Kiitos kaikille lukeneille, ajatelleille, kommentoineille ja jakaneille! :)
Nyt kun aihe on esillä, rohkenen avata sitä vielä hieman syvemmin :) Käsittelen tässä tekstissä tarkemmin koiran treenaamista. Suurimmassa osassa kommentointeja on tartuttu fyysiseen puoleen ja harrastusten fyysiseen rasittavuuteen, joten aloitetaan siitä. Pointti kirjoituksessani oli, että mietittäisiin, mikä todella on järkevää treenaamista ja mikä ylikuormittavaa. Harrastaminen itsessään ei ole huonosta, harrastaminen koiraa ylikuormittavasti sen sijaan on. Harrastavan koiran elämä voi olla yhtä laadukasta, tai jopa parempaa, kuin ei-harrastavan koiran elämä, lopputulos on ohjaajasta/omistajasta kiinni.
Huippu-urheilijoiden vuosi jakaantuu peruskuntokauteen, kilpailuihin valmistavaan kauteen, kilpailukauteen ja lepokauteen. Kuinka monen tavoitteellisesti kilpailevan koiran vuosi jakaantuu näin? Onko koirasi vuosi 2015 suunniteltu tältä pohjalta? Nykyiset kilpailuolosuhteet mahdollistavat ympäri vuoden kilpailemisen. Jos starttimäärät huitelevat 50 startissa/vuosi, peruskuntokautta ja lepokautta siihen tuskin mahtuu. Arvokilpailut sijoittuvat useimmiten kesän alkuun, eikä sinne voi mennä kylmiltään, joten kilpailukausi aloitetaan jo varhain keväällä. EO-pisteitä taas metsästetään ympäri vuoden ja kilpailu on usein kovinta vuoden lopussa. Ja tokihan ne karsintatuloksetkin on kerättävä. Keväästä vuoden loppuun tulee äkkiä 9 kuukauden aktiivinen kilpailujakso. Siitä jää 3 kuukautta levolle, peruskuntokaudelle ja kilpailuun valmistavalle kaudelle. Riittääkö se? En usko, että riittää. Missään ihmispuolen huippu-urheilulajissa ei ole ympäri vuoden mittaista jatkuvaa kilpailukautta, jonka aikana kilpailtaisiin yhtä paljon.
Tokossa on sama juttu. Karsintakokeet alkavat joulu-tammikuussa ja kestävät maaliskuuhun, arvokisat ovat kesällä ja piirinmestaruudet syksyllä. Eipä jää aikaa kunnon taukoiluun ja peruskuntokauteen. Jos harrastaa sekä agilityä, että tokoa tähdäten arvokisatasolle, lepokauden mahdollisuudet ajoittuvat eri kuukausiin. Koira ei siis välttämättä saa kunnollista lepotaukoa koko vuonna. Nykyisillä säännöillä lepo- ja peruskuntokauden pitäminen on vain omistajan vastuulla, kilpailusysteemi ei tue tehokasta treenaamista. Nuoria, 2-3 vuotiaina loppuunpalaneita/vammautuneita koiria on surullisen paljon. Kuinka voi olla edes mahdollista, että vain kahdessa vuodessa ollaan saatu koira loppuun?
Onko sitten tarpeellista kisata vuoden ympäri? Olisiko mahdollista päästä tavoitteisiin vähemmälläkin kisaamisella? Ja jos pitää kisata ympäri vuoden saavuttaakseen tarvittavat tulokset, onko ohjaajan tavoite silloin realistinen? Onko kilpailukautta todella suunniteltu, vai onko jatkuva kilpaileminen vain tapa, johon ollaan totuttu? Mikä on vuoden päätavoite ja mikä on suunnitelma sen saavuttamiseksi?
Onko sitten tarpeellista kisata vuoden ympäri? Olisiko mahdollista päästä tavoitteisiin vähemmälläkin kisaamisella? Ja jos pitää kisata ympäri vuoden saavuttaakseen tarvittavat tulokset, onko ohjaajan tavoite silloin realistinen? Onko kilpailukautta todella suunniteltu, vai onko jatkuva kilpaileminen vain tapa, johon ollaan totuttu? Mikä on vuoden päätavoite ja mikä on suunnitelma sen saavuttamiseksi?
