Tavoitteena hyvinvoiva koira - koiran omaehtoisuuden hyödyntäminen harrastuslajien tarkastuksissa

Kilpailulajeissa itse kilpailutilanteessa koiran omaehtoisuuden ja valinnan mahdollisuuksien antaminen on varsin rajattua, mutta koirien tarkastuksen ja narttujen juoksutarkastuksen pystyy kouluttamaan oikein hyvin niin :) Suurin osa koirista sietää juoksutarkastuksen/urosten vastaavan kopeloinnin, mutta harvalle se on erityisen miellyttävä kokemus ja osalle alkutarkastus saattaa olla kynnyskysymys kokeisiin osallistumiseen. Tarkastuksestakin pystyy kouluttamaan koiralle varsin mukavan tilanteen koiran oman aktiivisen osallistumisen kautta, passiivisen sietäjän roolin sijaan. Tarkastustilanteen kouluttamisesta hyötyvät niin vilkkaat sählärit, joiden on vaikea pysyä paikallaan, supersosiaaliset pussailijat sekä vieraita ihmisiä jännittävät koirat. Ja voisin kuvitella, että tuomareistakin helposti sujuvat tilanteet ovat miellyttäviä :) Koepäivä alkaa koirien tarkastuksella, joten itse koen tärkeäksi, että koiran päivän ensimmäinen kokemus tuomarista on mukava. Epämiellyttävän tunteen leimahtaminen heti alkuun heijastuu suurella todennäköisyydellä itse kilpailusuoritukseen.

Koirasta riippuen kouluttaminen voi olla hyvin nopea tai sitten pidempi prosessi, riippuen mitä se ajattelee vieraista ihmisistä ja koskemisesta ylipäätään. Olen itse käyttänyt käsikosketusta strarttinappulana ja olen kokenut sen näihin tilanteisiin oivaksi. Mikä tahansa muukin koiralle koulutettu toiminto sopii starttinappulaksi. Ennen tarkastuksen kouluttamista koiralla tulee olla starttinappulakäyttäytyminen hyvin hallussa ja siinä tulee olla riittävä kesto. Videolla esiintyvillä Liialla ja Helinällä starttinappula on kuonokosketus käteen. Stoppinappula on kuonon irroittaminen kädestä. Ideana on, että käsittelyä saa tehdä niin kauan, kun koiralla on kuono kädessä kiinni. Jos se irroittaa kuonon, tulee käsittely lopettaa. Rytmi menee niin, että koira tekee starttikäyttäytymisen -ihminen tekee toiminnon - toiminto päättyy - koira palkataan. Harjoittelu kannattaa aloittaa niin, että ohjaaja itse tekee toiminnon ensin. Ensimmäinen vaihe voi olla ”tarkastuskäden” lähestyminen, siitä seuraavaksi kevyt koskeminen helppoon kohtaan, esim lapaan, sitten sively, takaosaan koskettaminen, jne aina pienissä palasissa vaikeuttaen. Tavoitteena on harjoitella koko ajan tasolla, jolla koira ei joudu painamaan stoppinappulaa. Jos se niin tekee, kannattaa myös siitä palkata, jotta koira oppii kertomaan, milloin se kokee olonsa epämiellyttäväksi. Seuraavaa toistoa sitten aina helpoitetaan. Kun käsittely sujuu oman ohjaajan kanssa, voi harjoittelun aloittaa ensin tutuilla ihmisillä ja sen sujuessa voi vaikeuttaa vieraisiin ihmisiin. Muiden ihmisten kanssa voi koirasta riippuen, ensimmäinen kriteeri olla esim. askeleen ottaminen kohti koiraa, kuten alla olevalla videolla näkyy. 

