25.2.2018

Tavoitteena hyvinvoiva koira - Hui, pelottaa!

Tällä kertaa pohdinnassani ovat koirien pelkotilat ja erityisesti pelon vahvistuminen. Helinää on pelottanut erittäin monenlaiset ärsykkeet, joten olemme työstäneet pelkotiloja monenlaisissa tilanteissa ja Helinän kautta olenkin saanut suuria ahaa-elämyksiä koirien pelkotilojen kouluttamisen suhteen. Koulutusideologiani kaikessa tekemisessäni perustuu siihen, että haluan koiran olevan aktiivinen osallistuja kaikissa tilanteissa. Passiivinen sietäjä ei ole koulutuksellinen tavoitteeni, joten en juurikaan käytä siedättämistä koulutuksellisena menetelmänä. Toki siedättämistä aistiyliherkän koiran kanssa väkisinkin tulee, mutta en tee koulutussuunnitelmiani siedättämisen kautta.

Edellisen julkaisuni teemana olivat äänet, joten jatkan siitä mihin viimeksi jäin. Helinää on pelottanut hyvin monenlaiset äänet, röhköpossusta metallikupin kolinaan jne. Äänten kanssa kaikista toimivimmaksi tavaksi olen kokenut sen, että koira tuottaa pelottavan äänen itse. Metallikupin kanssa teimme niin, että Helinä ensin koski kuppia ja palkitsin hänet koskemisesta aina ärsykkeestä poispäin. Pikkuhiljaa Helinä alkoi työntää kuppia maata vasten (inhottava ääni) ja palkitsin äänen tuottamisesta. Palkitsemalla poispäin ärsykkeestä, koira saa ruokavahvisteen lisäksi toiminnallisen vahvisteen (etäisyys) ja sen erityisen suuri hyöty on myös se, että näen millä vauhdilla ja intensiteetillä koira menee kohti ärsykettä uudestaan. Se antaa minulle erittäin paljon informaatiota tehtävän vaikeustasosta. Samaa tekniikkaa voi käyttää missä tahansa äänissä. Valinnan mahdollisuutta voi käyttää myös niin, että koiralle opetetaan jokin targetti, ja kun koira esim. painaa tassulla targettia, ihminen voi soittaa youtubesta pelottavaa ääntä. Volyymia nostetaan pikkuhiljaa ja koko ajan pystytään varmistamaan, että koira haluaa, että ääntä tuotetaan, sillä se antaa targettia koskiessaan siihen luvan. Mikäli koira ei anna lupaa, ääntä ei soiteta ja se on omistajalle informaatiota siitä, että edellinen ääni oli liian vaikea ja koiran pelkokynnys ylittyi. Silloin tehtävä kannattaa keskeyttää ja aloittaa seuraavaksi huomattavasti helpommasta äänestä. Helinän kanssa olemme tätä tekniikkaa hyödyntäneet todella paljon ja nykyään hän on ehdottomasti koiristani eniten ääntä tuottava. Se on äärimmäisen hienoa! Metallikupin kanssa olemme edistyneet siihen pisteeseen, että Helinä kolisuttaa metallista vesikuppia nostelemalla sitä ja saa näin minut paikalle täyttämään kupin. Metallikupin kovakaan ääni ei ole enää pelottava.


Toinen jännittävien ärsykkeiden kategoria on ympäristön kiinteät ärsykkeet, kuten roskapöntöt, paikallaan olevat isot autot, lakana kuivumassa oven päällä, jne. Näiden ärsykkeiden kanssa olen pelannut paljon esim pienen kosketustargetin avulla tai targetin puuttuessa olen hyödyntänyt käsikosketusta. Target on tietysti opetettu koiralle tarjoamisen kautta erikseen ennen vaikeisiin tilanteisiin menemistä. Näiden kanssa olen pelannut niin, että laitan targetin asetelmaan minä-target-pelottava ärsyke. Koira käy koskettamasassa targettia ja saa vahvisteen (leikki/ruoka+etäisyys) taas ärsykkeestä poispäin. Koiran kyetessä koskemaan targettia rennosti, voin siirtää targettia lähemmäs ärsykettä. Tämä on toiminut meillä erittäin hyvin! Helinää ei voi houkutella, sillä houkutteleminen aiheuttaa hänelle hyvin suuren epäilyksen tunteen ja sitä kautta pelko voimistuu. Houkuttelussa koira ajetaan liian lähelle pelottavaa ärsykettä ja namin syömisen jälkeen se huomaa ajautuneensa aivan liian pelottavaan tilanteeseen. Toiminnallinen pelaaminen ja tunne vaikutusvallasta tilanteissa lieventävät pelkoa ja pystytään varmistamaan, että koiralla on koko ajan mukava olo, eikä pelkokynnystä ylitetä. Ken Ramirezin pelkoaiheisista artikkeleista aloin joskus miettimään myrkyttymistä. Mm. ohitustilanteissa vahviste (ruoka) saattaa pelkäävillä koirilla useinkin helposti myrkyttyä, mikäli vahvisteen syömisen aikana liikutaan kohti edessä olevaa koiraa. Ruuan esille tuleminen tarkoittaa, että mennään kohti pelottavaa kohdetta, joten koira yrittää kontrolloida tilannetta ja kertoa, ettei halua lähemmäs koiraa lopettamalla syömisen. Täysin looginen toimintatapa. Samaa tapahtuu paljon perinteisessä siedättämisessä esim. juurikin ääniin. Vadillinen ruokaa - äänet alkavat - koira pääsee pelästymään kerran (ääni liian voimakkaalla tasolla tai kuormitusta yhdessä treenissä liikaa)- ruoka myrkyttyy, koska ruuan syöminen johtaa ääneen - koira ei enää syö. Ja sitten ollaankin aika isossa lirissä, kun ruokavahviste ei enää toimi, sillä se heikentää koulutusmahdollisuuksiamme merkittävästi. Sama myrkyttyminen voi tapahtua omistajan toiminnan suhteen. Perinteinen ohjeistus, että iloisesti puhuen käydään taputtelemassa pelottavaa kohdetta (vaikkapa se iso roskis), saattaa yhtälailla johtaa myrkyttymiseen, mikäli koiran pelkokynnys on ylittynyt voimakkaasti. Jos kerran käy niin, että kynnys ylittyy ja koira todella pelkää, saattaa seuraavassa tilanteessa ohjaajan lepertely helpomman ärsykkeen kohdalla voimistaa pelkotilaa, sillä koira muistaa ihmisen lepertelyn johtavan voimakkaaseen pelkoreaktioon. En itse tätä menetelmää käytä, sillä koen, että pahinta mitä voisi tapahtua pelkäävän koiran kanssa on se, ettei se koe minua luotettavaksi pelottavissa tilanteissa. Pahimmillaan se saattaa voimistaa pakenemisen tarvetta poispäin ohjaajasta. 

LAT-pelin ideologia perustuu tähän!
Sosiaaliset ärsykkeet (koirat, ihmiset) ovat hieman haasteellisempia pelkotilojen kannalta, sillä niiden liikkumista ei voi kontrolloida yhtä helposti ja altistus niille voi olla elinympäristöstä riippuen hyvinkin suurta. Sosiaalisten ärsykkeiden kohdalla käytän paljon LAT-peliä, eli palkitsen koiraa ärsykkeen katsomisesta (toki teen tätä peliä myös kiinteiden ärsykkeiden kanssa). Pyrin aina sijoittumaan niin, ettei ärsyke tule meitä kohti, vaan menee vaakalinjassa ohi. Näin pystyn säätelemään etäisyyttä sujuvasti. Käytän myös hyvin paljon leikkiä ärsykkeen mentyä ohi, jotta koira saa purkaa jännityneen olotilansa lelulla leikkimiseen, eikä säntäilyyn ja räyhäämiseen. Kiihkeän koiran kanssa kiihtymään pääseminen on erittäin tärkeää. Koiralla jokatapauksessa on tarve kiihtyä, joten lelulla leikkiminen on helppo tapa purkaa kiihtymisen tarve kontrolloidusti ympäristön kannalta turvallisesti.  Samaa LAT-peliä ja leikkimällä purkamista olen käyttänyt autojen jahtaamiseen, mikä oli Helinällä hyvin voimakasta. Jahtaamisessa oli pelkoa mukana (niinkuin useimmissa tapauksissa), joten harjoittelimme erikseen paikallaan olevia autoja (erityisesti raskaankaluston ajoneuvoja) sekä autoihin liittyviä ääniä, jotka olivat ennakkovaroitus tulevasta pelottavasta ärsykkeestä. Autojen liike oli loppujen lopuksi harjoiteltavista asioista helpoin kouluttaa, toki Helinällä oli hyvin paljon vahvistehistoriaa luopumisesta. Nykyään Helinän ollessa 3 vuotta, olemme jo pitkään onnistuneet ohittamaan autot pienellä kylätiellämme jopa niin, että Helinä on vapaana :)

Yksi keskustelun aihe, johon törmää usein (erityisesti uutena vuotena) on, että miten kannattaa toimia, jos koiralla on pelkotila päällä. Ajatus siitä, että silittely/rauhallinen juttelu voimistaa pelkoa elää edelleen. Se on kuitenkin virheellinen ajatusmalli ja sen taustalla lienee suurimpana seikkana se, että pelkääminen ajatellaan käyttäytymisenä, eikä tunteena. Pelko kuitenkin on tunne ja pelko vahvistuu vain voimistamalla tunnetta, eli pelottelemalla lisää, toisinsanoen esim.rangaistuksia käyttämällä (hihnasta nyppiminen ohistustilanteissa, koiraan tarttuminen fyysesti, huutaminen jne). Silittelemällä, rauhallisesti juttelemalla panikoivalle koiralle (jos siis ei päästä pelon aiheuttajasta enää kauemmas, esim. ukkonen) ei voimista pelon tunnetta. Päinvastoin, silittely aiheuttaa oksitosiiniin erittymistä ja sitä kautta jopa vähentää pelkoa. Aiheesta on tieteellistä näyttöä. Myöskään namien syöttely pelkäävälle koiralle, ei voimista pelkoa, vaan auttaa koiraa siirtymään siihen tunnetilaan, jossa se pystyy syömään. Ammattini puolesta olen perehtynyt uusimpiin tutkimustuloksiin ihmisten kokemasta kivusta. Kipu ja pelko kulkevat hyvinkin käsikädessä, sillä kivunpelko on kipukokemuksissa äärimmäisen merkittävä asia. Uudet aivokuvantamistutkimukset ovat mullistaneet käsityksen kivusta. Tutkimuksissa on todettu, että aikuisten reagoiminen lapsen kipuun vaikuttaa voimakkaasti kipukokemukseen ja kivun pelkoon myös aikuisena. Hysteerinen reagoiminen kipuun voimistaa kiputuntemusta, mutta erittäin mielenkiintoisena seikkana välinpitämätön suhtautuminen ja kivun vähättely voimistavat kivun tunnetta aikuisena myös. Puhaltaminen siis todella kannattaa! Sama pätee pelkäävien koirien kanssa. Välinpitämättömällä suhtautumisella tärisevään koiraan saattaa voimistaa koiran pelkoreaktiota suurestikin. Mutta rauhallisella juttelulla ja koiran silittelyllä ei pelkoa pysty vahvistamaan. Hysteerisellä sähläämisellä ja omalla pelkäämisellä toki on mahdollista koiran tunnetta voimistaa.
Toinen keskusteluissa usein esiintyvä aihe liittyy uuteen altistumiseen. Pelolle altistumisen tiedetään lisäävän pelkoa. Koiralla kortisolin poistuminen elimistöstä kestää n.2vrk, joten pelolle altistaminen seuraavana päivänä ei ole kannattavaa. Mikäli pelkoreaktio on hyvin voimakas, kannattaa pitää jopa viikkojen tauko ärsykkeen uudelleen kohtaamisesta, jotta koira pystyy tulemaan tilanteeseen huolestumatta.