Pk-puolella tauon pitäminen maastoista on helpompaa talven vuoksi. Siellä kysymys onkin ehkä enemmän peruskuntokauden toteutumisesta. Jos talvi ollaan löhöilty, voiko koiraa laittaa huhtikuussa suorittamaan 3lk:n kilpailua kaikkine osa-alueineen?
Vuositasolta viikkotasolle. Mikä sitten on sopiva määrä? Yleisin vastaus tähän on, että "en treenaa liikaa". Mutta mitä se tarkoittaa? Kuulostaako agilityssä sopivalta viikkomäärältä yhdet ohjatut + yhdet omatoimitreenit + viikonloppuna 3 starttia? Tiina kommentoikin edelliseen postaukseen maitohappojen poistumisesta elimistöstä. Jos harjoite menee anaerobisen puolelle, maitohapon poistuminen elimistöstä kestää jopa 48 tuntia. Milloin koira palautuu? Esimerkkiharjoitusmäärän lisäksi ei esim. ole mahdollista tehdä ylämäkitreenejä/intervallitreeniä (tai tykittelyä muiden koirien kanssa), ilman että olisi suuri riski fyysiseen ylikuormittumiseen. Olin Suomen Valmentajien luennolla viime vuonna. Olympiajoukkueen valmentajaa siteeratakseni "Vain idiootit (lasten/nuorten jalkapallovalmentajista kyse) harjoituttavat pelkästään lajitreeniä. Nykyisellä tietomäärällä pitäisi ymmärtää lajia tukevien harjoitusten tärkeys." Aika monen valmentajan katse tipahti lattiaan. Miten käy meidän?
Viikkotasolta harjoitetasolle. Treenivideokoosteita katsoessa, nopeasti laskettuna hyppyjä tulee yhteen treeniin helposti 150-200, 15min treenissä. Kokeileppa tehdä jännehyppy-juoksu 6m-jännehyppy-juoksu 6m...200 kertaa. Ja sitten seuraavana päivänä sama uudestaan. Ja siitä sitten tekemään samasta harjoitteesta paras mahdollinen suoritus kilpailuihin?
Harjoittelun pitäisi siis olla monipuolista ja palautumiseen pitäisi varata riittävästi aikaa. Treenien kesto ja teho tulisi olla ennalta suunniteltua. Koiran treenaaminen joka kerta hapoille asti ei ole järkevää treenaamista. Mutta entä sitten yksityistunnit? Taikka treeniviikonloput, joissa harjoituksia on 4-8 kahden päivän aikana? Treenien sisältö? Kuinka paljon koira tekee toistoja oppiakseen jotain ja kuinka paljon siksi, että me emme saa ohjattua kohtaa sujuvasti? Miten tokossa? Kuinka paljon viikossa seuruutamme koiraa vasemmalla? Seuruutammeko yhtä paljon oikealla? Entäpä kaukojen tekniikkatreenit? Montako toistoa teetämme ja onhan myös vatsalihaksia voimakkaasti kuormittavista kaukoharjoitteista vapaapäiviä (eikä niinä päivinä ole esim. hyppyjä)?
Harvoin treenaavilla on ihan yhtälailla suuri riski koiran ylikuormittumiseen. Jos treenataan vähän, eikä arki sisällä lajityypillistä harjoittelua (esim. intervallitreenit), on hapoille asti treenatulla koiralla suurentunut vamma- ja ylikuormittumisriski.
.jpg)
Psyykkistä puolta ei sovi unohtaa ja se ansaitsisikin enemmän huomiota. Henkinen ylikuormittuneisuus on aivan yhtä pahasta kuin fyysinen ylikuormittuneisuus ja usein nämä kulkevatkin käsi kädessä. Kilpailu on nykyään kovaa ja pienetkin virheet voivat olla koirakon (=ohjaajan) menestykselle kalliita. Tulee esiin ilmiö, jossa koiraa halutaan kontrolloida voimakkaasti. Valitettavasti tätä ei useinkaan tehdä niin, että rakennettaisiin liikkeitä pienistä palasista kokonaisiin liikeketjuihin, vain oikeista toiminnoista palkitsemisen kautta ja sitä kautta vahvistettaisiin sekä koiran, että ohjaajan itsevarmuutta liikesuorituksissa. Kontrollintarve luo ilmiön, jossa koira halutaan varovaiseksi ja tarkaksi erilaisin metodein. Vaikka rankaisuun keskittyvillä metodien toimivuudesta ei ole tieteellistä näyttöä, niin siitä huolimatta sitä näkyy käytettävän hyvin paljon useissa lajeissa. Selitysmalleja löytyy monia, kuten "koiran täytyy tietää milloin se tekee oikein ja milloin väärin". Totuus on, että koira tekee juuri niin kuin sille on opetettu. Jos se tekee virheen, kuinka voimme huomauttaa koiraa, kun itse olemme toiminnon vahvistaneet? Ylikuormittuneessa tilassa ajatustoiminta häiriintyy ja koira palaa herkästi ensin opittuun toimintamalliin. Sillä, että huomautamme koiraa ja kuormitamme sitä, saamme todennäköisesti virheen vain voimakkaammin esille.
