Kiitos kaikille lukeneille, ajatelleille, kommentoineille ja jakaneille! :)
Nyt kun aihe on esillä, rohkenen avata sitä vielä hieman syvemmin :) Käsittelen tässä tekstissä tarkemmin koiran treenaamista. Suurimmassa osassa kommentointeja on tartuttu fyysiseen puoleen ja harrastusten fyysiseen rasittavuuteen, joten aloitetaan siitä. Pointti kirjoituksessani oli, että mietittäisiin, mikä todella on järkevää treenaamista ja mikä ylikuormittavaa. Harrastaminen itsessään ei ole huonosta, harrastaminen koiraa ylikuormittavasti sen sijaan on. Harrastavan koiran elämä voi olla yhtä laadukasta, tai jopa parempaa, kuin ei-harrastavan koiran elämä, lopputulos on ohjaajasta/omistajasta kiinni.
Huippu-urheilijoiden vuosi jakaantuu peruskuntokauteen, kilpailuihin valmistavaan kauteen, kilpailukauteen ja lepokauteen. Kuinka monen tavoitteellisesti kilpailevan koiran vuosi jakaantuu näin? Onko koirasi vuosi 2015 suunniteltu tältä pohjalta? Nykyiset kilpailuolosuhteet mahdollistavat ympäri vuoden kilpailemisen. Jos starttimäärät huitelevat 50 startissa/vuosi, peruskuntokautta ja lepokautta siihen tuskin mahtuu. Arvokilpailut sijoittuvat useimmiten kesän alkuun, eikä sinne voi mennä kylmiltään, joten kilpailukausi aloitetaan jo varhain keväällä. EO-pisteitä taas metsästetään ympäri vuoden ja kilpailu on usein kovinta vuoden lopussa. Ja tokihan ne karsintatuloksetkin on kerättävä. Keväästä vuoden loppuun tulee äkkiä 9 kuukauden aktiivinen kilpailujakso. Siitä jää 3 kuukautta levolle, peruskuntokaudelle ja kilpailuun valmistavalle kaudelle. Riittääkö se? En usko, että riittää. Missään ihmispuolen huippu-urheilulajissa ei ole ympäri vuoden mittaista jatkuvaa kilpailukautta, jonka aikana kilpailtaisiin yhtä paljon.
Tokossa on sama juttu. Karsintakokeet alkavat joulu-tammikuussa ja kestävät maaliskuuhun, arvokisat ovat kesällä ja piirinmestaruudet syksyllä. Eipä jää aikaa kunnon taukoiluun ja peruskuntokauteen. Jos harrastaa sekä agilityä, että tokoa tähdäten arvokisatasolle, lepokauden mahdollisuudet ajoittuvat eri kuukausiin. Koira ei siis välttämättä saa kunnollista lepotaukoa koko vuonna. Nykyisillä säännöillä lepo- ja peruskuntokauden pitäminen on vain omistajan vastuulla, kilpailusysteemi ei tue tehokasta treenaamista. Nuoria, 2-3 vuotiaina loppuunpalaneita/vammautuneita koiria on surullisen paljon. Kuinka voi olla edes mahdollista, että vain kahdessa vuodessa ollaan saatu koira loppuun?
Onko sitten tarpeellista kisata vuoden ympäri? Olisiko mahdollista päästä tavoitteisiin vähemmälläkin kisaamisella? Ja jos pitää kisata ympäri vuoden saavuttaakseen tarvittavat tulokset, onko ohjaajan tavoite silloin realistinen? Onko kilpailukautta todella suunniteltu, vai onko jatkuva kilpaileminen vain tapa, johon ollaan totuttu? Mikä on vuoden päätavoite ja mikä on suunnitelma sen saavuttamiseksi?
Onko sitten tarpeellista kisata vuoden ympäri? Olisiko mahdollista päästä tavoitteisiin vähemmälläkin kisaamisella? Ja jos pitää kisata ympäri vuoden saavuttaakseen tarvittavat tulokset, onko ohjaajan tavoite silloin realistinen? Onko kilpailukautta todella suunniteltu, vai onko jatkuva kilpaileminen vain tapa, johon ollaan totuttu? Mikä on vuoden päätavoite ja mikä on suunnitelma sen saavuttamiseksi?