Loppukaneettina vielä edelliseen kirjoitukseeni ja tähänkin aiheeseen liittyen, askartelin Helinälle painopeiton. Painopeiton tarkoitus on vaikuttaa syväpainetuntoon, joka lisää mielihyvähormonien tuotantoa aivoissa ja sitä kautta rauhoittaa, lievittää ahdistusta ja helpottaa levottomuutta. Kokeilun tulokset ovat olleet varsin hyviä! :)


21.12.2017

Tavoitteena hyvinvoiva koira -Pohdinnassa aistiyliherkkyys ja ääniarkuus




Tällä kertaa pohdintani kohteena on koirien aistiyliherkkyys, ääniarkuus ja niiden välinen yhteys. Olen pitänyt Helinää alusta asti aistiyliherkkänä koirana. Ammattini (fysioterapeutti) puolesta aistiyli- tai aliherkkyydet erityisesti tunnon osalta ovat ilmiönä tuttuja työskennellessäni neurologisten kuntoutujien parissa. Koirien kohdalla tätä termiä ei kuitenkaan juuri käytetä, vaan ennemmin törmää käsitteeseen arkuus. En kuitenkaan luokittelisi Helinää araksi koiraksi. Se on pohjimmiltaan erittäin avoin ja positiivinen yksilö. Erilaiset ärsykkeet vaan pakottavat sen reagoimaan. Se reagoi ns ”kovaa ja korkealta”, reaktiot ovat aivan ylimitoitettuja ärsykkeen suuruuteen nähden. Helinä reagoi voimakkaasti kuulon, hajun, maun aisteilla. Mm. televisiosta tulevat kimeät äänet ovat olleet sille aina todella vaikeita ja ne laukaisevat jahtaamiskäyttäytymisen. Kimmokkeen tälle aistiyliherkkyyden ja ääniarkuuden väliselle yhteydelle sain keskustelustani Sallan kanssa, kun Sallan islanninlammaskoira Fjòla oli luonani hoidossa. Fjòla on ääniin reagoiva koira. Olen nähnyt Fjòlaa tokotunneillani viikottain, se on iloinen hassu pieni koira, jolla on kova touhu päällä jatkuvasti. Sen on hieman vaikea keskittyä ja kuunnella käskyjä. Se saattaa huolestua tokossa joistain ärsykkeistä, mutta pääasiassa se on erittäin reipas. Nyt vieraaseen ympäristöön hoitoon tullessaan se oli kuitenkin aivan toisenlainen. Toki Fjòlaa huolestutti jo ihan vieraaseen paikkaan jääminen, mutta totuttuaan paikkaan ja eroahdistuksenomaisten oireiden lievennettyä sen huolestuneisuus erilaisia ääniä ja asioita kohtaan tuli ilmi. Fjòla on reaktioiltaan täysin päinvastainen kuin Helinä. Se reagoi hiljaa huolestuen, hidastan liikettään ja laskien häntäänsä. Voimakkaammin pelästyessään (tätä en nähnyt vierailun aikana), sille saattaa iskeä pakenemisen tarve.


Koirien ääniarkuutta hoidetaan lääkkeillä ja käytösterapialla. Käytösterapiassa on moninaisia keinoja, siedättäminen (poisherkistäminen) ja vastaehdollistaminen ehkä yleisimmin käytössä olevina. (Sipilä, 2017.) Aina ne eivät kuitenkaan tuo hyvää lopputulosta ja tutkimuksissa on todettu, ettei äänipelosta useinkaan päästä kokonaan pois. Äänipelot ovat koirilla yleisiä. Tässä kohtaa on hyvä erottaa koirat, jotka jonkin ikävän kokemuksen perusteella alkavat pelätä jotain yksittäistä ääntä ja koirat, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman ikäviä kokemuksia. Jälkimmäinen tila usein yleistyy niin, että myös ennen pelkoreaktiota aiheuttamattomat äänet alkavat aiheuttaa pelkoa. Tämä kohderyhmä on tässä pohdintani kohteena.

Aistiyliherkkyyksistä löytyy parhaiten tietoa autismin kirjojen yhteydessä. Aistiyliherkkyyttä voi esiintyä millä aistiauleella tahansa (näkö, kuulo, haju, maku, tunto, vestibulaarinen, proprioseptiivinen). Olen saanut hetken työskennellä neurologisten lasten parissa ja sieltä erittäin mieleenpainuvaa kokemuksena jäi 4-vuotias poika, joka CP-vamman lisäksi kärsi autismin kirjon oireista. Tietynlaiset äänet tuntuivat hänellä voimakkaana kipuna, samoin tunto oli herkistynyt niin, että mm. vesipisarat tuntuivat hänen ihollaan puukoniskun omaisena kipuna. Hän tottakai pelkäsi voimakkaasti tilanteita, joissa näitä aistiärsykkeitä voisi tulla. Hänen hoitoringissään oleva psykologi painotti erittäin voimakkaasti, että lasta ei missään nimessä saa altistaa voimakkaille ärsykkeille, vaan hänelle pitää luoda turvallisuuden tunnetta ja mukavia aistikokemuksia. Tämä ajattelu on voimakkaana esillä aistiyliherkkyyksistä kärsivien ihmisten hoidossa. Pelon tiedetään voimistavan pelkoa niin ihmisillä kuin koirillakin. Ja tässä tullaan tähän, miksi tätä asiaa lähdin pohtimaan. Voisiko koirien ääniarkuudessa ollakin kyse aistiyliherkkydestä? Siis sellaisilla koirilla, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman epämiellyttäviä kokemuksia? Sillä, jos näin on, niin siedättäminen ja vastaehdollistaminen eivät näiden koirien kohdalla ole välttämättä laisinkaan tuloksekas hoitokeino ja saattaa jopa voimistaa pelkotiloja. Tutkimusnäyttöä siedättämisen ja vastaehdollistamisen hyödyistä on, mutta Sipiläkin kirjallisuuskatsauksessaan sanoo, että mm. ukkosen pelossa koira voi reagoida moniin asioihin, kuten ilmanpaineeseen. On siis varmasti erittäin vaikeaa tehdä asetelmaa, jossa erotettaisiin täysin koirat, jotka ovat ikävän kokemuksen perusteella alkaneet pelätä, koirista jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman negatiivisia kokemuksia.

Törmäsin erittäin mielenkiintoiseen ihmispuolen tutkimukseen (jossa sielläkin on aistiyliherkkyyksistä melko vähän dataa varsinkin äänien suhteen). Tutkimuksessa kuvattiin normaalisti kehittyneiden sekä lievästä autismista kärsivien nuorten aivojen reaktiota auditiiviseen aistiärsykkeeseen. Normaalisti kehittyneiden nuorten aivot reagoivat voimakkaasti kuulokeskuksen alueella, mutta lievästä autismista kärsivien nuorten aivot reagoivat kuulokeskuksen lisäksi mantelitumakkeessa. (Green ym. 2013) Tämä on erittäin mielenkiintoinen tieto, sillä se selittää hyvin tunnereaktion voimakkuutta. Mantelitumake on aivojen tunnemuistin ja -merkityksen osio, kaikki tunteet ovat mantelitumakkeesta riippuvaisia. Sen yksi suurista hyödyistä on refleksinomainen toiminta vaaratilanteissa. Se saa meidät liikkeelle, ennen kuin ehdimme tietoisesti tajuta vaaran. Tämä on tietysti selviytymisen kannalta erittäin tärkeä asia, mutta vaarana on ”turhat hälytykset”, joissa pienikin ärsyke laukaisee voimakkaan tunnereaktion, ilman että havaitsemme syytä. Näin näyttää aistiyliherkillä tapahtuvan usein. Tämä tarkoittaa sitä, että alkukantaiselle pelkoreaktiolle ei yksinkertaisesti voi mitään. Jos ääni tuntuu fyysisenä kipuna, on helppo ymmärtää voimakas pelkoreaktio jo pienestä ärsykkeestä. Siksi tällaisia koiria ja ihmisiä on erityisen tärkeää ymmärtää. Emme normaaleilla aisteilla mitenkään voi tietää, miltä aistiyliherkästä ihmisestä tai koirasta epämiellyttävä aistimus tuntuu. Hermostuminen varmasti pahentaa oiretta, kun koira ei itsekään tiedosta, että mitä pelkää.

En väitä, että kaikki ääniarat koirat olisivat autisteja, mutta haluan heittää ilmoille ajatuksen, että jos kyseessä on aistiyliherkkyys, niin kannattaako lähteä liikkeelle siedättämisen ja vastaehdollistamisen keinoin? Vai voisiko ajatella, että hoitona olisikin mukavien aistikokemuksien tuominen niin kuin autistien hoidossa? Eli altistettaisiin koira äänille, jotka oikeasti ovat siitä mukavia kuunnella? Tässä tietysti tulee vaikeutena se, että mitkä todella ovat koirien mielestä mukavia ääniä? Jossain tutkimuksessa on todettu useimpien koirien pitävän klassisesta musiikista, sitä ainakin voisi kokeilla. Yksi keino on myös hyödyntää valinnan mahdollisuutta ja antaa koiran tuottaa äänet itse. Helinän kanssa on alusta asti toimittu näin ja nyt ymmärrän miksi se on ollut niin tuloksekasta. Mm. röhköpossun ääni oli hänestä erittäin pelottava alussa, mutta sitä harjoiteltiin niin, että hän painoi possusta ääntä itse ja nykyään hän todella paljon leikkii kyseisellä possulla huvikseen. Muutenkin Helinästä on tullut todella äänekäs ja paljon ääntä tuottava. Tämä korreloi vahvasti sen kanssa, ettei se enää reagoi myöskään ääniin voimakkaasti pelolla, eikä pakonomaisesti (paitsi mun puhelimessa puhumiseen). Samaa tekniikkaa voi tietysti hyödyntää myös muiden aistien, kuten vaikka tunnon suhteen. Ei niinkään yritetä siis siedättää epämiellyttäviin kosketuksiin, vaan yritetään tuoda mukavaa aistiärsykkettä päivittäin, jota kautta tunnon herkistymä alenee ja pikkuhiljaa epämiellyttävätkin asiat (vaikka jotkin valjaat) voivat tuntua miellyttäviltä. Sen sijaan, että altistetaan koiraa jatkuvasti epämiellyttävälle kosketukselle matalallakin tasolla ja sitä kautta voimistetaan yliherkkyyttä. Tunnon puolesta mainittakoon vielä, että autisteilla on todettu olevan miellyttävämpiä selkeät, voimakkaat kosketukset, kuin kevyet kosketukset pienellä pinta-alalla.