 

Videolla esiintyvät Liia ja Helinä 

Ihmisillä on usein pelkoja siitä, että koirille valinnanmahdollisuuksia annettaessa, ne vain 

kieltäytyisivät tehtävästä toimenpiteestä. Tämä on turha pelko, sillä on aivan hämmästyttävää mitä kaikkea eläimet antavat meidän tehdä ja minkä luottamuksen voimme saavuttaa, kun koulutamme asiat positiivisen vahvistamisen tekniikoin. Tässä linkki facebookissa kiertäneeseen huikeaan videoon aiheesta. Jos eläin jatkuvasti kieltäytyy, tiedämme harjoittelevamme vielä liian haasteellisella tasolla. Samaa tekniikkaa voi soveltaa sirun lukemiseen, mittaustilanteisiin, eläinlääkärin vastaanotoille jne. Helinän kanssa tätä ollaan treenattu huolellisesti ja yleistetty eri ihmisiin, eikä se ole ikinä ”tositilanteessa” kokeessa tai esim verinäytettä otettaessa painanut stoppinappulaa, vaan kaiken on aina saanut tehdä vaivattomasti :) Helinä on koira, jota ei vastaavissa tilanteissa voi yhtään houkutella palkkion perässä tekemään asioita, sillä se alkaa epäilemään tilannetta heti. Tällä tekniikalla epäilykset eivät koskaan ole heränneet ja milloin mitkäkin toimenpiteet on saatu hoidettua helposti :)

Kaikkiin tilanteisiin kuonokosketus käteen ei sovellu starttinappulaksi, joten on hyvä olla myös vaihtoehtoisia malleja. Arvokilpailuissa on nykyään ainakin tietyissä lajeissa eläinlääkärintarkastukset (iso peukku tälle!). Niissä mm. raajojen liikeratojen tai hampaiden katsomisen yhteydessä kuonokosketus voi olla hankala. Vaihtoehtoiseksi voi kouluttaa esim. jonkin kohteen tuijottamisen. Kohde voi olla esim pallo, kunhan koulutusprosessia ei ole tehty houkuttelemalla. Houkuttelun vaaroista jännittävien koirien kohdalla olen kirjoittanut Hui pelottaa! -kirjoitukseni yhteydessä. Ei-jännittävienkin koirien kohdalla kannattaa koulutusprosessiin nähdä vaivaa ja kouluttaa se ilman houkuttelua, jotta koira oikeasti oppii olemaan tilanteissa ja jotta taidot kantavat hankalimmissakin hetkissä.

Kokemusperäinen tieto vs tiede - Oppimismatkalla suojelukoirien maailmassa

Olen viime aikona pohtinut koirien aggressiokäyttäytymistä sekä siihen liittyviä uskomuksia. Inspiroiduin aiheeseen saadessani sähköpannan käyttöä kritisoidessani palautetta, ettei bordercollieharrastaja ymmärrä suojelusta, eikä koirien aggressiosta mitään. Niinpä lähdin tutustumaan aiheeseen saatuani siihen mahdollisuuden. Halusin saada aiheesta kokemusperäistä tietoa kentiltä ja peilata sitä sitten tieteeseen. Tutustuin IPO:on, viettiteoriaan sekä nykyiseen vallalla olevaan koulutustyyliin saksanpaimenkoiraharrastajien keskuudessa. Koska aihe on mielenkiintoinen ja huomasin oppimismatkallani tieteen ja kokemusperäisen tiedon törmäävän pahastikin aika ajoin, päätin kirjoittaa siitä tekstin. Tämä teksti on pieni pintaraapaisu aihealueeseen.

Suurkiitos minut aiheeseen tutustuttaneille ja kokemusperäistä tietoa jakaneille. Asianomaisten pyynnöstä ja heitä suojellakseni, en tule vastaamaan kysymyksiin mitä, missä, milloin ja kenen kanssa.

Mitä on aggressio?

Ihan ensiksi piti selvittää, että mitä kokemusperäinen tieto kertoo aggressiosta?

Saksanpaimenkoiraharrastajien keskuudessa perinteisen suojelukoulutuksen pohjana on Helmut Raiserin kirjoittama teos “Der Schutzhund (The Protection Dog): The Training of Working Dogs in Protection Work” (1984). Jari Kokkonen (viitattu 15.11.2018) on tehnyt teoriasta oman koosteversion, jota käytetään mm. maalimieskoulutuksessa. Viettiteorian kaavion mukaan aggressio luokitellaan vietiksi, joka voidaan jakaa aktiiviseksi aggressioksi eli sosiaaliaggressioksi ja reaktiiviseksi aggressioksi eli puolustusvietiksi. Aktiivisen aggression viettivire on “synnynnäinen, opittua (puolustusvietin vahvistamisen kautta), konfliktin tai turhauman kautta syntynyt”. Sen viettikäyttäytyminen on aggressiivisuus ja viettipäämäärä on aggressiivisuus. Eduksi mainitaan, että se on aktiivinen viettialue ja haitaksi että oppimiskyky on alentunut. (Kokkonen, viitattu 15.11.2018.)