On olemassa myös käsitteitä, kuten "keskittymishäntä". Tällä ymmärtääkseni perustellaan sitä, että koira on paineen kautta koulutettu seuraamisessa tarkaksi ja kropasta puuttuu rentous, sekä heiluva häntä? Kun kerran tiedämme, että koira tuottaa toimintoja, jotka ovat sille kannattavimpia, mihin tarvitsemme huomauttamista/pakotteita? Jos haluamme koiran pystyvän optimisuorituksiin, miksi stressaamme sitä yli? Olisi aivan kamalaa olla työpaikalla, jossa jokaisesta virheestä rangaistaisiin. Jos toimistotyöläinen saisi haukut jokaisesta väärästä tietokoneen näppäimen painamisesta, kuinka kauan hän tulisi motivoituneena töihin? Mikä vaikutus sillä on, että virheistä saisikin haukut vain joskus, lähinnä pomon ollessa huonolla tuulella? Tuskin sen parempi kuin ensimmäisessäkään. Jos haluamme koiristamme varmoja suorittajia, miksi laitamme ne pelkäämään virheitä? Ja ennen kaikkea, kun olemme ne itse kouluttaneet, miten ihmeessä voimme edes syyttää koiraa? Miten tästä "huomauttelu-kulttuurista" on tullut tapa, jota koulutetaan jo hyvin nuorille koirille ja kokemattomille ohjaajille?
Kisaongelmia tuntuu olevan monilla. Tässä Nancy Tannerilta oiva kirjoitus aiheesta. Tehtävä muutuu koiran viretilan muuttuessa. Rauhallisessa hallissa omatoimitreeneissä koiran onnistumisprosentti voi hipoa sataa, mutta häiriössä toiminto ei enää onnistukaan. Se ei johdu siitä, että koira v****illakseen tekee väärin, vaan siitä, että se ei osaa toimintoa siinä viretilassa. Useimmat meistäkin haluavat harjoitella monta kertaa ennen kuin astuvat ensimmäistä kertaa esim. uuden esityksen kanssa ison yleisön eteen. Emme ryntää harjoittelematta Hartwallille pitämään puhetta ja usko sen onnistuvan virheettömästi.
Koiralle asettamiemme vaatimusten pitäisi olla oikealla tasolla siihen nähden, mitä olemme harjoittelun eteen tehneet. Jos emme panosta koiran fysiikkaan, emme yksinkertaisesti voi vaatia koiraa olemaan pudottamatta yhtään rimaa tai tekemään täydellisiä luoksetulon stoppeja. Meidän on oltava rehellisiä itsellemme ja asetettava realistiset tavoitteet koiran osaamiselle omien koulutustaitojemme perusteella. Kaikki eivät tähtää huipulle, mutta se ei ole riittävä syy olla suunnittelematta koiran kilpailuvuotta. Kaikkien, jotka kilpailee, enemmän tai vähemmän, tulisi suunnitella vuosi koiran fyysisen&psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta sopivaksi, jotta kilpaileminen olisi koiralle reilua. Ja jokaikisen treenin jälkeen tulisi analysoida koiran fyysinen&psyykkinen kuormitus. Oliko treeni sopiva vai menikö yli? Miten palautella ja miten suunnitella seuraavat treenit? Olemme koiriemme valmentajia. Vastuu koiran hyvinvoinnista on meillä. Koska me haastamme koiriamme toimimaan paremmin ja paremmin, on aika haastaa myös omaa toimintaamme.
Jatkojalostetaan edellisen kirjoituksen kysymystä onnellisuudesta.