Olen tästä ajatuksesta innoissani! En tiedä olenko oikeilla jäljillä, ehkä olen, ehkä en. Äänimaailman asiat ovat monimutkaisuudessaan ja haasteellisuudessaan erittäin mielenkiintoisia. Usein aistiyliherkillä on yliherkkyyttä monien aistien alueella, mikä tietysti tuo oman haasteensa. Koirien kanssa oleellisena asiana on myös se, että ihmiskorva ei kuule kaikkea, mitä koirat pystyvät kuulemaan. Varmaa on jokatapauksessa, että mitä enemmän yritämme ymmärtää koiran käyttäytymistä hermostumatta, mitä enemmän annamme sille valinnan mahdollisuuksia pelottavien asioiden äärellä ja mitä positiivisemmin koulutamme sille erilaisia työkaluja erilaisista tilanteista selviämiseen, sitä parempaan lopputulokseen varmasti pääsemme. Pohtiminen jatkukoon!

Lähteet:
Green, S. A., Rudie, J. D., Colich, N. L., Wood, J. J., Shirinyan, D., Hernandez, L., Tottenham, N., Dapretto, M. & Bookheimer, S. Y. 2013. Over-Reactive Brain responses to Sensory stimuli in Youth with Autism spectrum disorders RH: fMRI Response to sensory Stimuli in ASD. American academy of child & adolescent psychiatry.

Sipilä T-M, 2017. Koirien ääniarkuuden hoito. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.

30.8.2017

Tavoitteena Hyvinvoiva Helinä - Tavoite saavutettu?

Helinän kuulumisia olen viimeksi päivitellyt ihan liian kauan sitten! Aika kertakaikkiaan kuluu siivillä. Helinä on asunut laumassamme nyt 2,5 vuotta. Tähänastinen yhteinen matkamme on ollut kertakaikkisen antoisa ja toki myös työntäyteinen. Pienestä maanisesta laiheliinista on kasvanut aivan ihana tyttönen, johon olen kertakaikkisen rakastunut!

Juoksulenkit ja kickbikelenkit kuuluvat viikottaiseen ohjelmistoon.

Helinä tuli minulle puolen vuoden iässä kodinvaihtajana, aiempia kirjoituksia etsiessäni huomasin, että Blogger on valitettavasti kadottanut ensimmäisen kirjoitukseni Helinästä, miten harmillista! Teen pienen kertauksen tarinaamme, jospa tämä teksti hyödyttäisi jotain vastaavassa tilanteessa joskus, jos joku kouluttaa stereotyyppisesti käyttäytyvää koiraa positiivisen vahvistamisen tekniikoin :)
Helinällä on siis stereotyyppinen käyttäytymismalli varjojen jahtaamisesta. Varjojen jahtaamisen lisäksi käyttäytymismalliin kuului liiallinen juominen, jatkuva liikkuminen sekä pienissä määrin hännän jahtaaminen. Jahtaamista laukaisi näkyvillä olevien varjojen lisäksi lähes kaikki ärsykkeet, erityisesti mikä tahansa liike ja kimeät äänet. Käyttäytymisongelman lisäksi Helinä oli alipainoinen ja hänellä oli suolistotulehdus, jonka hoitoon meni useampi kuukausi. Tullessaan Helinä pystyi nukkumaan öisinkin vain 2-4 tunnin pätkiä, jonka jälkeen hän laittoi valot päälle, saadaakseen varjot makuuhuoneeseen. Hän oppi nopeasti mm. laittamaan telkkarin päälle saadaakseen valoa & ääntä ja avaamaan rullaverhot saadakseen varjoja seinille. Äärimmäisen fiksu neiti siis! Helinä ei hereillä ollessaan tehnyt juuri mitään muuta kuin jahdannut. Edes pissahädän yllättäessä se ei monestikaan pysähtynyt, vaan pissasi juostessaan. Tullessaan Helinä ei ottanut mitään kontaktia ihmisiin, eikä koiriin. Aloitimme ihmisen ääneen reagoimisen harjoittelun niin, että palkaksi Helinä pääsi liikuttelemaan suihkuverhoa, josta tuli siistit varjot! Tämän tyyppisille koirille eivät tietysti namit eivätkä lelut toimi vahvisteina. Kun luoksetulokutsu alkoi toimia, aloimme harjoitella matolle maahanmenoa ja siitä pääsi palkaksi jahtaamaan takaisin. Kun mattopeli alkoi sujua, jätin mattoja lattialle useamman ja Helinä alkoi niitä tarjoilla, joista pääsi takaisin jahtaamaan. WC-paperin levittäminen oli ensimmäisiä vaihtoehtoisia käyttäytymisiä jahtaamisen tilalle, siitä niin iloitsin! :)

Hellun kanssa laitettiin kynsilakkaa ja lähdettiin kaupungille! :D

Asuimme Helinän tullessa kaupungissa, mutta se oli Helinälle aivan liian vaikea ympäristö kaikkine pelottavine ärsykkeineen. Muutimme maalle ja se on varmasti yksi olennainen tekijä miksi olemme päässeet näin hienoon tilanteeseen, jossa nyt olemme! Helinä oli todella stressaantunut, sillä hän jännitti ihan hirveästi, ihan kaikkea. Tekemistämme ympäristön sietoon liittyvistä treeneistä voi lukea täältä. Myös sisällä oli paljon ärsykkeitä, joita Helinä jännitti. Mm. oven päällä kuivuva lakana sai aikaan voimakkaan pelkoreaktion. Vastaehdollistamista ja siedättämistä tarvittiin siis rutkasti. Unen laadun parantumiseen ja sitä kautta kortisolitasojen laskemiseen käytin apuna Zylkene-valmistetta, josta oli meille paljon hyötyä.

Yksi Helinän koulutuksen suurimmista tavoitteista on ollut saada se nukkumaan kunnolla. "Uni paras lääke on". Jotta unen määrä lisääntyisi ja laatu parantuisi, täytyi kaikilla heikoilla osa-alueilla tehdä töitä. Suolistoa jouduttiin lääkitsemään melko pitkään, ennen kuin se lähti toipumaan. Koko ensimmäisen vuoden Helinä söi RC:n gastro intestinalia, ennen kuin suolisto suostui sulattamaan mitään muuta. Todennäköisesti suolisto-ongelmien seurauksena Helinällä oli jatkuvasti antura- ja kynsiongelmia, mitkä eivät olleet kovin helppoja hoitaa koko ajan liikkuvalla koiralla. Tämä vuosi on ollut ensimmäinen, milloin anturarikkoja on ollut tosi vähän ja miten mahtavaa se on ollutkaan!!
Unen laatuun olennaisesti vaikuttava tekijä on ollut lajityypillisten käyttäytymistarpeiden täyttäminen.



