Tavoitteena hyvinvoiva koira -Pohdinnassa aistiyliherkkyys ja ääniarkuus

Tällä kertaa pohdintani kohteena on koirien aistiyliherkkyys, ääniarkuus ja niiden välinen yhteys. Olen pitänyt Helinää alusta asti aistiyliherkkänä koirana. Ammattini (fysioterapeutti) puolesta aistiyli- tai aliherkkyydet erityisesti tunnon osalta ovat ilmiönä tuttuja työskennellessäni neurologisten kuntoutujien parissa. Koirien kohdalla tätä termiä ei kuitenkaan juuri käytetä, vaan ennemmin törmää käsitteeseen arkuus. En kuitenkaan luokittelisi Helinää araksi koiraksi. Se on pohjimmiltaan erittäin avoin ja positiivinen yksilö. Erilaiset ärsykkeet vaan pakottavat sen reagoimaan. Se reagoi ns ”kovaa ja korkealta”, reaktiot ovat aivan ylimitoitettuja ärsykkeen suuruuteen nähden. Helinä reagoi voimakkaasti kuulon, hajun, maun aisteilla. Mm. televisiosta tulevat kimeät äänet ovat olleet sille aina todella vaikeita ja ne laukaisevat jahtaamiskäyttäytymisen. Kimmokkeen tälle aistiyliherkkyyden ja ääniarkuuden väliselle yhteydelle sain keskustelustani Sallan kanssa, kun Sallan islanninlammaskoira Fjòla oli luonani hoidossa. Fjòla on ääniin reagoiva koira. Olen nähnyt Fjòlaa tokotunneillani viikottain, se on iloinen hassu pieni koira, jolla on kova touhu päällä jatkuvasti. Sen on hieman vaikea keskittyä ja kuunnella käskyjä. Se saattaa huolestua tokossa joistain ärsykkeistä, mutta pääasiassa se on erittäin reipas. Nyt vieraaseen ympäristöön hoitoon tullessaan se oli kuitenkin aivan toisenlainen. Toki Fjòlaa huolestutti jo ihan vieraaseen paikkaan jääminen, mutta totuttuaan paikkaan ja eroahdistuksenomaisten oireiden lievennettyä sen huolestuneisuus erilaisia ääniä ja asioita kohtaan tuli ilmi. Fjòla on reaktioiltaan täysin päinvastainen kuin Helinä. Se reagoi hiljaa huolestuen, hidastan liikettään ja laskien häntäänsä. Voimakkaammin pelästyessään (tätä en nähnyt vierailun aikana), sille saattaa iskeä pakenemisen tarve.


Koirien ääniarkuutta hoidetaan lääkkeillä ja käytösterapialla. Käytösterapiassa on moninaisia keinoja, siedättäminen (poisherkistäminen) ja vastaehdollistaminen ehkä yleisimmin käytössä olevina. (Sipilä, 2017.) Aina ne eivät kuitenkaan tuo hyvää lopputulosta ja tutkimuksissa on todettu, ettei äänipelosta useinkaan päästä kokonaan pois. Äänipelot ovat koirilla yleisiä. Tässä kohtaa on hyvä erottaa koirat, jotka jonkin ikävän kokemuksen perusteella alkavat pelätä jotain yksittäistä ääntä ja koirat, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman ikäviä kokemuksia. Jälkimmäinen tila usein yleistyy niin, että myös ennen pelkoreaktiota aiheuttamattomat äänet alkavat aiheuttaa pelkoa. Tämä kohderyhmä on tässä pohdintani kohteena.

Aistiyliherkkyyksistä löytyy parhaiten tietoa autismin kirjojen yhteydessä. Aistiyliherkkyyttä voi esiintyä millä aistiauleella tahansa (näkö, kuulo, haju, maku, tunto, vestibulaarinen, proprioseptiivinen). Olen saanut hetken työskennellä neurologisten lasten parissa ja sieltä erittäin mieleenpainuvaa kokemuksena jäi 4-vuotias poika, joka CP-vamman lisäksi kärsi autismin kirjon oireista. Tietynlaiset äänet tuntuivat hänellä voimakkaana kipuna, samoin tunto oli herkistynyt niin, että mm. vesipisarat tuntuivat hänen ihollaan puukoniskun omaisena kipuna. Hän tottakai pelkäsi voimakkaasti tilanteita, joissa näitä aistiärsykkeitä voisi tulla. Hänen hoitoringissään oleva psykologi painotti erittäin voimakkaasti, että lasta ei missään nimessä saa altistaa voimakkaille ärsykkeille, vaan hänelle pitää luoda turvallisuuden tunnetta ja mukavia aistikokemuksia. Tämä ajattelu on voimakkaana esillä aistiyliherkkyyksistä kärsivien ihmisten hoidossa. Pelon tiedetään voimistavan pelkoa niin ihmisillä kuin koirillakin. Ja tässä tullaan tähän, miksi tätä asiaa lähdin pohtimaan. Voisiko koirien ääniarkuudessa ollakin kyse aistiyliherkkydestä? Siis sellaisilla koirilla, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman epämiellyttäviä kokemuksia? Sillä, jos näin on, niin siedättäminen ja vastaehdollistaminen eivät näiden koirien kohdalla ole välttämättä laisinkaan tuloksekas hoitokeino ja saattaa jopa voimistaa pelkotiloja. Tutkimusnäyttöä siedättämisen ja vastaehdollistamisen hyödyistä on, mutta Sipiläkin kirjallisuuskatsauksessaan sanoo, että mm. ukkosen pelossa koira voi reagoida moniin asioihin, kuten ilmanpaineeseen. On siis varmasti erittäin vaikeaa tehdä asetelmaa, jossa erotettaisiin täysin koirat, jotka ovat ikävän kokemuksen perusteella alkaneet pelätä, koirista jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman negatiivisia kokemuksia.