Jos olisit koirasi, olisitko hyvinvoiva, jos sinua treenattaisiin, niin kuin sinä treenaat koiraasi ja olisit siinä kunnossa kuin koirasi nyt on?
Kiitos että puit sanoiksi sen, mitä moni ei uskalla tai osaa kirjoittaa :)
VastaaPoistaTosi tärkeää että tästä aiheesta kirjoitetaan! Pistää ajattelemaan ihan toisella tavalla omaa harrastamista ja katsomaan entistä enemmän peiliin. Linkitin molemmat tekstisi omaan blogiini (http://sulonjastellanelama.blogspot.fi/2015/01/hyvinvoiva-koira-haaste.html#comment-form), samalla kun lyhyesti pohdin omalla tavallani tätä samaa aihetta. Jotenkin tuo sanonta "kohtuus kaikessa" on sellainen, joka pitäisi muistaa paremmin tässäkin lajissa, mutta kuten kirjoitit, niin sen tekee äärimmäisen vaikeaksi juuri se kun kurssit ja koulutukset sekä tietty kisat, pyörii nykyisin ympäri vuoden. Ei ihme todellakaan, että niin monelle käy hullusti koska näistä asioista ei keskustella varmastikaan tarpeeksi eikä tietoa näin ollen ole kaikilla.
Toivoisin, että aiheesta keskusteleminen alkaisi näkymään myös käytännön tasolla :) Kirjoitin viime keväällä myös aiheesta (täällä: http://sulonjastellanelama.blogspot.fi/2014/05/urheilukoiran-arkea.html), joten yritys on ainakin suuri opettaa agikansaa samalla kun itse yritän oppia vastuuntunnollisemmaksi harrastajaksi!
Kiitos Sonia haasteeseen vastaamisesta ja hyvästä pohdinnasta! :) Luin tuon Urheilukoiran arkea -tekstisi, se on todella hyvä, käykää ihmiset ihmeessä lukemassa myös se! :)
VastaaPoistaVeit minun postauksen :DDD Meinasin kirjoitella näillä linjoin, mutta otan toisen lähestymistavan, koska tämä oli niin tyhjentävä!
VastaaPoistaKuntokaudet on mahdollistettu ainakin vinttikoirajuoksupuolella, kun kisoissa juostaan vain kesällä, ainakin radalla, maastoista en tiedä. Systeemi tuntuu olevan siellä muutenkin aika hyvin kehittynyt ja vinttariharrastajilla on paljon tietotaitoa, jota agipuolikin voisi hyödyntää ronskimmin. Tiedän, että vastaava systeemi agility-puolelle voisi aiheuttaa aikamoista vastarintaa (tulee heti mieleen muutama lähipiirin treenaaja, jolta ei heruisi ymmärrystä) ja vaatisi luultavasti isompaa systeeminmuutosta. Mutta miksei sitä tehtäisi?
Anteeksi! :D Kaima-telepatiaa?
PoistaVinttaripuolelta minulla ei ole niin paljon tietoa, mutta sivusta seuraajan näkökulmasta, olen siinä käsityksessä, että asiat siellä ovat todella hienolla mallilla. Erityisen hienoa minusta on se, että kilpailuissa koirat tarkastetaan eläinlääkärin toimesta juoksujen välissä. Monessa lajissa voitaisiin hyödyntää sitä tietotaitoa mitä siellä on mm. treenivuoden rytmittämisestä, oheistreeneistä, lajitreenaamisesta ja ruokavalioista.
Agilitypuolelle olisi ehdottomasti saatava eläinlääkärin tarkastukset edes arvokisoihin. Pk-puolella näin on ja minusta onkin aivan käsittämätöntä, ettei agilitypuolella tarkastuksia ole. Puolentoista vuoden takaa tästä oli vireillä epävirallinen yritys liittotasolle vietynä. Harmillisesti se ei tainnut poikia mitään konkreettista. "Eläinlääkärin tarkastuksia ei tarvita, koska kateelliset hoitavat homman", on järkyttävin kommentti, jonka olen asian tiimoilta kuullut. Tällä käsittääkseni viitattiin erääseen ilmiannettuun koiraan. Kommentin kuultuani en ole enää ihmetellyt miksei asia ole liitossa edennyt. Tänä vuonna voisi toki olla uusi mahdollisuus asian muuttamiselle!