Reaktiivisen aggression (puolustusvietin) viettiärsyke on kaavion mukaan uhka tai kuormitus, viettikäyttäytyminen on reaktiivinen aggressiivisuus ja viettipäämääränä uhan väistyminen ja rauha. Eduksi mainitaan, että se on aina aktivoitavissa ja haittana on, että se on sama ärsyke kuin väistämisessä. Väistäminen jaetaan kahteen osioon, aktiiviseen ja passiiviseen väistämiseen. Se eroaa reaktiivisesta aggressiosta viettikäyttäytymisellään, joka on uhan aktiivista väistämistä tai toiminnan keskeyttämistä ja passivoitumista. (Kokkonen, viitattu 15.11.2018.) Raiser (1984) kertoo kirjassaan, että siirtymävaihe reaktiivisesta aggressiosta aktiiviseen aggressioon voisi toteutua koiran ollessa 18-30kk. Raiserin mukaan koiran ohjaajalla on suuri merkitys tämän onnistumiseen. Onnistumiseen vaaditaan tarkkaa koiranlukutaitoa, jotta koiran viettipäämäärä vaihtuisi uhan karkoittamisesta aktiiviseksi aggressioksi.

Kentillä törmäsin eniten puolustusvietistä (reaktiivisesta aggressiosta) puhumiseen ja sen tavoitteluun. Sosiaaliaggressiiviset koirat ovat ilmeisen harvassa, niitä en tavannut.

Saksanpaimenkoiraliiton maalimiestoiminnan ja jalostuksen tavoitteena on säilyttää kaksiviettinen koira (spl.fi, viitattu 15.11.2018). Kaksiviettisyys koostuu puolustusvietistä sekä saalisvietistä. Näin ollen suojelukoulutuksen olennaisena osana on puolustusvietin (reaktiivisen aggression) hakeminen uhan/kuormituksen kautta ja siihen törmäsinkin paljon.

Kokkosen viettiteoriakoosteessa ei mainita lähteitä, mutta hänen käyttämänsä viettiteoria pohjautuu käsittääkseni Konrad Lorenzin 1940-luvulla tehneeseen päätelmään, jossa Lorenz esitti, että samaa lajia edustavat eläimet toimisivat aina saman käyttätymiskaavan mukaisesti yksilöstä ja ympäristöstä huolimatta. Lorenzin mielestä oppimisella ei ollut merkitystä viettikäyttäytymiseen. Mervi Niemi on kirjoittanut vuonna 2010 kattavan kirjoituksen viettiteoriasta Canis-lehteen 04/2010, joten en viettiteoriaa tässä tekstissä tarkemmin käsittele. Niemen kirjoitus löytyy otsikolla: Koiran moottori - viettiä, vaistoa vai opittua käyttäytymistä ja se on luettavissa ilmaiseksi täältä: https://canislehti.fi/1_4_lue-artikkeli.html

Tiede kertoo aggressiosta näin:

Nykytiedon mukaan aggressio on käyttäytymistä, jonka taustalla on tunne. Se ei ole geneettisesti ohjelmoitunut tiedostamaton käyttäytymiskaava, eli vietti, vaan synnynnäisen ja opitun käyttäytymisen yhdistelmä. Luescherin&Reisnerin (2008) mukaan aggression ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää taustalla olevat tekijät ja motiivit. He jaottelevat koirien ihmisiin kohdistuvan aggression kymmeneen eri tyyppiin, joiden nimitykset siis kertovat taustalla olevasta tekijästä tai koiran motiivista:

1. Fear-induced aggression - Pelkoaggressio
2. Resource guarding (possessive aggression) - Rerussiaggressio
3. Conflict-related aggression (dominance aggression) - Konfliktista johtuva aggressio (termiä avataan tekstissä myöhemmin)
4. Territorial aggression - Reviirin puolustamiseen liittyvä aggressio
5. Predatory aggression - Saaliskäyttäytymisketjuun liittyvä aggressio
6. Play-related aggression - Leikkimisen yhteydessä esiintyvä aggressio
7. Excitement-induced aggression -Kiihtymiseen/turhautumiseen liittyvä aggressio
8. Pain-induced aggression - Kivusta johtuva aggressio
9. Maternal aggression - Emon pentujen puolustamiseen liittyvä aggressio
10. Disease-induced aggression/Irritable aggression - Sairauksista johtuva aggressio