Törmäsin erittäin mielenkiintoiseen ihmispuolen tutkimukseen (jossa sielläkin on aistiyliherkkyyksistä melko vähän dataa varsinkin äänien suhteen). Tutkimuksessa kuvattiin normaalisti kehittyneiden sekä lievästä autismista kärsivien nuorten aivojen reaktiota auditiiviseen aistiärsykkeeseen. Normaalisti kehittyneiden nuorten aivot reagoivat voimakkaasti kuulokeskuksen alueella, mutta lievästä autismista kärsivien nuorten aivot reagoivat kuulokeskuksen lisäksi mantelitumakkeessa. (Green ym. 2013) Tämä on erittäin mielenkiintoinen tieto, sillä se selittää hyvin tunnereaktion voimakkuutta. Mantelitumake on aivojen tunnemuistin ja -merkityksen osio, kaikki tunteet ovat mantelitumakkeesta riippuvaisia. Sen yksi suurista hyödyistä on refleksinomainen toiminta vaaratilanteissa. Se saa meidät liikkeelle, ennen kuin ehdimme tietoisesti tajuta vaaran. Tämä on tietysti selviytymisen kannalta erittäin tärkeä asia, mutta vaarana on ”turhat hälytykset”, joissa pienikin ärsyke laukaisee voimakkaan tunnereaktion, ilman että havaitsemme syytä. Näin näyttää aistiyliherkillä tapahtuvan usein. Tämä tarkoittaa sitä, että alkukantaiselle pelkoreaktiolle ei yksinkertaisesti voi mitään. Jos ääni tuntuu fyysisenä kipuna, on helppo ymmärtää voimakas pelkoreaktio jo pienestä ärsykkeestä. Siksi tällaisia koiria ja ihmisiä on erityisen tärkeää ymmärtää. Emme normaaleilla aisteilla mitenkään voi tietää, miltä aistiyliherkästä ihmisestä tai koirasta epämiellyttävä aistimus tuntuu. Hermostuminen varmasti pahentaa oiretta, kun koira ei itsekään tiedosta, että mitä pelkää.

En väitä, että kaikki ääniarat koirat olisivat autisteja, mutta haluan heittää ilmoille ajatuksen, että jos kyseessä on aistiyliherkkyys, niin kannattaako lähteä liikkeelle siedättämisen ja vastaehdollistamisen keinoin? Vai voisiko ajatella, että hoitona olisikin mukavien aistikokemuksien tuominen niin kuin autistien hoidossa? Eli altistettaisiin koira äänille, jotka oikeasti ovat siitä mukavia kuunnella? Tässä tietysti tulee vaikeutena se, että mitkä todella ovat koirien mielestä mukavia ääniä? Jossain tutkimuksessa on todettu useimpien koirien pitävän klassisesta musiikista, sitä ainakin voisi kokeilla. Yksi keino on myös hyödyntää valinnan mahdollisuutta ja antaa koiran tuottaa äänet itse. Helinän kanssa on alusta asti toimittu näin ja nyt ymmärrän miksi se on ollut niin tuloksekasta. Mm. röhköpossun ääni oli hänestä erittäin pelottava alussa, mutta sitä harjoiteltiin niin, että hän painoi possusta ääntä itse ja nykyään hän todella paljon leikkii kyseisellä possulla huvikseen. Muutenkin Helinästä on tullut todella äänekäs ja paljon ääntä tuottava. Tämä korreloi vahvasti sen kanssa, ettei se enää reagoi myöskään ääniin voimakkaasti pelolla, eikä pakonomaisesti (paitsi mun puhelimessa puhumiseen). Samaa tekniikkaa voi tietysti hyödyntää myös muiden aistien, kuten vaikka tunnon suhteen. Ei niinkään yritetä siis siedättää epämiellyttäviin kosketuksiin, vaan yritetään tuoda mukavaa aistiärsykkettä päivittäin, jota kautta tunnon herkistymä alenee ja pikkuhiljaa epämiellyttävätkin asiat (vaikka jotkin valjaat) voivat tuntua miellyttäviltä. Sen sijaan, että altistetaan koiraa jatkuvasti epämiellyttävälle kosketukselle matalallakin tasolla ja sitä kautta voimistetaan yliherkkyyttä. Tunnon puolesta mainittakoon vielä, että autisteilla on todettu olevan miellyttävämpiä selkeät, voimakkaat kosketukset, kuin kevyet kosketukset pienellä pinta-alalla.