Kiitos hyvistä kirjoituksista. Itse en ole aktiivikisaaja, toko ja agilitility ovat ihan puuhastelutasolla. Sen sijaan mietiskelen asiaa vesipelastuksen kannalta. Lajissa treenikausi ja koekausi kestää neljä kuukautta. Aikaisemmin kokeissa käyntejä ei voinut tulla liikaa, kun kokeita oli vähän tarjolla. Nyt liikakisaamiseen on mahdollisuus. Kirjoittelen jossain vaiheessa jutun. Blogini on täällä: http://vainonk.vuodatus.net/ (viimeisen postaus on vähän erilaisesta, paljon hankalammasta aiheesta.
VastaaPoistaMarika
Hienoa! Vepekin on fyysisesti todella rankka laji, jossa pitkällä kilpailukaudella on suuri ylikuormittumisen vaara. Mielenkiinnolla odotan kirjoitustasi! :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTärkeitä aiheita ja hyvä jokaisen miettiä omalla kohdallaan ja koiransa kohdalla. Olemme niin erilaisia ja koiratkin erilaisia saman rodun sisälläkin. Henkilökohtaisesti en pidä muutamaa kisastarttia hyväkuntoiselle, ja hyvähermoiselle koiralle kovin suurena rasitteena. Ei fyysisesti eikä henkisesti. Jos se koira viedään vain treeniin pari kertaa viikossa ja kisastartit viikonloppuna päälle, ei fyysinen kunto voi riittää. Psyykkinen taas riippuu siitä koirasta ja treenimäärästä/tavasta. Ja pitäisi osata lukea sitä omaa koiraansa. Ja hyväksyä, jos käsiin on sattunut helposti kuormittuva kaveri ja rakentaa treenit sen mukaan. Yhtälailla voi olla, että sen vaikeasti motivoitavan kanssa tulee ongelmia, kun saadakseen sellaisen hyvänmielen onnistumisen, saattaa tarvita useamman toiston (joka taas ehkä syö sitä koiran motivaatiota entisestäänkin). Mä en ihan heti osta väitettä "meillä on monta loppuuntreenattua 2-3 vuotiasta". Vaikka kuinka mietin, en keksinyt yhtään? (Mun laji on agility). On rikkimenneitä koiria kasvuhäiriön/epilepsian/tms. takia, mutta treenaamalla "pilattua" en keksi. Tai voi olla, että en vaan tiedä. Ja niistä eläinlääkärintarkastuksista. On niitä ollut SM-kisoissa joskus. Ja aina EO:ssa ja MM-kisoissa. Joskus jopa ihan kunnollisetkin. Ja vaikka ammatti liippaa läheltä ja ei saisi omaa työtään moittia, sanon silti. Yhdessä eläinlääkärintarkastuksessa ei havaita, onko takana kuormitatvia treenejä. Siinä mähdään ontuuko koira ja toimiiko sydän ja kulkeeko henki. Noin karrikoiden.
VastaaPoistaJa siihen koiran hyvinvointiin pitäisi oikeasti panostaa. Mulle se hyvinvointi tarkoittaa, että koirat pääsevät paljon ulos vapaana. Saavat liikkua paljon vaihtelevissa maastoissa ilman, että ovat "käskyn" alla. Ovat toimivassa laumassa, sosiaaliset suhteet hoituvat sekä koira- että ihmiskavereiden kanssa. Koska liikkuvat niin paljon, jaksavat myös liikkua paljon. Ja ei ne mene miljoonaa päättömästi. Tai menevät välillä, välillä lönköttelevät pää maassa haistellen. Ihan oman halunsa mukaan. Itse en näe niiden kuormittuvan lyhyistä treenipätkistä, päinvastoin, niillä on hallilla vapaus valita menevätkö autosta päästettynä pellolle vai hallin ovelle. Jos olisivat agilitystä ja treeneistä kuormitettuja, taitaisivat suunnata aina sinne pellolle? Mutta oikeasti, ei ehkä olisi hullumpi, jos joku ottaisi opintoprojektikseen sen stressitason mittaamisen. Senhän voisi kohtuuluotettavasti todeta fyysisillä parametreillä, kortisoli yms. entsyymejä mittaamalla jne. Silloin saataisiin ihan mustaa valkoisella, kuinka kuormittavaa eri lajit eri koirille ja erikuntoisille koirille ja jopa eritavalla treenaten olisi... (Hitsi, pitääkin ehdottaa tätä jollekin innokkaalle ell-opiskelijalle). Hyvä keskustelunavaus Tiina-kiitos!