He jaottelevat erilaiset aggressiotyypit tunnepitoisiin (affective) ja ei-tunnepitoisiin (nonaffective). Listasta ei-tunnepitoisia aggressiotyyppejä ovat kohdat 5 ja 6. Saalistukseen liittyvä pureminen on osa ravinnonhankintakäyttäytymistä, eikä näin ollen emotionaaliselta taustaltaan kuulu aggressiivisuuteen. Ravinnonhankintakäyttäytymistä säätelee hypotalamus, jonka tehtävänä on kontrolloida nälkää, mikä oleellisesti liittyy ravinnonhankintaan. Saaliskäyttäytymiseen liittyvä aggressio ei aktivoi sympaattista hermostoa, vaan päinvastoin mantelitumakkeen aktivoituminen inhiboi ravinnonhankintakäyttäytymistä. (Luescher&Reisner, 2008.)

Tunnepitoisiin (affective) aggressiotyyppeihin liittyvä käyttäytyminen voi olla joko hyökkäävää (itsevarmaa) tai puolustavaa (pelokasta). Aggressiivisten käyttäytymisvasteiden esiohjelmointi tapahtuu aivojen harmaalla alueella. Sympaattinen hermosto aktivoituu, elimistö on hälytystilassa. Hypotalamus ja limbinen järjestelmä, erityisesti mantelitumake, kontrolloivat käyttäytymistä. Limbisen järjestelmän aktivoitumiseen vaikuttavat ympäristön ärsykkeet sekä oppimishistoria, eli aggressiivinen hyökkäävä tai puolustava käyttäytyminen ei ole viettiä tai vaistoa. Hyökkäävän tai puolustavan käyttäytymisen tavoitteena on lisätä etäisyyttä uhkatekijään. Tunnepitoisesta aggressiosta johtuvan puremisen jälkeen koirat ovat yleensä ahdistuneita ja käyttäytyvät alistuvasti. (Luescher&Reisner 2008, Summers&Winberg 2006.) Tämä on ristiriidassa siihen, että koiralla tulisi olla hyvä olo “rauhaksi” kutsutussa tilassa, hiha suussa, voitettuaan hihan maalimieheltä, silloin kun pureminen on haettu puolustuskäyttäytymisen kautta.

Aivotasolla tapahtuvien reaktioiden ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää, sillä sen tulisi vaikuttaa koiran kouluttamiseen hyvinkin monesta näkökulmasta. Sympaattisen hermoston jatkuva aktivoituminen ja voimakas hälytystila altistaa koiran pitkäkestoisen stressin negatiivisille vaikutuksille, joita ovat mm. levoton käytös, ylireagointi, oppimisvaikeudet, paikkojen tuhoaminen, apatia ja uneliaisuus, fyysiset ongelmat, kuten vatsa- ja ihovaivat sekä autoimmunologiset sairaudet. Yllätyksekseni törmäsin kentillä tietoon, että saksanpaimenkoirilla on erittäin paljon suoliston toimintaan liittyviä vaivoja ja suolistotulehduksia. Ilmeisesti suomalainen tutkimusryhmä aihetta tutkiikin ja onkin mielenkiintoista tietää mitä tutkijat aiheesta löytävät.