Olen tästä ajatuksesta innoissani! En tiedä olenko oikeilla jäljillä, ehkä olen, ehkä en. Äänimaailman asiat ovat monimutkaisuudessaan ja haasteellisuudessaan erittäin mielenkiintoisia. Usein aistiyliherkillä on yliherkkyyttä monien aistien alueella, mikä tietysti tuo oman haasteensa. Koirien kanssa oleellisena asiana on myös se, että ihmiskorva ei kuule kaikkea, mitä koirat pystyvät kuulemaan. Varmaa on jokatapauksessa, että mitä enemmän yritämme ymmärtää koiran käyttäytymistä hermostumatta, mitä enemmän annamme sille valinnan mahdollisuuksia pelottavien asioiden äärellä ja mitä positiivisemmin koulutamme sille erilaisia työkaluja erilaisista tilanteista selviämiseen, sitä parempaan lopputulokseen varmasti pääsemme. Pohtiminen jatkukoon!

Lähteet:
Green, S. A., Rudie, J. D., Colich, N. L., Wood, J. J., Shirinyan, D., Hernandez, L., Tottenham, N., Dapretto, M. & Bookheimer, S. Y. 2013. Over-Reactive Brain responses to Sensory stimuli in Youth with Autism spectrum disorders RH: fMRI Response to sensory Stimuli in ASD. American academy of child & adolescent psychiatry.

Sipilä T-M, 2017. Koirien ääniarkuuden hoito. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.

Tavoitteena Hyvinvoiva Helinä - Tavoite saavutettu?

Helinän kuulumisia olen viimeksi päivitellyt ihan liian kauan sitten! Aika kertakaikkiaan kuluu siivillä. Helinä on asunut laumassamme nyt 2,5 vuotta. Tähänastinen yhteinen matkamme on ollut kertakaikkisen antoisa ja toki myös työntäyteinen. Pienestä maanisesta laiheliinista on kasvanut aivan ihana tyttönen, johon olen kertakaikkisen rakastunut!

Juoksulenkit ja kickbikelenkit kuuluvat viikottaiseen ohjelmistoon.

Helinä tuli minulle puolen vuoden iässä kodinvaihtajana, aiempia kirjoituksia etsiessäni huomasin, että Blogger on valitettavasti kadottanut ensimmäisen kirjoitukseni Helinästä, miten harmillista! Teen pienen kertauksen tarinaamme, jospa tämä teksti hyödyttäisi jotain vastaavassa tilanteessa joskus, jos joku kouluttaa stereotyyppisesti käyttäytyvää koiraa positiivisen vahvistamisen tekniikoin :)

Helinällä on siis stereotyyppinen käyttäytymismalli varjojen jahtaamisesta. Varjojen jahtaamisen lisäksi käyttäytymismalliin kuului liiallinen juominen, jatkuva liikkuminen sekä pienissä määrin hännän jahtaaminen. Jahtaamista laukaisi näkyvillä olevien varjojen lisäksi lähes kaikki ärsykkeet, erityisesti mikä tahansa liike ja kimeät äänet. Käyttäytymisongelman lisäksi Helinä oli alipainoinen ja hänellä oli suolistotulehdus, jonka hoitoon meni useampi kuukausi. Tullessaan Helinä pystyi nukkumaan öisinkin vain 2-4 tunnin pätkiä, jonka jälkeen hän laittoi valot päälle, saadaakseen varjot makuuhuoneeseen. Hän oppi nopeasti mm. laittamaan telkkarin päälle saadaakseen valoa & ääntä ja avaamaan rullaverhot saadakseen varjoja seinille. Äärimmäisen fiksu neiti siis! Helinä ei hereillä ollessaan tehnyt juuri mitään muuta kuin jahdannut. Edes pissahädän yllättäessä se ei monestikaan pysähtynyt, vaan pissasi juostessaan. Tullessaan Helinä ei ottanut mitään kontaktia ihmisiin, eikä koiriin. Aloitimme ihmisen ääneen reagoimisen harjoittelun niin, että palkaksi Helinä pääsi liikuttelemaan suihkuverhoa, josta tuli siistit varjot! Tämän tyyppisille koirille eivät tietysti namit eivätkä lelut toimi vahvisteina. Kun luoksetulokutsu alkoi toimia, aloimme harjoitella matolle maahanmenoa ja siitä pääsi palkaksi jahtaamaan takaisin. Kun mattopeli alkoi sujua, jätin mattoja lattialle useamman ja Helinä alkoi niitä tarjoilla, joista pääsi takaisin jahtaamaan. WC-paperin levittäminen oli ensimmäisiä vaihtoehtoisia käyttäytymisiä jahtaamisen tilalle, siitä niin iloitsin! :)

Hellun kanssa laitettiin kynsilakkaa ja lähdettiin kaupungille! :D

Asuimme Helinän tullessa kaupungissa, mutta se oli Helinälle aivan liian vaikea ympäristö kaikkine pelottavine ärsykkeineen. Muutimme maalle ja se on varmasti yksi olennainen tekijä miksi olemme päässeet näin hienoon tilanteeseen, jossa nyt olemme! Helinä oli todella stressaantunut, sillä hän jännitti ihan hirveästi, ihan kaikkea. Tekemistämme ympäristön sietoon liittyvistä treeneistä voi lukea täältä. Myös sisällä oli paljon ärsykkeitä, joita Helinä jännitti. Mm. oven päällä kuivuva lakana sai aikaan voimakkaan pelkoreaktion. Vastaehdollistamista ja siedättämistä tarvittiin siis rutkasti. Unen laadun parantumiseen ja sitä kautta kortisolitasojen laskemiseen käytin apuna Zylkene-valmistetta, josta oli meille paljon hyötyä.