Vapaana juokseminen on ollut ja on edelleen yksi Helinän hyvinvoinnin kulmakivistä. Aluksi hän irtipäästeessään juoksi reilu 30 minuuttia aivan maanisena ennen kuin otti edes ensimmäistä katsekontaktia kaukana minusta. Kokeilin kaikenlaisia palkitsemiskeinoja erilaisilla ruuilla ja leluilla, mutta Helinä koki ne kaikki rangaistuksenomaisiksi, sillä ne keskeyttivät juoksemisen ja jahtaamisen. Kun aloin palkkaamaan Helinää vapauttamalla hänet jahtaamaan, alkoi luoksetulo toimia superhyvin ja Helinä alkoi hyvin aktiivisesti tarjoamaan lähelle tulemista. 
Helinän käyttäymisen tavoite on voimakas kiihtyminen ja lähdinkin etsimään tapoja täyttää käyttäytymistarpeita jollain muulla kuin jahtaamisella. Helinältä löytyi hyvä taistelutahto, joten käytin leikkimistä hyödyksi. Aluksi en voinut pitää Helinää missään treenikentällä irti, kun remmin irroittaminen laukaisi jahtaamisen. Useamman kuukauden harjoittelun jälkeen pääsimme tilanteeseen, jossa häntä pystyi pitämään vapaana ulkokentillä. Helinä oppi, että remmin irroittaminen tarkoittaa leikkimistä jahtaamisen sijaan :) Hallissa oleminen vaati huomattavasti pidempään harjoittelua, mutta sekin alkoi toimia sinnikkään harjoittelun jälkeen. Treenihetkien lopuksi vapautin Helinän usein jahtaamaan kentällä ja se vähensi merkittävästi jahtaamisen tarvetta kesken treenin. 
Mitä enemmän pystyin aluksi palkkaamaan Helinää jahtaamisella, sen parempiin tuloksiin päästiin. Usein ongelmakäyttäytymisissä pyritään estämään ongelmallinen käyttäytyminen kokonaan, jottei se pääse vahvistumaan. Ja niin tietysti on pakko tehdä, mikäli toiminto on koiralle itselleen tai ympäristölle vaarallista. Varjojen jahtaamista pystyi käyttämään vahvisteena sisätiloissa ja ulkona tietyissä ympäristöissä. Koira valitsee itse vahvisteet ja mitä enemmän pystyy HVR:ää (high value reinforcement) hyödyntämään, sen parempaan lopputulokseen pääsee. Kun ympäristön vahvisteet ovat tonnin seteleitä ja ihmisen keksimät vahvisteet puupennin arvoisia, ei kannata lähteä taistelemaan tonneja vastaan pelkillä puupenneillä. Samaan aikaan käyttäessäni jahtaamista vahvisteena, yritin tehdä helpommin hallittavissa olevista vahvisteista arvokkaita Helinän silmissä. Pitkään jo pelkkä mun vasemman käden meneminen etutaskuun (ruokapalkka) aiheutti Helinän häipymisen paikalta, ruokaa hän ei halunnut. Pikkuhiljaa saatiin ruokavahvisteitakin markkinoitua niin, että Helinä ensin pystyi syömään yhden namin häipymättä paikalta ja sen jälkeen sai palkaksi leikkiä. Tätä maltillisesti harjoitellessa ollaan päästy tilanteeseen, jossa voin käyttää monta ruokavahvistetta peräkkäin! Se on mm. vireenhallinnan ja toistojen määrän kannalta mukava asia. Koirat tosiaan valitsevat itse vahvisteet ja tälläiset koirat, jotka saavat jatkuvasti vahvisteita ympäristöstä, ovat hieman haasteellisia kouluttaa. Olen ennen ajatellut valtaosan tavoin, että ongelmakäyttäytyminen tulisi estää, jotta se ei pääse vahvistumaan. Helinän kautta minulle on avautunut aivan uusi maailma tälläkin saralla ja nyt ymmärrän asian olevan toisin. On koiria, joiden kanssa ei voi lähteä mistään muusta vahvisteesta liikkeelle, kun mikään muu ei toimi ja koira kokee kaikki rangaistuksenomaisiksi, niin että kaikki keinotekoiset vahvisteet heikentävät tavoitekäyttäytymistä. Mikäli joku arvokas asia on täysin kiellettyä, se vain lisää halua tehdä sitä. Ja toisaalta, koira saattaa jossain tilanteessa jättää jotain arvokasta tekemättä, mutta purkaa käyttäytymistarpeen toisessa tilanteessa. Olennaista on ymmärtää käyttäytymistarpeet ja -syyt ongelmakäyttäytymisen taustalla ja täyttää niitä mahdollisimman moninaisesti, jotta ongelmakäyttäytyminen alkaa purkaantua. Olennaista on myös ymmärtää mikä toiminnassa on koiralle arvokasta, jahtaamisessa Helinän tavoite on kuormittua fyysisesti ja kokea ihon alla kiihtymisen tunne. Mitä enemmän pystyn tarjoamaan näitä muilla tavoin, sitä vähemmän jahtaamista ilmenee. Sisäsiisteyden harjoittelussa kävi hauskasti, kun harjoittelu oli edennyt niin, että vahinkoja ei juuri tullut poissaolessani, mutta kotona ollessani kyllä. Jossain kohtaa tajusin, että suihkupullosta pesuaineen suihkuttaminen siivouksen yhteydessä oli Helinästä aivan sairaan siistiä ja pissaaminen lattialle ei ollutkaan enää pidättämisestä kiinni, vaan sisälle pissaaminen vahvistui lattian pesemisen yhteydessä. Kun tämän tajusin, aloin käyttämään suihkupullosta suihkuttamista vahvisteena sisällä pysähtymisestä/rauhoittumisesta ja pesin lattiat ilman suihkupulloa. Ja kas, kohta mulla oli täysin sisäsiisti koira! :D
Helinä on tottakai bordercollieille tyypilliseen tapaan jahdannut myös autoja ja pyöriä. Autojen jahtaamisessa oli paljon pelkoa mukana ja kun sain vastaehdollistettua paikallaan olevat (pääasiassa raskaankaluston) autot kivoiksi, edistyimme hurjasti myös liikkuvien autojen kanssa. Erityisen jännittävää oli raskaasta kalustosta kuuluva ilmanpaineen päästö, sen sietäminen vei hieman enemmän aikaa. Kävimme porttikongeissa harjoittelemassa ohikulkevien autojen liikettä. Vaikeinta oli, kun Helinä pelkäsi autossa kyydissä ollessaan ikkunasta näkemiään isoja autoja. En millään pystynyt ajaessa sitä kouluttamaan. Paikalla olevassa omassa autossa pystyimme kuitenkin harjoittelemaan ikkunasta näkyviä pakettiautoja ja rekkoja. Nykyään pääsemme kapeallakin tiellä autojen ohi turvallisesti, eikä Helinä enää reagoi ohikulkeviin autoihin oman auton ikkunasta katsellessaan.

Näin iloiselta hän näyttää nykyään joka päivä!

Voimme siis todeta, että kaikki todella vaikuttaa kaikkeen ja olen oppinut kokonaisuuden hallinnasta Helinän kanssa touhuillessani aivan älyttömästi. Hänen viikko-ohjelmansa on pitänyt suunnittella erittäin huolellisesti stressitason alhaalla pysymiseksi. Helinä ilmentää jahtaamisella nälkää, janoa, pissahätää, pelkoa, stressiä jne. Toisaalta se on myös keino viihdyttää itseään.
Nyt olemme todella onnellisessa tilanteessa, jossa Helinää voi kaiketi kutsua yhteiskuntakelpoiseksi :) Olen kuvannut Helinän yksinoloa ja jahtaamisminuutit ovat koko päivän aikana yhden käden sormilla laskettavissa, mikäli jahtaamista on ollenkaan! Laukaisevia tekijöitä ovat meille tulevat vieraat ja mun puhelimessa puhuminen. Kaikki muut miljoonat syyt ollaan saatu pois! Kesän aikana on tapahtunut todella suurta edistystä. Helinä on jo pitkään nukkunut yöt hyvin, mutta nukkumaanmeno ja illat ovat olleet hieman vaikeita. Samoin lenkkien jälkeiset tilanteet, sisälle tullessaan lenkiltä on usein jalat jääneet päälle. Treenien jälkeen nukkumaan meneminen on onnistunut jo pidempään ja sitä harjoittelimme paljon mm. automatkoja hyödyntäen. Nyt kesän aikana aivan ihanana asiana, Helinä on alkanut nukkumaan lenkkien jälkeen ja hän on alkanut menemään nukkumaan iltaisin ennen minua! Tämä on aivan mielettömän hieno asia. Lisäksi hän on alkanut tulla omatoimisesti pihalta sisälle.
Eri ympäristöissä toiminen sujuu jo todella mallikkaasti. Toki minun pitää olla tarkka ja on pelkoa aiheuttavia ärsykkeitä edelleen, mutta treenaamisesta on tullut Helinän mielestä niin siistiä, että se onnistuu jo lähes missä vaan! Eikä hän lähde enää edes vapauttaessa jahtaamaan kentillä. Olemme tehneet tokoa ja pk-juttuja pääasiassa. Helinällä on tosi hieno nenä ja hän on jäljellä oikein hyvä. Hakua ollaan tehty ihan vähän ja agilityynkin tutustuttiin, mutta se ei oikein meidän kummankaan mielestä ole niin siistiä kuin muut lajit. Tokosta saimme keväällä vieraassa hallissa ALO1-tuloksen, se oli meille maailmanmestaruuden arvoinen tulos! Tuloksilla ei Helinän kanssa ole mitään väliä, kaikki mitä pääsee harrastamaan on ekstraa, kun ihan jo hallissa oleminen ja ylipäätään minun kanssa tekeminen on vaatinut todella paljon töitä. Helinä on ihan superälykkö, joten tokotemppujen kouluttaminen ei ole ihan simppeliä. Sanomattakin selvää, että motivaatiota hänelle on todella saanut rakentaa, kun ympäristö on ollut tokotemppuihin verrattuna aika paljon siistimpi!
Helinästä on tullut aivan ihanan iloinen koira :) Hän leikkii muiden koirien kanssa, touhuaa kaikkea koiramaista, suolisto toimii, maailma ei putoa enää päälle ja elämä on vaan aika siistiä! Olen niin kertakaikkisen onnellinen, että hänet otin, minkä mahdollisuuden oppimiselle sainkaan! Todella paljon ollaan tehty kaikkea, tekstistä varmasti puuttuu vähintään puolet. Työ jatkuu joka päivä, tilanteen ylläpitäminen ei tule ilmaiseksi. 3-4 tuntia aktiivista toimintaa päivässä pitää Helinän tällä hetkellä tyytyväisenä. Se on hurjan vähän verrattuna alkutilanteeseen!


Olen monesti miettinyt miten hurjan muokattavissa koirat ovat. Se on toki Helinän kanssa aivan mahtavan hieno asia, mutta toisaalta pelottavaakin, että miten pystymme muokkaamaan koiran käyttäytymistä. Halusin alusta alkaen kouluttaa Helinää positiivisesti. Minulle on ollut tosi tärkeää, että Helinä saa olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tavoitteena on ollut vähentää hyvinvointia heikentävää käyttäytymistä ja korvata jahtaamista muulla tekemisellä. Usein tuntuu, että ongelmakäyttäyjien kohdalla ihmisille riittää, että koira lopettaa ihmisen mielestä haitallisen käyttäytymisen, eikä niinkään pohdita tai opeteta korvaavia käyttäytymisiä tilalle. Passivoitunut koira ei ole onnellinen koira.


9.2.2017

Tavoitteena Hyvinvoiva Koira - Virhe, virhe, virhe!

Yhteiskuntamme ajatusmaailma tuntuu usein varsin virhekeskeiseltä. Se opettaa meidät näkemään virheet hyvin negatiivisena asiana ja opettaa meitä pelkäämään virheiden tekemistä. Virheet ovat myös yksi koirankoulutuksen kulmakivistä. Eri koulukuntien väliset suhtautumiset ja reagointitavat poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tässä kirjoituksessa avaan omaa ajatusmaailmaani ja toimintatapojani koirankoulutuksessa virheisiin liittyen.

Osallistuin Eva Bertilssonin loistavaan Palkasta Palkkaan -seminaariin viime vuoden maaliskuussa. Seminaarista inspiroituneena olen viimeisen vuoden aikana pohtinut ja kehittänyt taitojani virheisiin suhtautumisessa. Ennen kaikkea kyse on ajatusmaailmastamme. Haluammeko ajaa koiran treenitilanteissa virheisiin ja haluammeko osoittaa koiralle sen tekemät virheet? Vai haluammeko suunnitella treenitilanteet mahdollisimman virheettömäksi ja olla osoittamatta koiralle virheitä?



