa koiraa. Jaippis on minulle aivan erityinen koira! Niinkuin tietysti kultainen Elmo ja villikko Arttukin, jokainen omalla tavallaan.
Ja onhan tälläisen koiran kanssa eläminen toisinaan rankkaa ja se vie mun ihan kaiken vapaa-ajan, mutta en silti vaihtaisi päivääkään pois, niin antoisaa ja inspiroivaa tämä työstäminen on!  Kovin pienistä asioista tulee hyvin merkityksellisiä. Kuten siitä, että Helinä on siirtynyt viereeni nukkumaan. Miten meinaankaan pakahtua aamuisin, kun löydän hänet vierestäni! Tuntuu, että monta lukkoa on auennut tässä ihmisen ja koiran välisessä suhteessa. Mikä aarre Helinä minulle onkaan ja minkä mahdollisuuden oppimiselle olen saanutkaan!