Yksi Helinän koulutuksen suurimmista tavoitteista on ollut saada se nukkumaan kunnolla. "Uni paras lääke on". Jotta unen määrä lisääntyisi ja laatu parantuisi, täytyi kaikilla heikoilla osa-alueilla tehdä töitä. Suolistoa jouduttiin lääkitsemään melko pitkään, ennen kuin se lähti toipumaan. Koko ensimmäisen vuoden Helinä söi RC:n gastro intestinalia, ennen kuin suolisto suostui sulattamaan mitään muuta. Todennäköisesti suolisto-ongelmien seurauksena Helinällä oli jatkuvasti antura- ja kynsiongelmia, mitkä eivät olleet kovin helppoja hoitaa koko ajan liikkuvalla koiralla. Tämä vuosi on ollut ensimmäinen, milloin anturarikkoja on ollut tosi vähän ja miten mahtavaa se on ollutkaan!!
Unen laatuun olennaisesti vaikuttava tekijä on ollut lajityypillisten käyttäytymistarpeiden täyttäminen.

Vapaana juokseminen on ollut ja on edelleen yksi Helinän hyvinvoinnin kulmakivistä. Aluksi hän irtipäästeessään juoksi reilu 30 minuuttia aivan maanisena ennen kuin otti edes ensimmäistä katsekontaktia kaukana minusta. Kokeilin kaikenlaisia palkitsemiskeinoja erilaisilla ruuilla ja leluilla, mutta Helinä koki ne kaikki rangaistuksenomaisiksi, sillä ne keskeyttivät juoksemisen ja jahtaamisen. Kun aloin palkkaamaan Helinää vapauttamalla hänet jahtaamaan, alkoi luoksetulo toimia superhyvin ja Helinä alkoi hyvin aktiivisesti tarjoamaan lähelle tulemista. 

Helinän käyttäymisen tavoite on voimakas kiihtyminen ja lähdinkin etsimään tapoja täyttää käyttäytymistarpeita jollain muulla kuin jahtaamisella. Helinältä löytyi hyvä taistelutahto, joten käytin leikkimistä hyödyksi. Aluksi en voinut pitää Helinää missään treenikentällä irti, kun remmin irroittaminen laukaisi jahtaamisen. Useamman kuukauden harjoittelun jälkeen pääsimme tilanteeseen, jossa häntä pystyi pitämään vapaana ulkokentillä. Helinä oppi, että remmin irroittaminen tarkoittaa leikkimistä jahtaamisen sijaan :) Hallissa oleminen vaati huomattavasti pidempään harjoittelua, mutta sekin alkoi toimia sinnikkään harjoittelun jälkeen. Treenihetkien lopuksi vapautin Helinän usein jahtaamaan kentällä ja se vähensi merkittävästi jahtaamisen tarvetta kesken treenin. 

Mitä enemmän pystyin aluksi palkkaamaan Helinää jahtaamisella, sen parempiin tuloksiin päästiin. Usein ongelmakäyttäytymisissä pyritään estämään ongelmallinen käyttäytyminen kokonaan, jottei se pääse vahvistumaan. Ja niin tietysti on pakko tehdä, mikäli toiminto on koiralle itselleen tai ympäristölle vaarallista. Varjojen jahtaamista pystyi käyttämään vahvisteena sisätiloissa ja ulkona tietyissä ympäristöissä. Koira valitsee itse vahvisteet ja mitä enemmän pystyy HVR:ää (high value reinforcement) hyödyntämään, sen parempaan lopputulokseen pääsee. Kun ympäristön vahvisteet ovat tonnin seteleitä ja ihmisen keksimät vahvisteet puupennin arvoisia, ei kannata lähteä taistelemaan tonneja vastaan pelkillä puupenneillä. Samaan aikaan käyttäessäni jahtaamista vahvisteena, yritin tehdä helpommin hallittavissa olevista vahvisteista arvokkaita Helinän silmissä. Pitkään jo pelkkä mun vasemman käden meneminen etutaskuun (ruokapalkka) aiheutti Helinän häipymisen paikalta, ruokaa hän ei halunnut. Pikkuhiljaa saatiin ruokavahvisteitakin markkinoitua niin, että Helinä ensin pystyi syömään yhden namin häipymättä paikalta ja sen jälkeen sai palkaksi leikkiä. Tätä maltillisesti harjoitellessa ollaan päästy tilanteeseen, jossa voin käyttää monta ruokavahvistetta peräkkäin! Se on mm. vireenhallinnan ja toistojen määrän kannalta mukava asia. Koirat tosiaan valitsevat itse vahvisteet ja tälläiset koirat, jotka saavat jatkuvasti vahvisteita ympäristöstä, ovat hieman haasteellisia kouluttaa. Olen ennen ajatellut valtaosan tavoin, että ongelmakäyttäytyminen tulisi estää, jotta se ei pääse vahvistumaan. Helinän kautta minulle on avautunut aivan uusi maailma tälläkin saralla ja nyt ymmärrän asian olevan toisin. On koiria, joiden kanssa ei voi lähteä mistään muusta vahvisteesta liikkeelle, kun mikään muu ei toimi ja koira kokee kaikki rangaistuksenomaisiksi, niin että kaikki keinotekoiset vahvisteet heikentävät tavoitekäyttäytymistä. Mikäli joku arvokas asia on täysin kiellettyä, se vain lisää halua tehdä sitä. Ja toisaalta, koira saattaa jossain tilanteessa jättää jotain arvokasta tekemättä, mutta purkaa käyttäytymistarpeen toisessa tilanteessa. Olennaista on ymmärtää käyttäytymistarpeet ja -syyt ongelmakäyttäytymisen taustalla ja täyttää niitä mahdollisimman moninaisesti, jotta ongelmakäyttäytyminen alkaa purkaantua. Olennaista on myös ymmärtää mikä toiminnassa on koiralle arvokasta, jahtaamisessa Helinän tavoite on kuormittua fyysisesti ja kokea ihon alla kiihtymisen tunne. Mitä enemmän pystyn tarjoamaan näitä muilla tavoin, sitä vähemmän jahtaamista ilmenee. Sisäsiisteyden harjoittelussa kävi hauskasti, kun harjoittelu oli edennyt niin, että vahinkoja ei juuri tullut poissaolessani, mutta kotona ollessani kyllä. Jossain kohtaa tajusin, että suihkupullosta pesuaineen suihkuttaminen siivouksen yhteydessä oli Helinästä aivan sairaan siistiä ja pissaaminen lattialle ei ollutkaan enää pidättämisestä kiinni, vaan sisälle pissaaminen vahvistui lattian pesemisen yhteydessä. Kun tämän tajusin, aloin käyttämään suihkupullosta suihkuttamista vahvisteena sisällä pysähtymisestä/rauhoittumisesta ja pesin lattiat ilman suihkupulloa. Ja kas, kohta mulla oli täysin sisäsiisti koira! :D