Oih, tuo tutkimus olisi loistava! Ja jos siihen vielä saisi liitettyä positiivisten ja negatiivisten koulutusmetodien vaikutuksen stressitasoon, olisi se aivan mahtava!
PoistaUskon, että eläinlääkärien tarkastusten suurin vaikutus näkyisi puolikuntoisten koirien ohjaajien päätöksessä kisata. Jos olisi suurempi kiinnijäämisen riski, ei ehkä lähdettäisi niin helposti "kokeilemaan onnea" kuin tällä hetkellä. Aika usean ihmisen suusta kuulee epäonnistuneiden kisojen jälkeen, kuinka koiralla on ollut sitä ja tätä kremppaa ja kuinka tulokset olivat huonoja sen vuoksi ja kuinka jo ennen kisaa mietittiin osallistuako vaiko ei. Näistä osa saattaisi jäädä pois, jos seuranta olisi hieman tarkempaa? Ei tarvitse olla röntgenkatsetta, luultavasti pelkkä paikallaolo riittää :)
Loppuuntreenatuiksi lasken ne koirat, joilla on 2-3 vuotiaana alkanut vammakierre, esim. jänne- tai lihasvammasta ja jotka eivät ole tulleet kuntoon, kun kuntoutusta ei ole viety loppuun asti. Hetkellisiä ontumisia, useita kipulääkekuureja, jne. Nämä koirat usein jatkavat harrastamista ja stoppi tekemiselle tulee vasta, kun joku kohta todella sanoo sopimuksen irti. Loppuunpalaneisiin lasken myös ne, joilla on kokonaisvaltaisia jumitiloja, ns. kipsikoiria, joista ei löydy varsinaisesti rakenteellista vikaa, vaan ne ovat kertakaikkisen loppu. Lisäksi henkisen puolen hyytyjät kuuluvat tähän ryhmään, eli ne jotka ovat pentuna olleet iloisia ja reippaita ja 2-3 -vuotiaana laahustavat menemään.
Koiria on erilaisia ja siksi jokaisen kohdalla tulisikin miettiä kuormitus erikseen. Toiselle ei tunnu tokokoe häiriössä missään, toiselle se voi olla henkisesti todella kuormittavaa, varsinkin jos on epäpätevä olo. Yhtä lailla kuin agikisatkin. Vaikka fyysinen kunto olisi samalla tasolla, voi kisatilanteessa oleminen olla hyvin erilailla kuormittavaa eri yksilöille. Toinen osaa ottaa kisapäivän aikana autossa rennosti, kun toinen on jatkuvassa hälytilassa valmiina starttaamaan. Ja on agilityn juoksemisessakin hyvin suuret erot. Toiset paahtaa kiihkeinä menemään ja laittavat kropastaan kaiken peliin, toisten ollessa hieman säästeleväisempiä. Jaimen agilityaikoina lyhyetkin agitreenit kahtena peräkkäisenä päivänä sopivassa vireessä ovat olleet sula mahdottomuus sen voimakkaan kiihtymisen ja stressitason nousun vuoksi. Jollekin toiselle taas vastaavalla ei ole minkäännäköistä vaikutusta (olettaen, että treenit ovat fyysesti kevyet).
Oma koira ja sen tarpeet tulisi tuntea. Ja reagoida jo niihin pieniin vinkkeihin, joita ne ilmentävät ylikuormitustiloista. Opitut käytökset mm. juuri noissa ovelle juoksutilanteissa hämäävät helposti ohjaajaakin. Kilpailulliset tavoitteet ja vuosisuunnitelma tulisi olla tasapainoisessa suhteessa koiran fyysisiin&psyykkisiin ominaisuuksiin, taitoihimme kouluttajina ja siihen mitä olemme valmiita tekemään koiran fyysisen puolen eteen.