Yksi mielipiteitä melko voimakkaastikin jakavista asioista on NRM:n (No Reward Marker, eli nämä ohot ja hupsit) käyttö. NRM:n käyttö tuntuu olevan harrastuspiireissä varsin yleistä ja ihmisiä koulutetaan käyttämään sitä. Usein sen käyttöä perustellaan "reiluudella koiraa kohtaan, jotta se tietää mikä on oikein ja mikä on väärin". Palkkiotta jääminen on kuitenkin varsin riittävä informaatio koiralle tehtävän sujumisesta tutkimustuloksienkin perusteella. NRM on ihmisen tarve ja se on varsin vaarallinen kommunikointitapa koulutustilanteissa. Tutkimustulokset kertovat, että neutraalinkin (ei ihmiseltä tulevan) NRM:n käyttö hidastaa oppimista, haittaa sujuvuutta ja vähentää yrittämistä. Se tekee koiralle treenitilanteessa epämukavan olon ja vaikuttaa voimakkaasti koiran tunnetilaan ja kokemukseen treenistä. En usko, että ihmiseltä tuleva, sosiaalisen komponentin sisältävä NRM voi koskaan olla täysin neutraali, vaikka kovasti muuta väitetäänkin. Jos ja kun pelkkä "oho" aiheuttaa kaikkea edellämainittua, tuskin tarvitsee edes positiivisen rankaisun käytöstä mainita.
Tässä artikkelissa on avattu 2015 tehtyä tutkimusta NRM:n käytöstä:
https://www.psychologytoday.com/blog/canine-corner/201603/should-trainers-tell-dogs-when-their-behavior-is-wrong
Artikkelissa on käytetty ihmisten maailmasta esimerkkiä palapelin tekemisestä. Jos jokaisesta virheellisestä yrityksestä joku sanoisi selkäsi takana "oho", miten reagoisit tilanteessa? Entä tulisitko seuraavan kerran yrittämään palapelin tekemistä? Entä jos "oho"a tehostettaisiin pienellä tukistamisella? Yksi turhautuu, yksi suuttuu, yksi lannistuu, yhtä pelottaa. Väitän, ettei meistä kukaan haluaisi samaan tilanteeseen uudestaan. Miksi siis kohtelisimme koiriamme niin?

Koirankoulutuspiireihin on erittäin valitettavasti pesiytynyt treenitapa, jossa halutaan ajaa koira virheeseen. Eli pyydetään koiraa tekemään tehtävä, joka on aseteltu niin, että virheen todennäköisyys on erittäin suuri. Sitten nuhdellaan koiraa (mahdollisesti fyysisen rangaistuksen kera) ja kerrotaan kuinka huono koira se on! Jos koira onnistuu, saatetaan olla jopa harmissaan, kun ei saatu sitä kiinni virheestä. Hullua! Tilanteissa virhe perustellaan aina koiran virheeksi, eikä ohjaajan koulutusvirheeksi tai virheeksi treenin suunnittelussa. Tämän käyttöä perustellaan mm. sillä, että saadaan liikkeet varmemmiksi, kun kerrotaan koiralle mitä se ei saa tehdä. Koetaan, että hieman varovainen koira on suoritusvarmin koetilanteissa. Tämä treenitapa lakaisee koiran hyvinvointia maton alle surullisella tavalla. Jatkuvassa käytössä se aiheuttaa koiralle pitkäkestoista stressiä. Mielestäni täysin järjetön ajatusmaailma, jonka tueksi ei löydy mitään faktaa oppimisteorioista tai oppimispsykologiasta. Päinvastoin! Tutkimustulokset ovat todistaneet virheettömän oppimisen (errorless learning) tehokkaimmaksi ja nopeimmaksi opetustavaksi.
Tässä erittäin hyvä kirjoitus ylivarovaisuudesta, suosittelen lukemaan:
https://teamclick4change.wordpress.com/2014/02/21/munankuorilla-kavely-ylivarovainen-koira/
Kirjoituksesta poimittu: "Kaikkein ikävintä on, että osa kouluttajista jopa tähtää ylivarovaisuuteen. Koiraa saatetaan nyppäistä varoittamatta poskivilloista tai kyljestä esimerkiksi juuri kontaktin herpaantuessa. Tällaisia yhtäkkisiä rankaisuja toistetaan, kunnes koira muuttuu ylivarovaiseksi. Motivaationa kenties on se, että ylivarovainen koira saattaa vaikuttaa paljon nöyremmältä ja skarpimmalta, koska koiralla ei ole minkäänlaista kontrollia sen suhteen, mitä sille kulloinkin tapahtuu. Koira tarkkailee entistä tarkemmin omistajan eleitä ja stressireaktio, joka tilanteeseen liittyy, jatkuu myös tilanteen jälkeen."
Koiran tekemät virheet voivat tuntua ärsyttäviltä ja ne turhauttavat etenkin silloin, kun tuntuu ettei saa koiraa oppimaan haluamaansa asiaa tai koira toistaa samaa virhettä useasti. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki mitä koira tekee on meidän kouluttamaamme. Koira tekee omasta näkökulmastaan kannattaviksi kokemiaan asioita, asioita joita me olemme vahvistaneet. Tähän yksinkertaiseen lainalaisuuteen perustuu koko kouluttaminen, koira ei tee virheitä tahallaan. Se tekee niitä asioita, jotka me olemme toiminnallamme tehneet jollain tavalla kannattaviksi. Ja välillä ihan huomaamattamme.

Virheettömän oppimisen saavuttaminen vaatii ohjaajalta huolellista suunnittelua. Yksi suunnittelun työkaluista on treenikuplan piirtäminen. Treenikuplassa koulutuksen pienetkin yksityiskohdat on suunniteltu ja tavoitteena on sujuva toistosta toistoon ja palkkiosta palkkioon siirtyminen. Suunnitelmassa on myös huomioitu mahdolliset virheen paikat sekä suunniteltu oppimisen kannalta tehokas reagointitapa virheeseen. Yksinkertaisena esimerkkinä sivulletulo ja kontaktin pito. Suunnitelma voisi sisältää 5 toistoa, tavoitteena  saavuttaa 4 sekunnin pituinen kontakti. Koiraa palkattaisiin lelulla ja lelupalkka päättyisi vartalon eteen. "Kiitos" -> koira irroittaa -> "sivu" -> koira tulee sivulle-> lelupalkka kontaktin suunnasta -> leikkiä. Toisen toiston kriteeri olisi sivulletulo+kontakti 1s, seuraavan sivulletulo+kontakti 2s jne. Virheen mahdollisuuksia olisi, että koira ei "sivu" -vihjeestä tulisikaan sivulle. Tällöin yksinkertaisin virheeseen reagoimistapa olisi toistaa vihje. Jos koira tulee vinoon perusasentoon, pomppaisin askeleen sivulle (koiralle ennalta opetettu peli), koska en halua, että koira jo sivulla ollessaan korjaa asentoaan, ettei siitä tule sivulla istuessaan levoton. Kolmas virheen mahdollisuus olisi, että kontakti ei pysy kriteerin mukaista aikaa. Tällöin odottaisin, että koira korjaa itsenäisesti ja palkkaisin heti kontaktin nostamisesta. Haluan koiran oppivan pään itsenäisen noston ja kokevan sen hyvin kannattavaksi, sillä se saattaa tiputtaa kontaktin myös kokeessa. Jos tässä kohtaa aina esim. tökkäisin koiraa kädellä, se ei oppisi tarjoamaan uutta kontaktia itsenäisesti, jolloin koetilanteessa koko seuraaminen saattaisi hajota, kun mahdollisuutta korjaamiselle ei ole. Sen lisäksi tökkääminen tietysti lisää epämiellyttävyyden tunnetta vasemman jalkani vieressä, mitä en missään nimessä haluaisi opettaa tokoa/tottista tekevälle koiralleni, jonka täytyy jatkuvasti olla vasemman jalkani vieressä. Ylipäätään on tärkeää miettiä, mitä esimerkiksi kohtikävely tai käden esiintulo koiralle merkitsee? Toivottavasti pelkästään kivoja asioita!

Neljä reagointitapaa, joista on helppo aloittaa:
1. Älä tee mitään, odota, että koira tarjoaa toiminnon
2. Anna uusi vihje
3. Pyydä vaihtoehtoinen toiminto (LRS)
4. Muuta ympäristöä

Kohdasta 3. olen ollut aivan erityisen innostunut! Silmäni aukesivat tavalle Evan seminaarissa. Tapaa voi hyödyntää erityisesti tilanteissa, joissa ei ole oppimisen kannalta tehokasta, että koira korjaa itse tai yllättävissä virhetilanteissa, joita ei ole osannut aavistaa. Esimerkkinä vaikkapa ruutu. Koira on opetettu seisomaan ruudussa, mutta se meneekin suoraan maahan. Pyydän koiraa tulemaan luokseni tekemään käsitargetin, josta palkkaan koiran namilla (vähempiarvoinen tehtävä ja vähempiarvoinen palkkio), annan uuden vihjeen ruutuun -> koira seisoo kriteeripaikassa -> lelupalkka (korkea-arvoinen palkka, jota koira odottaa). Tai vaikkapa agilityn lähtötilanne. Koira pysyy lähdössä -> palkaksi pääsee radalle. Koira ei pysy lähdössä -> kutsutaan koira esteiden ohi luokse, pyydetään esim. käsitarget-tehtävä, josta namipalkka -> kuljetus lähtöön -> uusi yritys.
Olen todella tykästynyt tapaan! Jaime on koiristani hyvin helposti turhautuva ja, kun sen kanssa saa pelattua niin, ettei se edes huomaa tekevänsä virheitä, pysyy viretila todella hyvänä, koira rentona ja suoritukset upeina! :)
En ole koskaan ollut mikään NRM:n fani ja harmittaakin, että sitä aikanaan kokeilin, onneksi kuitenkin hyvin lyhyen aikaa epäkelvoksi todettuani. Poisoppiminen sen käytöstä on onneksi tapahtunut jo kauan aikaa sitten. Itselleni vaikeita tilanteita ovat olleet ne, joissa koira tekee jotain todella yllättävää. Niissä olen helposti "jäätynyt" ja tyhjä hetki on osoittanut koiralle virheen. Nyt opittuani niissäkin käyttämään vaihtoehtoista toimintoa, on minulla helppo jo selkärangasta tuleva reagointitapa yllättävien tilanteiden varalle!
Koulutussessioihin kuuluu tietysti tärkeänä osana treenin selkeä rakenne -> taukomatolta täysillä hommiin ja takaisin matolle. Mitä suunnitelmallisempaa tekeminen on, sitä helpompaa treenata, niin koiran kuin ohjaajankin!

Olennaisinta on ajatusmaailmamme. Minä haluan luoda koirilleni treenitilanteita, joissa niillä on suuri todennäköisyys onnistua. Haluan tehdä suunnitelmia, joissa tavoitteenani on errorless learning. Haluan luoda niille rennon ilmapiirin, jossa ne uskaltavat yrittää ja erehtyä. En halua, että ne pelkäävät virheitä tai joutuvat jännittämään reaktioitani koulutustilanteissa. Haluan koiristani itsevarmoja, sinnikkäitä, taitavia ongelmanratkaisijoita, joilla on treenitilanteissa aina kivaa ja jotka haluavat tehdä yhteistyötä minun kanssani. Kiinnitän paljon huomiota ensimmäisen toiston onnistumiseen. Se toimii palautteenani edellisestä treenisessiosta ja onhan se juuri se, mitä kisoissa arvostellaan. Virheen sattuessa tarkastelen omaa toimintaani, treenisuunnitelmaani ja edellisiä treenejäni. Rekisteröin virheen ja tarpeen vaatiessa muutan toimintaani välittömästi, jotta koirani onnistuisi seuraavalla toistolla. Pyrin kiinnittämään ensisijaisesti huomiota asioihin, joissa ilmeni oppimista ja jotka sujuivat hyvin. Toissijaisena virheet ja uudet suunnitelmat niiden varalle.