Helinä on tottakai bordercollieille tyypilliseen tapaan jahdannut myös autoja ja pyöriä. Autojen jahtaamisessa oli paljon pelkoa mukana ja kun sain vastaehdollistettua paikallaan olevat (pääasiassa raskaankaluston) autot kivoiksi, edistyimme hurjasti myös liikkuvien autojen kanssa. Erityisen jännittävää oli raskaasta kalustosta kuuluva ilmanpaineen päästö, sen sietäminen vei hieman enemmän aikaa. Kävimme porttikongeissa harjoittelemassa ohikulkevien autojen liikettä. Vaikeinta oli, kun Helinä pelkäsi autossa kyydissä ollessaan ikkunasta näkemiään isoja autoja. En millään pystynyt ajaessa sitä kouluttamaan. Paikalla olevassa omassa autossa pystyimme kuitenkin harjoittelemaan ikkunasta näkyviä pakettiautoja ja rekkoja. Nykyään pääsemme kapeallakin tiellä autojen ohi turvallisesti, eikä Helinä enää reagoi ohikulkeviin autoihin oman auton ikkunasta katsellessaan.

Näin iloiselta hän näyttää nykyään joka päivä!

Voimme siis todeta, että kaikki todella vaikuttaa kaikkeen ja olen oppinut kokonaisuuden hallinnasta Helinän kanssa touhuillessani aivan älyttömästi. Hänen viikko-ohjelmansa on pitänyt suunnittella erittäin huolellisesti stressitason alhaalla pysymiseksi. Helinä ilmentää jahtaamisella nälkää, janoa, pissahätää, pelkoa, stressiä jne. Toisaalta se on myös keino viihdyttää itseään.

Nyt olemme todella onnellisessa tilanteessa, jossa Helinää voi kaiketi kutsua yhteiskuntakelpoiseksi :) Olen kuvannut Helinän yksinoloa ja jahtaamisminuutit ovat koko päivän aikana yhden käden sormilla laskettavissa, mikäli jahtaamista on ollenkaan! Laukaisevia tekijöitä ovat meille tulevat vieraat ja mun puhelimessa puhuminen. Kaikki muut miljoonat syyt ollaan saatu pois! Kesän aikana on tapahtunut todella suurta edistystä. Helinä on jo pitkään nukkunut yöt hyvin, mutta nukkumaanmeno ja illat ovat olleet hieman vaikeita. Samoin lenkkien jälkeiset tilanteet, sisälle tullessaan lenkiltä on usein jalat jääneet päälle. Treenien jälkeen nukkumaan meneminen on onnistunut jo pidempään ja sitä harjoittelimme paljon mm. automatkoja hyödyntäen. Nyt kesän aikana aivan ihanana asiana, Helinä on alkanut nukkumaan lenkkien jälkeen ja hän on alkanut menemään nukkumaan iltaisin ennen minua! Tämä on aivan mielettömän hieno asia. Lisäksi hän on alkanut tulla omatoimisesti pihalta sisälle.
Eri ympäristöissä toiminen sujuu jo todella mallikkaasti. Toki minun pitää olla tarkka ja on pelkoa aiheuttavia ärsykkeitä edelleen, mutta treenaamisesta on tullut Helinän mielestä niin siistiä, että se onnistuu jo lähes missä vaan! Eikä hän lähde enää edes vapauttaessa jahtaamaan kentillä. Olemme tehneet tokoa ja pk-juttuja pääasiassa. Helinällä on tosi hieno nenä ja hän on jäljellä oikein hyvä. Hakua ollaan tehty ihan vähän ja agilityynkin tutustuttiin, mutta se ei oikein meidän kummankaan mielestä ole niin siistiä kuin muut lajit. Tokosta saimme keväällä vieraassa hallissa ALO1-tuloksen, se oli meille maailmanmestaruuden arvoinen tulos! Tuloksilla ei Helinän kanssa ole mitään väliä, kaikki mitä pääsee harrastamaan on ekstraa, kun ihan jo hallissa oleminen ja ylipäätään minun kanssa tekeminen on vaatinut todella paljon töitä. Helinä on ihan superälykkö, joten tokotemppujen kouluttaminen ei ole ihan simppeliä. Sanomattakin selvää, että motivaatiota hänelle on todella saanut rakentaa, kun ympäristö on ollut tokotemppuihin verrattuna aika paljon siistimpi!
Helinästä on tullut aivan ihanan iloinen koira :) Hän leikkii muiden koirien kanssa, touhuaa kaikkea koiramaista, suolisto toimii, maailma ei putoa enää päälle ja elämä on vaan aika siistiä! Olen niin kertakaikkisen onnellinen, että hänet otin, minkä mahdollisuuden oppimiselle sainkaan! Todella paljon ollaan tehty kaikkea, tekstistä varmasti puuttuu vähintään puolet. Työ jatkuu joka päivä, tilanteen ylläpitäminen ei tule ilmaiseksi. 3-4 tuntia aktiivista toimintaa päivässä pitää Helinän tällä hetkellä tyytyväisenä. Se on hurjan vähän verrattuna alkutilanteeseen!