Mä muuten varmaan tylsistyisin, jos olisin mun koirat. 1-3 treeniä (5-10 min/koira/kerta) viikossa ja muutaman tunnin ulkoilut päivittäin ja kisoja aika paljon päälle viikossa. Toki joka päivä jotain aivojumppaa ennen ruokaa (noin 15-30sekuntia ja vain Vantulle yleensä, aika usein Håpille ja muut saavat "ilmaiseksi"). Myönnän itse olevani ADHD ilman virallista diagnoosia, mutta äkkiseltään päiväthän ois liian tylsiä noin mun makuun :D. Nuo koirat nukkuvatkin ainakin tuplasti sen mitä minä... Ja ei tämä tarkoita, että aion lisätä treenejä koirilleni. Nuo oikeasti vaikuttavat aika onnellisilta. So osaavat relata ja eivät kuumene treeneissä, pystyvät keskittymään ja kisapaikoillakin rauhottuvat, mutta menevät silti pyydettäessä kovvoo. Kai mä olisin sellaisen tasapainon kannalla. Sohvaperunakoira ilman kunnon liikuntaa, ehkä ylipainoiseksi syötettynä on vähintään yhtä vaarallinen skenaario (ja ehkä yleisempi?) kuin ylikuntoon viritetty kisatykki, joka ei pysty stressiltään elämään normaalia elämää. Ja kumpaakin ääripäätä pitää välttää. Ja jos halutaan muutaman kuukauden taukoja, olisivatko ne taukoja treeneistä/kisoista/ muun lajin treenaamisesta/ei varmaankaan liikkumisesta? Bordercolliehan on työkoiraksi jalostettu. Tavallaan sen pitäisi pystyä tekemään hommia vuodesta toiseen. Ja nauttivan niistä. Hermorakenteen (ja opetuksen) tulisi olla niin hyvä, ettei työ stressaa. Vaikka se nykyinen "työ" olisikin omistajan harrastuskoirana olemista. Ja jos mä mietin tuota kotona olevaa käppänää, niin se ehkä olisi sopeutunut sohvakoiraelämäänkin, mutta edelleen (kohta 11v) rakastaa pitkiä yli 10 kilsan lenkkejäkin ja on aina edessä bc-laumaansa vetämässä. Harrastuskoirana se ei ollut aivan niin innokas, eikä sitä sentakia paljoa treenattukaan. Tai paljoa on toki suhteellinen käsitys.
VastaaPoistaJa pienenä anekdoottina (ei kestä tieteellistä tarkastelua, koska otos yksi). Mun suursnautserin alunperin näyttämä ensioire, että kaikki ei ole hyvin, oli valinta hallinoven ja pellon välillä. 9 vuotiaaksi asti juoksi ekaksi hallinovelle. Sitten yksi päivä sitä joutui sinne nätisti kutsumaan. Meni samantein lekuriin ja siltähän löytyi kaikki nivelvaivat, mitä koiralla noin äkkiseltään voi olla. Ehkä mä inhimillistän sen, mutta mulle se kertoi, ettei enää agilityä halua harrastaa.Eikä harrastanut. Nuo muut valitsevat vielä sen ahllinoven. Toki me aina ekaksi menemme sinne pellolle lämppälenkille. Itseasiassa koirat ovat aika hupaisia. Suvianne tekee yhden kierroksen pellolla ja juoksee sitten sinne hallinovelle toivoen, että pääsisi treeniin mukaan (en ota sitä enää joka kerta). Muut kyllä kiertävät pellon niinmonta kertaa kuin minäkin, ei ne sieltä kesken hallille juokse.
Sait kyllä ajatuksia liikkumaan omassa päässäni...
VastaaPoistaMielenkiinnosta kysyn kuinka usein treenaatte viikossa, mitä ja millasia aikoja? :)
Itse olen useammin huolissani kyllä sellaisten koiranomistajien kanssa, jotka vain "harrastelevat". Mielestäni loukkaantumisriski ja vahingon mahdollisuus ovat tällaisilla huomattavasti korkeampia kuin aktiiviharrastajilla, sillä sekä ohjaajan keskeneräinen radan- ja koiranlukutaito että koiran kehittämättömyys ja heikko motoriikka, ja usein myös ylipaino, aiheuttavat huomattavasti enemmän kuormitusta kuin paljon liikkuvalle koiralle se yksi treenikerta. "mutta kun me vaan vähän omaksi iloksi" ei aina riitä edes perusliikunnan tarvetta täyttämään terveellä koiralla. Jos mietitään kuinka paljon koirat ovat liikkuneet ennen kaupungistumista, niin huomataan, että päivittäisillä hihnalenkeillä ei ylletä samaan liikuntamäärään edes viikonloppuisin, mitä aikanaan lauman mukana vapaasti juoksennelleet koirat saivat. Hierojalla kyllä käytetään ja mietitään lepopäiviä, mutta koska voi oikeasti sanoa, että tänään koirani liikkui paljon ja rasitukseen asti? Itse metsästyskoirien kanssa olen eniten huolissani siitä, saavatko ne tarpeeksi liikuntaa. Eilen ajurini haki ensin 2 tuntia umpihangessa, ja saatuaan kettuajon, ajoi 25 kilometriä. Tällaisia päiviä on jahtikaudella useitakin viikossa, ja on todellinen haaste saada kesäaikaan riittävästi liikuntaa. Eräs arvostamani kouluttaja sanoi: "motoriikka ja kunto kasvavat liikkumalla." Toki lepoa tarvitaan, mutta lepoa ei tarvita, jos ei ole oikeasti rasittunutkaan.