Olen kirjoittanut lähes kaksi vuotta sitten julkaisuun: "Virhekeskeisyys tappaa fiiliksen. Ja fiiliksen puuttuminen tappaa onnistumisen mahdollisuuden." Olen edelleen samaa mieltä!

14.1.2017

Kiitos 2016!

Vuosi 2016 oli erinomaisen hyvä vuosi kokonaisuudessaan :) Koska olen "hieman" huonosti ehtinyt blogia päivitellä, ehkäpä kirjoitan yhteenvedon :)

Jaippiksen kanssa meillä oli erinomaisen hieno ja aktiivinen vuosi! Seitsemäntenä vuonna olemme saavuttaneet tilanteen, jossa kaikki vaan sujuu! Vuosi oli tuloksellisestikin kelpo, mutta erityisen iloinen olen niistä kaikista muista hetkistä, niin arjessa kuin treeneissä. Sieluni peili, koira täyttä kultaa  Toivottavasti yhteisiä, terveitä vuosia on vielä monta jäljellä!

Tulosten varjossa:
- uusi tokotulosennätys kiltiltä Steniltä: 310,5p
- TokoSM:ssä päästiin finaaliin, sunnuntain finaalissa ruudussa tapahtui vahinko, kun ötökkä surrasi persiissä! Ruutu näinollen nollille ja loppusijoitus 17.
- Uusittiin Varsinais-Suomen tokon piirimestaruuskulta viime vuodelta ja voitettiin myös joukkuekisa. Kiitos joukkuekavereille!
- Saatiin yksi 1-tulos PK-haun 3-luokasta lisää
- Osallistuttiin ensimmäistä kertaa PK-piirinmestaruuskilpailuihin, sieltä 268/300p, loppusjoitus 7. (Tällä tuloksella olisi tulokset kasassa ensi vuoden PK-SM:iä varten!)

Lisäksi Jaippis on toiminut tukikoirana Ressu-projektissa, projektista tehtiin video, jossa saimme olla mukana: http://www.hyvakiertoon.fi/lapsella-tosi-rauhallinen-hyva-olo-tapaamisen-jalkeen/




Helinä ansaitsee oman kirjoituksensa ja se täytyykin toteuttaa pikimmiten :) Hänen edistymisensä on ollut ihan huikeaa!  Perusarki rullaa jo todella mukavasti ja tekeminen eri ympäristöissä sujuu jo hienosti. Mahaongelmista ollaan päästy ja kroppa näyttää jo ihan aikuisen koiran kropalta. Yöt Helinä nukkuu kokonaan ja moniin jahtaamista laukaiseviin ärsykkeisiin hän on siedättynyt. Työmaata edelleen tietysti on, eikä jahtaaminen/ramppaaminen koskaan varmaan kokonaan lopu, mutta nykyään Helinään saa kontaktin kaikissa tilanteissa, eikä hän mene enää maaniseksi jahtaamisesta. Ympäristötreenit ovat sujuneet niin mallikkaasti, että ollaan päästy lajitreenaamaankin, se on aika hienoa! Tokoa ollaan tehty paljon ja joulukuun aikana innostuin tekemään myös agilityjuttuja ja se on ollut hauskaa! Pari vuotta hukassa ollut agilitymotivaatio ehkä palailee, katsotaan :) Jälkijuttuja ja esine-etsintää ollaan myös tehty, niistäkin hän pitää. 

Arttu ja Helinä viettivät yhteissynttäreitä 19.9.! Arttu täytti jo 5 vuotta ja Helinä jo 2! Aika lentää ja niin edelleen.. :)



Arttu on elellyt myöskin terveenä, sydänongelmia ei viime vuoden aikana ollut ollenkaan :) Hän on lenkkeillyt, juossut kilpaa bordercollieiden kanssa, leikkinyt ja vähän tokoillut! Kaikkeen on saanut osallistua, koska mukana oleminen ja osallistuminen on pienen russelin mielestä tärkeintä! 

Elmo on onnekseni elänyt tervettä eläkeläisen elämää! Elokuussa mittariin tuli 11 vuotta. Hän jaksaa edelleen lenkkeillä ja keksiä mahdollisuuksia lisäruuan hankkimiseen :D Ihana Elmo! 




Yksi vuoden koirankoulutuksellisista kohokohdista oli ehdottomasti Eva Bertillsonin seminaari. Erittäin antoisa viikonloppu, josta tuli monta työkalua lisää! Aloitin myös TAGteach-kurssin ja syksyllä aloitettiin Jirkan ketjuanalyysin valkkuryhmässä. 
Lisäksi tuli puuhailtua sekä TKK:n että ATT:n hallituksessa ja koulutusjutuissa.

KIITOS kaikille ihanille treenikavereille, erityisesti Elsille, Elinalle ja Katjalle sekä meidän huipulle hakuporukalle! Kiitos Tanjalle koirien rankojen oikomisesta! Kiitos kaikille, jotka tekivät vuodesta hienon!

Ensi vuodelle toivon koirille kliseisesti terveyttä, mutta se vaan on niin tärkeää. Paljon iloisia yhteisiä treenihetkiä ja hyvää oloa!

Ihanaa uutta vuotta kaikille! Tulkoon vuodesta sisällöllisesti rikas ja rakas! 

4.12.2016

Tavoitteena Hyvinvoiva Koira - Pohdinnassa koiralähtöisyys kouluttamisessa

Olen useasti pohtinut koiralähtöisyyttä arjessa sekä kouluttamisessa Helinän kanssa touhuillessani. Mitä todella on koiralähtöisyys? Kuinka koiralähtöisiä pystymme olemaan yhteiskunnan asettamissa rajoissa? Ja mikä takaa koiralähtöisyyden?
Tietysti koiralähtöisyyttä on tuntea koira eläimenä ja huolehtia sen perustarpeista, kuten esimerkiksi oikeanlaisesta ja riittävästä ravinnosta. Pohdintani kohteena ovat kuitenkin koulutukselliset asiat niin arjessa kuin treeneissä aktiivisen koiran kanssa.

Erittäin aktiivisen ja ongelmallisesti käyttäytyvän koiran kouluttamisen kanssa törmää jatkuvasti ristiriitatilanteisiin, joissa joutuu puntaroimaan koiran hyvinvointia, koiralähtöisyyttä sekä elinympäristön ja yhteiskunnan asettamia haasteita, kuin myös omia mieltymyksiä koiran käyttäytymisestä. Päivänselvää tietysti on, että koirat ovat täysin meidän toimintamme armoilla. Pystymme hallitsemaan koiran elämää lähes täysin. Lisäksi yhteiskunta asettaa vaatimuksiaan niin koiran kiinnipitämisestä kuin ihmisten työpäivien pituudesta, mitkä olennaisesti liittyvät koirien hyvinvointiin. Tämän lisäksi ovat meidän jokaisen henkilökohtaiset mieltymykset koirien "hyvästä" käyttäytymisestä. Koulutustavoitteemme, niin harrastuksissa kuin arjessakin ovat hyvin usein meidän keksimiä ja lähtöisin meidän tarpeistamme. Hyvin usein vielä koulutamme koiralta pois sen lajityypillisiä käyttäytymismalleja, jotka ovat meidän näkökulmastamme ongelmallista käyttäytymistä. Tämähän ei tietysti ole huono asia ja kouluttamalla pois jotain lajityypillistä käyttäytymistä, kuten liikeärsykkeiden laukaisemaa jahtaamista, todennäköisesti onnistumme lisäämään koiran hyvinvointia, tietysti sillä, että koira pysyy hengissä, eikä jää jahtaamansa auton alle, mutta myös sillä, että kouluttamalla positiivista vahvistamista hyödyntäen autoista luopumisen, onnistumme todennäköisesti vähentämään koiralle lenkkeilyn aikana aiheutuvaa negatiivista stressiä. Koiralähtöisyyden toteutumista joudumme miettimään tilanteissa, joissa koulutamme koiralta pois luontaista käyttäytymismallia, joka ei ole haitallinen kenellekään osapuolelle, vaan ainoastaan henkilökohtaisesti ihmistä häiritsevää. Näissä tilanteissa joutuu puntaroimaan millaisen kompromissin tekee ja jos päätyy kouluttamaan koiralta pois jotain sille tärkeää maneeria, tulisi sille antaa mieluisa vaihtoehtoinen tapa toimia.

Treenikaverini esitti erittäin hyvän kysymyksen koiran persoonallisuuden huomioimisesta koulutuksessa. Tuntuu, että varsin usein törmää mielipiteisiin, joissa koiran käyttäytymisellä on tietynlaiset ennalta määritellyt tavoitteet ja halutaan lopputuloksen olevan tietynlainen, on koira sitten millainen tahansa. Eli ns. "samaan muottiin" kouluttamista. Erityisen usein tähän törmää kiihkeiden koirien kanssa. Jossain koulukunnassa ajatellaan, että kiihkeä koira on jo itsessään niin kiihkeä, ettei sen tule päästä kiihtymään laisinkaan, vaan tavoitellaan rauhallista käyttäymistä. Rauhoittumisen taito on erittäin tärkeä ja se ihan varmasti lisää koiran hyvinvointia. On kuitenkin näytetty toteen, että kiihkeillä koirilla on fysiologinen tarve kiihtyä. Herääkin kysymys, että onko eettisesti oikein ottaa kiihkeä koira ja tavoitella koulutuksella siitä löysästi remmissä löntystävää kaupunkikoiraa? Mielestäni tuo ei ole koiralähtöistä kouluttamista, vaan kiihkeiden koirien tulisi päästä kontrolloidusti purkamaan kiihtymisen tarvettaan, esimerkiksi säännöllisen turvallisessa ympäristössä tapahtuvan vapaana juoksemisen/ihmisen kanssa leikkimisen/vetoliikunnan parissa, jotta ne olisivat hyvinvoivia.
Uskon, että yksi Helinän edistymisen kulmakivistä on säännöllinen vapaana liikkuminen metsässä. Puolitoista vuotta sitten vapaana liikkuminen oli todella maanista ja sisälsi paljon varjojen jahtaamista. Juoksemisesta ja fyysisestä rasituksesta oli tullut arvokas resurssi, joka kannatti käyttää loppuun asti, koska tietoa seuraavasta kerrasta ei ollut. Nyt, kun vapaana liikkuminen on jokapäiväistä, on se huomattavasti rauhallisempaa ja koiralle turvallista, eikä tarvitse pelätä, että se juoksee itsensä hengiltä törmäämällä johonkin. Fyysisyydestä nauttiva koira tarvitsee tarpeeksi fyysisiä aktiviteetteja.