Olen monesti miettinyt miten hurjan muokattavissa koirat ovat. Se on toki Helinän kanssa aivan mahtavan hieno asia, mutta toisaalta pelottavaakin, että miten pystymme muokkaamaan koiran käyttäytymistä. Halusin alusta alkaen kouluttaa Helinää positiivisesti. Minulle on ollut tosi tärkeää, että Helinä saa olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tavoitteena on ollut vähentää hyvinvointia heikentävää käyttäytymistä ja korvata jahtaamista muulla tekemisellä. Usein tuntuu, että ongelmakäyttäyjien kohdalla ihmisille riittää, että koira lopettaa ihmisen mielestä haitallisen käyttäytymisen, eikä niinkään pohdita tai opeteta korvaavia käyttäytymisiä tilalle. Passivoitunut koira ei ole onnellinen koira.

Tavoitteena Hyvinvoiva Koira - Virhe, virhe, virhe!

Yhteiskuntamme ajatusmaailma tuntuu usein varsin virhekeskeiseltä. Se opettaa meidät näkemään virheet hyvin negatiivisena asiana ja opettaa meitä pelkäämään virheiden tekemistä. Virheet ovat myös yksi koirankoulutuksen kulmakivistä. Eri koulukuntien väliset suhtautumiset ja reagointitavat poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tässä kirjoituksessa avaan omaa ajatusmaailmaani ja toimintatapojani koirankoulutuksessa virheisiin liittyen.

Osallistuin Eva Bertilssonin loistavaan Palkasta Palkkaan -seminaariin viime vuoden maaliskuussa. Seminaarista inspiroituneena olen viimeisen vuoden aikana pohtinut ja kehittänyt taitojani virheisiin suhtautumisessa. Ennen kaikkea kyse on ajatusmaailmastamme. Haluammeko ajaa koiran treenitilanteissa virheisiin ja haluammeko osoittaa koiralle sen tekemät virheet? Vai haluammeko suunnitella treenitilanteet mahdollisimman virheettömäksi ja olla osoittamatta koiralle virheitä?

Yksi mielipiteitä melko voimakkaastikin jakavista asioista on NRM:n (No Reward Marker, eli nämä ohot ja hupsit) käyttö. NRM:n käyttö tuntuu olevan harrastuspiireissä varsin yleistä ja ihmisiä koulutetaan käyttämään sitä. Usein sen käyttöä perustellaan "reiluudella koiraa kohtaan, jotta se tietää mikä on oikein ja mikä on väärin". Palkkiotta jääminen on kuitenkin varsin riittävä informaatio koiralle tehtävän sujumisesta tutkimustuloksienkin perusteella. NRM on ihmisen tarve ja se on varsin vaarallinen kommunikointitapa koulutustilanteissa. Tutkimustulokset kertovat, että neutraalinkin (ei ihmiseltä tulevan) NRM:n käyttö hidastaa oppimista, haittaa sujuvuutta ja vähentää yrittämistä. Se tekee koiralle treenitilanteessa epämukavan olon ja vaikuttaa voimakkaasti koiran tunnetilaan ja kokemukseen treenistä. En usko, että ihmiseltä tuleva, sosiaalisen komponentin sisältävä NRM voi koskaan olla täysin neutraali, vaikka kovasti muuta väitetäänkin. Jos ja kun pelkkä "oho" aiheuttaa kaikkea edellämainittua, tuskin tarvitsee edes positiivisen rankaisun käytöstä mainita.
Tässä artikkelissa on avattu 2015 tehtyä tutkimusta NRM:n käytöstä:
https://www.psychologytoday.com/blog/canine-corner/201603/should-trainers-tell-dogs-when-their-behavior-is-wrong
Artikkelissa on käytetty ihmisten maailmasta esimerkkiä palapelin tekemisestä. Jos jokaisesta virheellisestä yrityksestä joku sanoisi selkäsi takana "oho", miten reagoisit tilanteessa? Entä tulisitko seuraavan kerran yrittämään palapelin tekemistä? Entä jos "oho"a tehostettaisiin pienellä tukistamisella? Yksi turhautuu, yksi suuttuu, yksi lannistuu, yhtä pelottaa. Väitän, ettei meistä kukaan haluaisi samaan tilanteeseen uudestaan. Miksi siis kohtelisimme koiriamme niin?