Pk-puolella tauon pitäminen maastoista on helpompaa talven vuoksi. Siellä kysymys onkin ehkä enemmän peruskuntokauden toteutumisesta. Jos talvi ollaan löhöilty, voiko koiraa laittaa huhtikuussa suorittamaan 3lk:n kilpailua kaikkine osa-alueineen?
Vuositasolta viikkotasolle. Mikä sitten on sopiva määrä? Yleisin vastaus tähän on, että "en treenaa liikaa". Mutta mitä se tarkoittaa? Kuulostaako agilityssä sopivalta viikkomäärältä yhdet ohjatut + yhdet omatoimitreenit + viikonloppuna 3 starttia? Tiina kommentoikin edelliseen postaukseen maitohappojen poistumisesta elimistöstä. Jos harjoite menee anaerobisen puolelle, maitohapon poistuminen elimistöstä kestää jopa 48 tuntia. Milloin koira palautuu? Esimerkkiharjoitusmäärän lisäksi ei esim. ole mahdollista tehdä ylämäkitreenejä/intervallitreeniä (tai tykittelyä muiden koirien kanssa), ilman että olisi suuri riski fyysiseen ylikuormittumiseen. Olin Suomen Valmentajien luennolla viime vuonna. Olympiajoukkueen valmentajaa siteeratakseni "Vain idiootit (lasten/nuorten jalkapallovalmentajista kyse) harjoituttavat pelkästään lajitreeniä. Nykyisellä tietomäärällä pitäisi ymmärtää lajia tukevien harjoitusten tärkeys." Aika monen valmentajan katse tipahti lattiaan. Miten käy meidän?
Viikkotasolta harjoitetasolle. Treenivideokoosteita katsoessa, nopeasti laskettuna hyppyjä tulee yhteen treeniin helposti 150-200, 15min treenissä. Kokeileppa tehdä jännehyppy-juoksu 6m-jännehyppy-juoksu 6m...200 kertaa. Ja sitten seuraavana päivänä sama uudestaan. Ja siitä sitten tekemään samasta harjoitteesta paras mahdollinen suoritus kilpailuihin?
Harjoittelun pitäisi siis olla monipuolista ja palautumiseen pitäisi varata riittävästi aikaa. Treenien kesto ja teho tulisi olla ennalta suunniteltua. Koiran treenaaminen joka kerta hapoille asti ei ole järkevää treenaamista. Mutta entä sitten yksityistunnit? Taikka treeniviikonloput, joissa harjoituksia on 4-8 kahden päivän aikana? Treenien sisältö? Kuinka paljon koira tekee toistoja oppiakseen jotain ja kuinka paljon siksi, että me emme saa ohjattua kohtaa sujuvasti? Miten tokossa? Kuinka paljon viikossa seuruutamme koiraa vasemmalla? Seuruutammeko yhtä paljon oikealla? Entäpä kaukojen tekniikkatreenit? Montako toistoa teetämme ja onhan myös vatsalihaksia voimakkaasti kuormittavista kaukoharjoitteista vapaapäiviä (eikä niinä päivinä ole esim. hyppyjä)?
Harvoin treenaavilla on ihan yhtälailla suuri riski koiran ylikuormittumiseen. Jos treenataan vähän, eikä arki sisällä lajityypillistä harjoittelua (esim. intervallitreenit), on hapoille asti treenatulla koiralla suurentunut vamma- ja ylikuormittumisriski.
.jpg)
Psyykkistä puolta ei sovi unohtaa ja se ansaitsisikin enemmän huomiota. Henkinen ylikuormittuneisuus on aivan yhtä pahasta kuin fyysinen ylikuormittuneisuus ja usein nämä kulkevatkin käsi kädessä. Kilpailu on nykyään kovaa ja pienetkin virheet voivat olla koirakon (=ohjaajan) menestykselle kalliita. Tulee esiin ilmiö, jossa koiraa halutaan kontrolloida voimakkaasti. Valitettavasti tätä ei useinkaan tehdä niin, että rakennettaisiin liikkeitä pienistä palasista kokonaisiin liikeketjuihin, vain oikeista toiminnoista palkitsemisen kautta ja sitä kautta vahvistettaisiin sekä koiran, että ohjaajan itsevarmuutta liikesuorituksissa. Kontrollintarve luo ilmiön, jossa koira halutaan varovaiseksi ja tarkaksi erilaisin metodein. Vaikka rankaisuun keskittyvillä metodien toimivuudesta ei ole tieteellistä näyttöä, niin siitä huolimatta sitä näkyy käytettävän hyvin paljon useissa lajeissa. Selitysmalleja löytyy monia, kuten "koiran täytyy tietää milloin se tekee oikein ja milloin väärin". Totuus on, että koira tekee juuri niin kuin sille on opetettu. Jos se tekee virheen, kuinka voimme huomauttaa koiraa, kun itse olemme toiminnon vahvistaneet? Ylikuormittuneessa tilassa ajatustoiminta häiriintyy ja koira palaa herkästi ensin opittuun toimintamalliin. Sillä, että huomautamme koiraa ja kuormitamme sitä, saamme todennäköisesti virheen vain voimakkaammin esille.