Valinnan mahdollisuuden on todettu lisäävän koiran hyvinvointia. Tämä on helppo uskoa, hyvinvointiyhteiskunnassamme meillä ihmisillä on joka päivä lukemattomia valinnan mahdollisuuksia ja se aivan varmasti lisää meidän hyvinvointia. Koirilla valinnan mahdollisuuksia on huomattavasti vähemmän. Mielestäni koiralähtöiseen ajatusmalliin liittyy valinnan mahdollisuuksien pohtiminen ja niiden tarjoaminen siinä määrin kuin se on mahdollista. Arjen esimerkkejä keksii helposti, esimerkiksi saako koira nukkua missä haluaa. Harrastamisen kannalta on oleellista, että koiralla on mahdollisuus valita haluaako se treenata vai eikö se halua. Valitaanko lajit koiralle etukäteen ihmisen mieltymyksen mukaan vai valitaanko lajit koiran kykyjen/mielenkiinnon kohteen mukaan? Huomioidaanko harrastuksissa nuoren koiran kehitys vai mennäänkö eteenpäin ohjaajan aikataululla? Jännittävien ympäristöjen/asioiden kohtaamisessa on oleellista, että ajattelemmeko, että koiran pitää tulla jännittävästä oviaukosta, koska meillä on kiire treeneihin, vai annammeko koiralle mahdollisuuden edistyä tehtävässä omaan tahtiin ja jokaisen palkkion saamisen jälkeen sillä on mahdollisuus valita miten lähelle se tulee ja millä nopeudella. Koulutustilanteissa olen hyödyntänyt Helinän kanssa paljon peliä, jossa treeni alkaa sillä, että Helinä saa itse valita millä lelulla hän haluaa leikkiä. Suosittelen kokeilemaan! Leikki sisältää yllättäviä valintoja ja tuo todella kivasti voimaa tekemiseen. Ja palkkion laadusta voi olla varma :) Toinen treenitilanteissa valinnan mahdollisuutta hyödyntävä tapa on se, että olen asettanut esim. kolme erilaista kohdetta rinnan ja koira on itse saanut valita mitä tehtävää hän ensiksi haluaa suorittaa. Koiran valitsema kohde otetaan esille ja sitä treenataan, treenin jälkeen valitaan uusi kohde kahdelle jäljelle jäävästä jne. Nämä pelit ovat olleet oleellisia koiran treenimotivaatiota lisääviä tekijöitä.
Eileen and dogs -blogista löytyy hyvä kirjoitus: http://eileenanddogs.com/2015/06/19/giving-dogs-choices/

Sanasta "operantti" on tullut todellinen trendisana. Takaavatko operantit koulutusmenetelmät koiralähtöisyyttä? Eivät takaa. Ihan jo siksi, että operanttiin koulutusmenetelmään kuuluu positiivisen vahvistamisen lisäksi niin positiivinen rankaisu, kuin negatiivinen vahvistaminenkin. Koulutus voi sisältää suurilta osin näitä ja olla silti täysin operanttia. Takaavatko sitten positiiviset koulutusmetodit koiralähtöisyyttä? Eivät takaa. Koiraa voi kouluttaa täysin positiivisesti ajattelematta lainkaan koiralähtöisesti. Opetettavat asiat voivat olla täysin ihmislähtöisiä ja koira ns. "pistetään tekemään", vaikka positiivisesti koulutetaankin. Voiko sitten  edes harrastaa täysin koiralähtöisesti? En tiedä. Harrastuksiin liittyy paljon asioita, joiden parissa joudumme miettimään koiralähtöisyyttä. Kuitenkin harrastukset ovat niitä, mitkä tarjoavat monelle koiralle säännöllistä aivojumppaa, leikkimistä, onnistumisen tunteita ja sosiaalista toimintaa ihmisen kanssa. Varmaa on se, että oma ajatusmallimme ja halumme kouluttaa koiralähtöisesti ratkaisee. Hyvinvoinnin avaimet ovat meidän käsissämme. Oma tavoitteeni on kouluttaa positiivisen vahvistamisen tekniikoita hyödyntäen koiralähtöisesti. Sillä ajatuksella treenisuunnitelmia kirjoittelemaan!


22.1.2016

Tavoitteena Hyvinvoiva Helinä - Oppimismatkalla, varjojen maailmassa



Yhdeksän kuukautta on jo ehtinyt vierähtää Helinän kanssa. Toisaalta todella lyhyt aika, toisaalta tuntuu, että Helinä olisi ollut täällä aina :)

Syksyn aikana on tapahtunut paljon. Tärkeimpänä asiana varmasti elinympäristön muuttuminen Helinälle suotuisammaksi, kun ostin omakotitalon maalta, mistä jo kirjoittelinkin. Helinä on hyötynyt aivan valtavasti vähä-ärsykkeisessä ympäristössä asumisesta, kun hänen ei tarvitse päivittäin kohdata jännittäviä asioita. Jatkuva negatiivisen stressin aiheuttama kortisolintuotto ollaan saatu vähenemään. Helinä sietää ärsykkeitä huomattavasti paremmin ja palautuu niistä nopeammin. Stressin väheminen on varmasti edesauttanut suoliston paranemista oleellisesti, sillä Helinän maha on vihdoin lähes normalisoitunut. Hänellä oli hyvin raju suolistotulehdus ja aliravitsemustila silloin puolivuotiaana ja siitä toipuminen on kestänyt kauan. Aluksi ruokavalio oli hyvin tiukka, mutta nyt ollaan päästy melko mukavaan tilanteeseen :) Herkkämahainen hän on edelleen ja sitä hän tulee todennäköisesti olemaan aina. Painoa hän on saanut siitä alun 9,5kg:sta 17,5 kiloon, mistä olen kyllä erittäin onnellinen! Ruipelo hän on edelleen, vaikka melkoiset muskelit omaakin. Massaa saa tulla vielä paljon lisää, mutta vatsan toiminnan haasteellisuuden vuoksi voimme olla erittäin tyytyväisiä tulokseen :)

Eläinkaupasta hänen itsensä valitsema lelu :D

Olen yrittänyt päästä Helinän maailmaan ja ymmärtää sitä ja hänen käyttäytymistään paremmin. Hyvin monet hänen käyttäytymismaneereista ovat jääneet pois, kuten liiallinen juominen, hännän jahtaaminen, valojen päälle laittaminen, tv:n päälle laittaminen, verhojen avaaminen jne. Syksyn aikana tuhoaminen on myös vähentynyt merkittävästi ja nykyään, kun tulen kotiin, täällä on enää aniharvoin pommi odottamassa eteisen ovelta eteenpäin :) Helinältä ei enää ole tarvinnut rajata kirjahyllyjä yms. kiipeilyn pelossa. Pöydälle hän kyllä edelleen kiipeää. Ja ikkunasta on valmis hyppäämään ulos samantien, kun siihen mahdollisuus tulee, mutta näitä onneksi pystyy helposti kontrolloimaan. Ramppaaminen sisällä on vähentynyt merkittävästi tunneista kymmeniin minuutteihin ja on jopa päiviä, kun ramppaamisminuutit ovat laskettavissa yhden käden sormilla :) Helinä ei ole enää ollenkaan niin maaninen, ramppaamisen saa keskeytettyä kutsulla tarvittaessa. Omalla pihalla juokseminen on hyvin kovavauhtista ja samaa kaavaa toistavaa. Hän on juossut nurmikolle kunnon motocross-radan :D Tämänkin juoksemisen saa kuitenkin katkaistua kutsulla. Sisälle Helinä tulee jo mielellään. Ulospääseminen on toiminut oivana palkkiona rauhoittumiselle :) Ylipäätään toiminnalliset palkkiot toimivat Helinälle huomattavasti paremmin kuin lelut/namit, mikä tietysti ei ole yllättävää. Hän pysyy pihalla, eikä reagoi sillointällöin ohi ajaviin autoihin/hevosiin jne. Nyt olen huomannut hänen enemmissä määrin myös vaeltelevan pihalla ravaillen, maanisen ympyrään juoksemisen sijaan.
Ramppaminen on hyvin mielenkiintoista, sillä siihen on niin monta syytä. Osittain se on varmasti kiihdyttävän tekemisen hakemista ja ns. "itsensä viihdyttämistä", mutta se on myös keino purkaa stressiä ja se näyttää myös olevan keino ilmentää nälkää, pissahätää, kipua jne. En varmasti koskaan saa sitä kokonaan pois, eikä se ole tavoitteenikaan. Tavoitteena on saada tilanne sellaiseksi, ettei ramppaaminen aiheuta haittaa hyvinvoinnille, esim. nukkumisen estäjänä, unen laadun heikentäjänä tai esimerkiksi sosiaalisen kanssakäymisen estäjänä. Kotona normaalitilanteessa Helinä on jo melko hyvällä mallilla. Kaikki muuttuvat tekijät, vieraat jne, laukaisevat voimakasta ramppaamista, joten työstettävää kyllä löytyy :)

Marras-joulukuussa Helinän sisäaktiivisuus lähti kasvamaan ja pohdinkin pääni puhki mitä muutoksia elämässä olisi ollut, jotka olisivat lisänneet ramppaamista. Joulukuun loppupuolella syy kuitenkin selvisi, kun Helinällä (15,5kk) alkoi juoksut. Leena valaisi minua progesteronin vaikutuksista ja näin meilläkin juuri tapahtui. Aktiivisuus lisääntyi ennen juoksuja ja juoksujen aikaan Helinä oli huomattavasti rauhallisempi. Nyt juoksut ovat ohi ja aktiivisuus on pikkuhiljaa lisääntynyt, mutta selvästi ollaan vielä rauhallisella puolella. Tulevat viikot näyttävät mihin aktiivisuuden määrä vakiintuu.