Koirankoulutuspiireihin on erittäin valitettavasti pesiytynyt treenitapa, jossa halutaan ajaa koira virheeseen. Eli pyydetään koiraa tekemään tehtävä, joka on aseteltu niin, että virheen todennäköisyys on erittäin suuri. Sitten nuhdellaan koiraa (mahdollisesti fyysisen rangaistuksen kera) ja kerrotaan kuinka huono koira se on! Jos koira onnistuu, saatetaan olla jopa harmissaan, kun ei saatu sitä kiinni virheestä. Hullua! Tilanteissa virhe perustellaan aina koiran virheeksi, eikä ohjaajan koulutusvirheeksi tai virheeksi treenin suunnittelussa. Tämän käyttöä perustellaan mm. sillä, että saadaan liikkeet varmemmiksi, kun kerrotaan koiralle mitä se ei saa tehdä. Koetaan, että hieman varovainen koira on suoritusvarmin koetilanteissa. Tämä treenitapa lakaisee koiran hyvinvointia maton alle surullisella tavalla. Jatkuvassa käytössä se aiheuttaa koiralle pitkäkestoista stressiä. Mielestäni täysin järjetön ajatusmaailma, jonka tueksi ei löydy mitään faktaa oppimisteorioista tai oppimispsykologiasta. Päinvastoin! Tutkimustulokset ovat todistaneet virheettömän oppimisen (errorless learning) tehokkaimmaksi ja nopeimmaksi opetustavaksi.
Tässä erittäin hyvä kirjoitus ylivarovaisuudesta, suosittelen lukemaan:
https://teamclick4change.wordpress.com/2014/02/21/munankuorilla-kavely-ylivarovainen-koira/
Kirjoituksesta poimittu: "Kaikkein ikävintä on, että osa kouluttajista jopa tähtää ylivarovaisuuteen. Koiraa saatetaan nyppäistä varoittamatta poskivilloista tai kyljestä esimerkiksi juuri kontaktin herpaantuessa. Tällaisia yhtäkkisiä rankaisuja toistetaan, kunnes koira muuttuu ylivarovaiseksi. Motivaationa kenties on se, että ylivarovainen koira saattaa vaikuttaa paljon nöyremmältä ja skarpimmalta, koska koiralla ei ole minkäänlaista kontrollia sen suhteen, mitä sille kulloinkin tapahtuu. Koira tarkkailee entistä tarkemmin omistajan eleitä ja stressireaktio, joka tilanteeseen liittyy, jatkuu myös tilanteen jälkeen."

Koiran tekemät virheet voivat tuntua ärsyttäviltä ja ne turhauttavat etenkin silloin, kun tuntuu ettei saa koiraa oppimaan haluamaansa asiaa tai koira toistaa samaa virhettä useasti. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki mitä koira tekee on meidän kouluttamaamme. Koira tekee omasta näkökulmastaan kannattaviksi kokemiaan asioita, asioita joita me olemme vahvistaneet. Tähän yksinkertaiseen lainalaisuuteen perustuu koko kouluttaminen, koira ei tee virheitä tahallaan. Se tekee niitä asioita, jotka me olemme toiminnallamme tehneet jollain tavalla kannattaviksi. Ja välillä ihan huomaamattamme.

Virheettömän oppimisen saavuttaminen vaatii ohjaajalta huolellista suunnittelua. Yksi suunnittelun työkaluista on treenikuplan piirtäminen. Treenikuplassa koulutuksen pienetkin yksityiskohdat on suunniteltu ja tavoitteena on sujuva toistosta toistoon ja palkkiosta palkkioon siirtyminen. Suunnitelmassa on myös huomioitu mahdolliset virheen paikat sekä suunniteltu oppimisen kannalta tehokas reagointitapa virheeseen. Yksinkertaisena esimerkkinä sivulletulo ja kontaktin pito. Suunnitelma voisi sisältää 5 toistoa, tavoitteena  saavuttaa 4 sekunnin pituinen kontakti. Koiraa palkattaisiin lelulla ja lelupalkka päättyisi vartalon eteen. "Kiitos" -> koira irroittaa -> "sivu" -> koira tulee sivulle-> lelupalkka kontaktin suunnasta -> leikkiä. Toisen toiston kriteeri olisi sivulletulo+kontakti 1s, seuraavan sivulletulo+kontakti 2s jne. Virheen mahdollisuuksia olisi, että koira ei "sivu" -vihjeestä tulisikaan sivulle. Tällöin yksinkertaisin virheeseen reagoimistapa olisi toistaa vihje. Jos koira tulee vinoon perusasentoon, pomppaisin askeleen sivulle (koiralle ennalta opetettu peli), koska en halua, että koira jo sivulla ollessaan korjaa asentoaan, ettei siitä tule sivulla istuessaan levoton. Kolmas virheen mahdollisuus olisi, että kontakti ei pysy kriteerin mukaista aikaa. Tällöin odottaisin, että koira korjaa itsenäisesti ja palkkaisin heti kontaktin nostamisesta. Haluan koiran oppivan pään itsenäisen noston ja kokevan sen hyvin kannattavaksi, sillä se saattaa tiputtaa kontaktin myös kokeessa. Jos tässä kohtaa aina esim. tökkäisin koiraa kädellä, se ei oppisi tarjoamaan uutta kontaktia itsenäisesti, jolloin koetilanteessa koko seuraaminen saattaisi hajota, kun mahdollisuutta korjaamiselle ei ole. Sen lisäksi tökkääminen tietysti lisää epämiellyttävyyden tunnetta vasemman jalkani vieressä, mitä en missään nimessä haluaisi opettaa tokoa/tottista tekevälle koiralleni, jonka täytyy jatkuvasti olla vasemman jalkani vieressä. Ylipäätään on tärkeää miettiä, mitä esimerkiksi kohtikävely tai käden esiintulo koiralle merkitsee? Toivottavasti pelkästään kivoja asioita!