On olemassa myös käsitteitä, kuten "keskittymishäntä". Tällä ymmärtääkseni perustellaan sitä, että koira on paineen kautta koulutettu seuraamisessa tarkaksi ja kropasta puuttuu rentous, sekä heiluva häntä? Kun kerran tiedämme, että koira tuottaa toimintoja, jotka ovat sille kannattavimpia, mihin tarvitsemme huomauttamista/pakotteita? Jos haluamme koiran pystyvän optimisuorituksiin, miksi stressaamme sitä yli? Olisi aivan kamalaa olla työpaikalla, jossa jokaisesta virheestä rangaistaisiin. Jos toimistotyöläinen saisi haukut jokaisesta väärästä tietokoneen näppäimen painamisesta, kuinka kauan hän tulisi motivoituneena töihin? Mikä vaikutus sillä on, että virheistä saisikin haukut vain joskus, lähinnä pomon ollessa huonolla tuulella? Tuskin sen parempi kuin ensimmäisessäkään. Jos haluamme koiristamme varmoja suorittajia, miksi laitamme ne pelkäämään virheitä? Ja ennen kaikkea, kun olemme ne itse kouluttaneet, miten ihmeessä voimme edes syyttää koiraa? Miten tästä "huomauttelu-kulttuurista" on tullut tapa, jota koulutetaan jo hyvin nuorille koirille ja kokemattomille ohjaajille?
Kisaongelmia tuntuu olevan monilla. Tässä Nancy Tannerilta oiva kirjoitus aiheesta. Tehtävä muutuu koiran viretilan muuttuessa. Rauhallisessa hallissa omatoimitreeneissä koiran onnistumisprosentti voi hipoa sataa, mutta häiriössä toiminto ei enää onnistukaan. Se ei johdu siitä, että koira v****illakseen tekee väärin, vaan siitä, että se ei osaa toimintoa siinä viretilassa. Useimmat meistäkin haluavat harjoitella monta kertaa ennen kuin astuvat ensimmäistä kertaa esim. uuden esityksen kanssa ison yleisön eteen. Emme ryntää harjoittelematta Hartwallille pitämään puhetta ja usko sen onnistuvan virheettömästi.
Koiralle asettamiemme vaatimusten pitäisi olla oikealla tasolla siihen nähden, mitä olemme harjoittelun eteen tehneet. Jos emme panosta koiran fysiikkaan, emme yksinkertaisesti voi vaatia koiraa olemaan pudottamatta yhtään rimaa tai tekemään täydellisiä luoksetulon stoppeja. Meidän on oltava rehellisiä itsellemme ja asetettava realistiset tavoitteet koiran osaamiselle omien koulutustaitojemme perusteella. Kaikki eivät tähtää huipulle, mutta se ei ole riittävä syy olla suunnittelematta koiran kilpailuvuotta. Kaikkien, jotka kilpailee, enemmän tai vähemmän, tulisi suunnitella vuosi koiran fyysisen&psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta sopivaksi, jotta kilpaileminen olisi koiralle reilua. Ja jokaikisen treenin jälkeen tulisi analysoida koiran fyysinen&psyykkinen kuormitus. Oliko treeni sopiva vai menikö yli? Miten palautella ja miten suunnitella seuraavat treenit? Olemme koiriemme valmentajia. Vastuu koiran hyvinvoinnista on meillä. Koska me haastamme koiriamme toimimaan paremmin ja paremmin, on aika haastaa myös omaa toimintaamme.
Jatkojalostetaan edellisen kirjoituksen kysymystä onnellisuudesta.
Jos olisit koirasi, olisitko hyvinvoiva, jos sinua treenattaisiin, niin kuin sinä treenaat koiraasi ja olisit siinä kunnossa kuin koirasi nyt on?