Rapa-Ripa! Meillä OLI nätti nurmikko, nyt meillä on mahtavan hieno mutainen juoksurata! :D


Mitä me sitten ollaan tehty?
Jirkan ja Tokotiimin kanssa ollaan käyty antoisia keskusteluja. Helinällä on voimakas tarve kiihtymiseen. Ja niinhän se menee, että kiihkeällä koiralla on fysiologinen tarve kiihtymiseen; pelkällä rauhoittelulla ja rauhallisella elämällä ei kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaa koiraa saa, kuten Jaimen kanssa on jo aikoinaan opittu. Kiihtymisen kohdetta on kuitenkin helppo säädellä. Tekemisen siis tulee olla kiihdyttävää, jotta se on Helinästä mielenkiintoista. Tätä tietysti olen hyödyntänyt paljon, jotta olen saanut hänelle myytyä, että ihmisen kanssa tekeminen on mukavaa ja kannattavaa. Haasteena on, että Helinä ei pysty katkaisemaan kiihtymistään, hän ei siis pääse siihen kiihtymisen jälkeen tapahtuvaan fysiologiseen tyytyväiseen tilaan, vaan levy jää päälle ja sitä on haasteellista katkaista. Tätä "jarrua" ollaan treenattu marraskuun alusta lähtien. Olin hieman skeptinen, että pystyykö sitä kouluttamaan Helinän tyyppiselle koiralle, mutta lähdin kuitenkin kokeilemaan. Voin ilokseni todeta, että kyllä voi! Helinä rauhoittuu hyvin autoon, joten aloitin sillä. Ajomatka johonkin, jossa jotain sosiaalisesti välittynyttä kiihdyttävää tekemistä, sen jälkeen jäähdyttelylenkki ja autoon kotimatkaksi. Ja autoon hän joka kerta sammui :) Tästä jatkettiin niin, että riehuttiin pihalla kunnolla ja tultiin sisälle matolle ja itse aloin tekemään paikallaan istuen jotain täysin muuta (läppärin esiinottaminen on tehokas vihje rauhoittumiselle). Helinä alkoi nopeasti rauhoittumaan myös sisällä ja treenien edetessä huomasin unen syvenevän, kun jokaisesta varpaanliikahduksesta hän ei enää lähtenyt liikkeelle :) Saavutettiin tilanne, jossa hän kiihtymisen jälkeen omaehtoisesti siirtyy sisällä nukkumaan. Tätä hän teki jo silloin, kun oli juoksuhuuruissaan aktiivisimmillaan, joten voinen todeta harjoittelulla olleen vaikutusta.

Ollaan myös tehty paljon siedätysharjoituksia jahtaamista laukaiseviin tekijöihin. Niitä ovat ihmisen liike, muiden koirien liike, valojen sammuttaminen/päälle kytkeminen, äänet, etenkin kimeät äänet, kuten puhelimen soittoääni, mun puhelimessa puhuminen, tv ja ikkunasta tulviva auringonvalo ja sen tekemät varjot. Käytännössä ärsykkeitä jahtaamiselle on tarjolla koko ajan ja moni niistä on mun vaikutuskeinojen ulkopuolella, kun en kertakaikkiaan saa varjoja poistettua lattiasta :-P Kaikki harjoittelu missä ja milloin tahansa on meille häiriöharjoittelua. Onkin ollut mukavaa huomata, miten Helinä pystyy blokkaamaan esim. tokoa treenatessa ihmis- ja koirahäiriöt hienosti pois, jatkuva häiriössä treenaaminen tuntuu yleistyneen hienosti muihinkin ärsykkeisiin. Häiriöiden treenaamistavoista, mihin ne sijoittuvat, millä niitä tuotetaan, miten palkataan jne voisi kirjoittaa oman julkaisunsa, joten ehkä jätän ne nyt tästä pois. Hyvin vaihtelevasti ollaan jokatapauksessa harjoiteltu. Luopuminen on ollut myös olennainen osa häiriötreeniä. Edelleen pyrin vahvistamaan Helinältä kaiken kontaktin ja vahvistelen myös mitä tahansa muita "koiramaisia" toimintoja. Altistusharjoituksia olemme myös tehneet erilaisissa ympäristöissä, koiriin ja ihmisiin jne. Ne sujuvatkin jo melko mallikkaasti. Keinoista olenkin jo kirjoittanut aiemmin.
Erilaisten virikkeistämisten muodossa ollaan harjoiteltu pitkäkestoista, rauhallista työskentelyä. Tämä oli aluksi haasteellista ja sisälsi paljon ramppaamistaukoja, mutta pikkuhiljaa keskittymiskyky on kasvanut ja hän malttaa työstää tehtäviä pidempään ja sinnikkäämmin.

Lajeja ollaan kokeiltu paljon. Treenaamisen tavoitteena ei ole väsyttää koiraa, vaan treenaamisen ja eri lajien kokeilun tavoitteena on löytää Helinälle mielekästä puuhaa, millä olisi suotuisia vaikutuksia sen pakko-oireisen käyttäytymisen vähenemiseen. Emme siis todellakaan harrasta multichampionin kuvat silmissä :D Kaikki sosiaalinen tekeminen selvästi väsyttää Helinää. Metsälenkit ovat ihan ehdottomia, niissä hän käyttäytyy jo ihan "normaalin" koiran tavoin. Kyselee, josko olisi jotain tehtävää mun kanssa :) Ja leikkii poikien kanssa. Näiden eteen ollaan tehty paljon töitä ja ne näyttävät kantaneen hedelmää. Haistelua ulkona alkoi ilmeentyä noin kolmisen kuukautta sitten. Se on mielestäni erityisen hieno edistysaskel.
Toko on Helinän mielestä lajeista siistein :) Siinä hän on täysillä mukana joka kerta. Olen aivan huumaantunut hänen kanssa treenaamisesta, sillä olen löytänyt neidistä aivan mahtavan asenteen! Vitsit millä voimalla ja innolla hän tekee! Aivan mahtavaa! Jälki on Helinän mielestä ajoittain mielenkiintoista. Tänään aloitimme Katjan (Tikkujuttu) tunnistusetsinäkurssin (ID), tämä olisi Helinälle aivan loistavaa, rauhallista, mutta hyvin vaativaa tehtävää. Ensimmäinen kerta meni erittäin mallikkaasti. Muiden kanssa samassa tilassa hiljaa ja rauhassa oleminenkin onnistui melkein koko tunnin!
Jos Helinä pitäisi diagnostisoida, uskoisin diagnoosin olevan hyperaktiivisuus ja aistiyliherkkyys. Näkö-, kuulo-, maku- ja hajuaistit ovat havaintojeni mukaan Helinällä erityisen herkkiä. Tunto sen sijaan lienee poikkeus sääntöön :)
Oltiin harjoiteltu sohvatyynyllä takajalkatargettia. Seuraavana päivänä kotiin tulessani oli tyyny ja naksutin päreinä. Ilmeisen tottelematon tyyny meillä! Ja tämän kouluttajan tulee vielä harjoitella negatiivisten tunteiden hallintaa ;-)
Helinälle on ollut todella mielenkiintoista opettaa käytöksiä. Oppiminen ei ole hänelle vielä mielenkiintoista tai kiihdyttävää, niin kuin se on vaikkapa Jaimelle, jolla on pennusta asti historiaa oppimisen oppimisesta, koska hänelle on alusta asti koulutettu asioita lähes pelkästään sheippaamalla. Onkin ollut todella hauskaa kouluttaa pitkästä aikaa "vaikeasti" motivoitavaa koiraa! Toiminnan aikaansaamisen keinona olen käyttänyt Helinälle hyvin paljon kohteita, sillä ne helpottavat koiraa ja saan homman nopeasti käyntiin. Vahvisteena toimi pitkään vain lelu. Namipalkka laukaisi jahtaamisen (tai vaihtoehtoisesti ovelle jonottamisen, jotta pääsisi omiin puuhiin :D). Aloitimme pikkuhiljaa 1 nami - lelu, jolloin namin arvo nousi ja nykyään pystyn jo palkkaamaan pitkiäkin sarjoja nameilla. Toimintaa on alkanut tulla paljon enemmän ja paljon tiheämmin. Olen tehnyt paljon "mitä Helinä haluaa tehdä" -treenejä, jossa Helinä on itse saanut tarjota mitä tahansa ja olen sitten lähtenyt vahvistamaan sitä. Tämä on vienyt oppimista hurjasti eteenpäin! Turhautuminenkin on siis yksi jahtaamisen laukaisevia tekijöitä. Tässä on vielä paljon työnsarkaa, jotta päästään oppimisessa Jaimen tasolle, mutta hyvällä mallilla ollaan :) Odotan innolla helmikuun Eva Bertilssonin koulutusta, uskon sieltä saavani uusia näkökulmia.

Tähän kuvaan kiteytyy niin monta hienoa asiaa. Helinän ja Elmon suhteen kehittyminen, Helinä rentoilee ja on vielä hakeutunut toisen koiran viereen. Helinä taitaa olla hurmannut meidät kaikki, niin pojat kuin minutkin :)
Olen niin tyytyväinen, että otin Helinän! Helinän kouluttaminen on vienyt oman ajattelun ihan uudelle tasolle. On todella mielenkiintoista miettiä ja pohtia koiran hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Pyrin tekemään kaikki ratkaisut Helinän kannalta edullisiksi, en siis aseta tavoitteita itseni näkökulmasta, vaan yritän mahdollisimman pitkälle ajatella tavoitteet koiran näkökulmasta. Mikä käyttäytyminen haittaa, mikä vie eteenpäin ja miksi? Tälläisen koiran kouluttamiseen ei ole valmiita ohjeita, vaan se on kokeilua ja soveltamista. Välillä onnistuu ja välillä kokeilut menevät informatiivisen puolelle ;-)
Huomaan usein istuvani tässä pöydän vieressä ihan vain pohtimassa, hakemassa tietoa ja lukemassa artikkeleita. Tuntuu kovin hassulta, että Jaippiksen kiihtymiseen liittyvät asiat ovat joskus olleet jotenkin vaikeita :D Ja jottei väärinkäsityksiä syntyisi, olen edelleen aivan äärimmäisen kiitollinen, että minulla on juuri Jaime. Ilman oppimismatkaa Jaimen kanssa, en olisi mitenkään voinut ottaa näin haastavaa koiraa. Jaippis on minulle aivan erityinen koira! Niinkuin tietysti kultainen Elmo ja villikko Arttukin, jokainen omalla tavallaan.
Ja onhan tälläisen koiran kanssa eläminen toisinaan rankkaa ja se vie mun ihan kaiken vapaa-ajan, mutta en silti vaihtaisi päivääkään pois, niin antoisaa ja inspiroivaa tämä työstäminen on!  Kovin pienistä asioista tulee hyvin merkityksellisiä. Kuten siitä, että Helinä on siirtynyt viereeni nukkumaan. Miten meinaankaan pakahtua aamuisin, kun löydän hänet vierestäni! Tuntuu, että monta lukkoa on auennut tässä ihmisen ja koiran välisessä suhteessa. Mikä aarre Helinä minulle onkaan ja minkä mahdollisuuden oppimiselle olen saanutkaan!