Neljä reagointitapaa, joista on helppo aloittaa:

1. Älä tee mitään, odota, että koira tarjoaa toiminnon

2. Anna uusi vihje

3. Pyydä vaihtoehtoinen toiminto (LRS)

4. Muuta ympäristöä

Kohdasta 3. olen ollut aivan erityisen innostunut! Silmäni aukesivat tavalle Evan seminaarissa. Tapaa voi hyödyntää erityisesti tilanteissa, joissa ei ole oppimisen kannalta tehokasta, että koira korjaa itse tai yllättävissä virhetilanteissa, joita ei ole osannut aavistaa. Esimerkkinä vaikkapa ruutu. Koira on opetettu seisomaan ruudussa, mutta se meneekin suoraan maahan. Pyydän koiraa tulemaan luokseni tekemään käsitargetin, josta palkkaan koiran namilla (vähempiarvoinen tehtävä ja vähempiarvoinen palkkio), annan uuden vihjeen ruutuun -> koira seisoo kriteeripaikassa -> lelupalkka (korkea-arvoinen palkka, jota koira odottaa). Tai vaikkapa agilityn lähtötilanne. Koira pysyy lähdössä -> palkaksi pääsee radalle. Koira ei pysy lähdössä -> kutsutaan koira esteiden ohi luokse, pyydetään esim. käsitarget-tehtävä, josta namipalkka -> kuljetus lähtöön -> uusi yritys.
Olen todella tykästynyt tapaan! Jaime on koiristani hyvin helposti turhautuva ja, kun sen kanssa saa pelattua niin, ettei se edes huomaa tekevänsä virheitä, pysyy viretila todella hyvänä, koira rentona ja suoritukset upeina! :)
En ole koskaan ollut mikään NRM:n fani ja harmittaakin, että sitä aikanaan kokeilin, onneksi kuitenkin hyvin lyhyen aikaa epäkelvoksi todettuani. Poisoppiminen sen käytöstä on onneksi tapahtunut jo kauan aikaa sitten. Itselleni vaikeita tilanteita ovat olleet ne, joissa koira tekee jotain todella yllättävää. Niissä olen helposti "jäätynyt" ja tyhjä hetki on osoittanut koiralle virheen. Nyt opittuani niissäkin käyttämään vaihtoehtoista toimintoa, on minulla helppo jo selkärangasta tuleva reagointitapa yllättävien tilanteiden varalle!
Koulutussessioihin kuuluu tietysti tärkeänä osana treenin selkeä rakenne -> taukomatolta täysillä hommiin ja takaisin matolle. Mitä suunnitelmallisempaa tekeminen on, sitä helpompaa treenata, niin koiran kuin ohjaajankin!

Olennaisinta on ajatusmaailmamme. Minä haluan luoda koirilleni treenitilanteita, joissa niillä on suuri todennäköisyys onnistua. Haluan tehdä suunnitelmia, joissa tavoitteenani on errorless learning. Haluan luoda niille rennon ilmapiirin, jossa ne uskaltavat yrittää ja erehtyä. En halua, että ne pelkäävät virheitä tai joutuvat jännittämään reaktioitani koulutustilanteissa. Haluan koiristani itsevarmoja, sinnikkäitä, taitavia ongelmanratkaisijoita, joilla on treenitilanteissa aina kivaa ja jotka haluavat tehdä yhteistyötä minun kanssani. Kiinnitän paljon huomiota ensimmäisen toiston onnistumiseen. Se toimii palautteenani edellisestä treenisessiosta ja onhan se juuri se, mitä kisoissa arvostellaan. Virheen sattuessa tarkastelen omaa toimintaani, treenisuunnitelmaani ja edellisiä treenejäni. Rekisteröin virheen ja tarpeen vaatiessa muutan toimintaani välittömästi, jotta koirani onnistuisi seuraavalla toistolla. Pyrin kiinnittämään ensisijaisesti huomiota asioihin, joissa ilmeni oppimista ja jotka sujuivat hyvin. Toissijaisena virheet ja uudet suunnitelmat niiden varalle.

Olen kirjoittanut lähes kaksi vuotta sitten julkaisuun: "Virhekeskeisyys tappaa fiiliksen. Ja fiiliksen puuttuminen tappaa onnistumisen mahdollisuuden." Olen edelleen samaa mieltä!