Dominanssi ja aggressio

Dominanssista puhuminen liittyy suureksi osaksi suojelukoiran kouluttamiseen. Suojelukoira halutaan nähdä vahvana, dominoivana koirana. Dominoinnin ja ylipäätään koiran elekielen tulkitseminen vaihteli harrastajien keskuudessa todella paljon. Voimakkaasti ja herkästi puolustusaggressiolle pärähtävät koirat tulkitaan vahvoiksi ja niitä ihannoidaan. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, sillä tunnepitoisesti aggressiivisilla koirilla on todettu olevan matalammat aivojen serotoniinitasot, kun taas dominoivilla koirilla tulisi olla korkeat aivojen serotoniinitasot ja dominoivien koirien tulisi näyttää vain vähän aggressiota (Luescher&Reisner 2008). Serotoniinilla ja aggressiivisella käyttäytymisellä on todettu olevan yhteys hypotalaamisen akselin välityksellä (Summers&Winberg 2006.) Erityisesti puolustusaggressiivisilla koirilla on todettu merkitsevästi alhaisemmat serotoniinpitoisuudet verrattuna muihin koiriin (Rosado ym. 2010.) Jo vanhoissa tutkimuksissa on todettu, että aggressiivinen käyttäytyminen ei korreloi itsevarmaan käyttäytymiseen (Goddard&Beilharz, 1985.) Wilson ja Sundgren (1997) tutkimuksessaan toteavat, että saksanpaimenkoirien aggressiivisella käyttäytymisellä ja puolustuskäyttäytymisellä oli vain hyvin heikko korrelaatio rohkeuden, hyvän hermorakenteen sekä kovuuden kanssa. Uudemmissa tutkimuksissa ei ole kumottu näitä yhteyksiä.

Dominanssi on ylipäätään harrastajia puhututtava aihe. Dominanssiteorian juuret pohjautuvat vanhoihin vankeudessa eläneiden susilaumojen tulkintoihin. Bradshaw (2009) esittää mallin, jossa dominanssia tulisi tarkastella kahden yksilön välisessä vuorovaikutuksessa. Yhdessä vuorovaikutustilanteessa dominoivampi osapuoli voi seuraavassa tilanteessa ollakin alistuvampi osapuoli. Ihmisten ja koirien ja ylipäätään kahden täysin eri lajin välisestä hierarkisesta suhteesta ei ole varmaa tietoa. Dominanssiteoriaan koulutuksen pohjaaminen saattavat saada ihmiset kouluttamaan koiriaan koiran hyvinvointia haittaavin keinoin. (Bradshaw, ym. 2009.)

Luescher&Reisnerin (2008) mukaan dominanssiaggressio -käsitettä käytetään usein tilanteissa, joissa koira kohdistaa aggressiivisen käyttäytymisen omistajaa kohtaan. Todellisuudessa nämä tilanteet on todettu olevan monen tekijän summa, eikä hierarkisesta laumanjohtajan paikan tavoittelusta ole ollut tapauksissa näyttöä, kun käyttäytymisen syytä on tutkittu ammattilaisten toimesta. Tapauksissa on ollut kyse tyypillisimmin konflikteista johtuvasta aggressiosta, pelkoaggressiosta tai resurssiaggressiosta. Siksi he puhuvatkin dominanssiaggression sijaan konfliktista johtuvasta aggressiosta. (Luescher&Reisner, 2008.)

Konfliktikäyttäytyminen on hyvin laaja käsite ja se tulisi ymmärtää kokonaisuutena koiria kouluttaessa. Konfliktikäyttäytyminen johtuu stressistä, turhautumisesta tai motivationaalisista tekijöistä ja se ilmenee usein tilanteeseen sopimattomana käyttäytymisenä. Stressi usein johtuu ympäristön odottamattomista ärsykkeistä, joita koira ei kykene hallitsemaan. Turhaumaa esiintyy, kun koira on motivoitunut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta ei saa siihen mahdollisuutta. Motivationaalisessa konfliktissa olevalla koiralla on kaksi ristiriitaista motivaatiota, esimerkiksi koira haluaisi tervehtiä ihmistä, mutta samaan aikaan pelkää ihmisen reaktiota tervehtimiseen, jolloin se samaan aikaan sekä haluaisi tervehtiä, että väistää. Konflikteja esiintyy myös koulutustilanteissa, joissa koiralle on epäselvää mitä siltä halutaan ja se pelkää rangaistusta. Konfliktikäyttäytyminen johtuu stressistä ja epävarmuudesta ja siksi konfliktikäyttymisestä ei koskaan tulisi rangaista koiraa. (Luescher&Reisner, 2008.)

Kentiltä kuultua..

Kursivoidulla kirjoitetut tekstit ovat suoria lainauksia harrastajien puheesta.

Kaksiviettisen koiran säilyttäminen on nostettu yhdeksi tärkeimmäksi SPL maalimiesten arvoksi. Kolme muuta ensisijaista arvoa ovat saksanpaimenkoirajalostuksen tukeminen, ihmisten opettaminen sekä SPL-henkisyys. (spl.fi, 2018.)