VastaaPoistaAgility on rankka laji, myönnettäköön. Mutta kun koirani (terrieri) ovat talvella metsästyskäytössä työssään yhtäjaksoisesti jopa useita tunteja kerrallaan, on vaikea mieltää agilityradan noin 40 sekuntia fyysisesti tai henkisesti kovin rasittavaksi. Se joka toiselle on rankka kisakausi, on meille jäähdyttelyä rankasta jahtikaudesta ja tarjoaa kevyttä fyysistä toimintaa, kun emme pääse muuten liikkumaan tarpeeksi. On ilo palata syksyllä töihin hyväkuntoisten koirien kanssa.
Kiitos kommentistasi! Sinä olet selkeästi miettinyt koiriesi fyysisen kunnon rakentamisen pitkälle :) Metsästyksessäkin on se "hieno" puoli, että jahtikausi ei ole ympäri vuoden jatkuva, jolloin kova fyysinen rasitus ei ole jatkuvaa. Metsästyskoirilla on tärkeä tehtävä ja niiden on tärkeää jaksaa ajaa, joten niiden kunnosta huolehditaan hyvin, tai muuten tulosta ei tule?
PoistaYmmärrän täysin miksi sinusta agilitysuoritukset tuntuvat kevyiltä :) Agilityssä on juuri se ongelma, että kausi kestää ympäri vuoden, jolloin lepotaukoja ei ole tarvis pitää. Osa korvaa arkiliikuntaa agilitytreeneillä, jolloin viikon lenkkeilymäärä voi olla hyvinkin alhainen ja koostua hyvin pitkälti agilitystä (ja siihen kuuluvista lämmittelyistä ja jäähdyttelyistä). Ja uskallan väittää, että aika monella rasittava liikunta on lähes pelkkää agilityä, suunnitellut oheistreenit, joissa päästään rasitukseen asti ovat vähällä. Uskon, että aika moni agikoira hyytyisi mainitsemasi jahdin aikana. Toki lajeissa tähdätään täysin erilaisiin suorituksiin. Ja jos mennään fyysisten ominaisuuksien tasolle, kestävyysominaisuudet tunnetusti syövät nopeusominaisuuksia. Mutta aktiiviharrastajien agility- (ja toko-) koirien fyysisen kunnon rakentamisessa olisi mielestäni parannettavaa. Toistomäärät treeneissä eivät ole suunniteltuja, ne vaihtelevat sen mukaan miten radan ohjaaminen sujuu. Koirat treenataan usein hapoille asti ja jo hapoilla ollessaankin niiden pitäisi pystyä täydellisiin suorituksiin.
Metsässä juokseminen on luonnollista liikuntaa ja koiralla on vapaus valita reittinsä. Agilityssä kroppa on epänormaalimmassa kuormituksessa ja alustan vaikutus kuormitukseen on suuri. Suoritusvaatimukset voivat olla ristiriidassa fyysisen kunnon suhteen. Pitäisi kääntyä hyvin jänneleikatulla jalalla, pysähtyä napakasti revähdyksestä toipuvalla kintulla, jne. Jahtien aikana koira saa itse valita tapansa liikkua, jos se ei käänny täydellisiä kulmia, sitä tuskin siihen pakotetaan. Henkinen kuormitus näissä kilpailulajeissa jumiuttavat pään lisäksi kroppaakin. Jos agilityä treenataan esteillä 3-5krt/vko +kisat ja treenityyli on prässäävä, ei se mielestäni ole koiran fyysisen kunnon puolesta järkevää.
Ja olen samaa mieltä siinä, että myös satunnaisesti treenaavilla on riskinsä.