Kentällä oppimani mukaan nykyinen koulutustrendi perustuu puolustusvietin esiinsaamiseen: “Koira tulee käsitellä nuorena, ettei mene saaliille liikaa, koska haukku voi muuten hävitä.” Käsittely tarkoittaa riittävää uhkaa/kuormitusta viettiteoriaan perustuen. Saetre ym. (2006) ovat todenneet tutkimuksessaan, että saksanpaimenkoira reagoi uhkaan enemmänkin saaliskäyttäytymisellä kuin puolustuskäyttäytymisellä. Tämä on helppo ymmärtää, koska saksanpaimenkoira on alkujaan paimenkoira. Ehkäpä tämän vuoksi puolustuskäyttäytymisen esiinsaamiseen tarvitaan toisinaan hyvinkin suurta uhkaa/kuormaa.

-“Se (koira) pitää ajaa reaktiiviselle (puolustusvietti) alueelle, vaikka passiiviseksi, ja sitten käydä vahvistamaan….ilman reaktiivisuutta (reaktiivinen puolustusvietti) ei koiraa voi vahvistaa.” “Jos kuitenkin menee liikaa saaliille, tulee esim. sisätiloissa käsitellä vaikka passiiviseksi saakka, kunhan menee reaktiiviseksi jotta vahvistaminen onnistuu.” “Vietinvaihtoa (saaliilta puolustusvietille) voi piilolla vahvistaa kipuärsykkeellä (2-viettisen koiran säilyttäminen).”
Nuorten koirien kouluttaminen suojeluun ei siis nykyisen vallalla olevan koulutusideologian mukaan perustu juurikaan saalisvietin hyödyntämiseen, vaan jo hyvin nuorille koirille haetaan puolustuskäyttäytymisen esiintymistä. Viettiteoriankin mukaan reaktiivisen aggression (puolustusvietin) haittana on, että ärsykkeet ovat samat kuin väistämiskäyttäytymisessä (väistäminen, toiminnan keskeyttäminen, passivoituminen). Miten nämä sitten erotellaan, koska luulisi, että väistämiskäyttäytymistä uhan edessä ei missään nimessä haluta suojelukoiralta?

-“Passivoituminen (liiallisen uhkaamisen takia) ei ole huono asia….maalimiehen väistäminen ei ole huono asia. Tilanne on hyvä ja vasta nyt vahvistaminen on mahdollista….Koiran ollessa täysin passiivinen (henkisesti sekä fyysisesti, karkaamismahdollisuus on estetty liinoin) ajetaan päälle.”

Luescherin&Reisnerin (2008) mukaan pelkoaggressio on tyypillisesti defensiivistä eli puolustavaa ja epävarmaa, mutta voi ilmetä myös hyökkäävästi. Se ilmenee, mikäli koira ei pääse väistämään pelon kohdetta. Vieraiden ihmisten pelkäämisellä on havaittu olevan elinikää huomattavasti lyhentävä vaikutus (Dreschel 2010). Raiserkin (1984) kirjoittaa suojelukoiran koulutuskirjassaan, että mm. liian kovat otteet voivat lamauttaa koiran viettitoiminnot, eikä viettipäämäärään näin ollen päästä, koska viettivire ei riitä ja koiran itseluottamus murentuu. Jos uhka ylittää koiran henkisen pystyvyyden, koiran usko uhan pysäyttämiseen menetetään. Koiran viettipäämärän tuhouduttua epävarman koiran itsevarmuus ei lisäänny yrityksistä huolimatta.

Lukuisista artikkelihauista huolimatta en löytänyt mitään teoriaa tukemaan kaksiviettisyyttä (eli puolustusvietiltä saalisvietille vaihtamista ja toisinpäin) ja perustelemaan vietinvaihtotreenejä. Ollessaan totta, tämä tarkoittaisi sitä, että sympaattisen hermoston aktivoiduttua ja elimistön ollessa “taistele ja pakene” -tilassa puolustuskäyttäytymisen aikana, liikeärsyke sammuttaisi mantelitumakkeen toiminnan ja aktivoisi välittömästi nälän tunteen ja sitä kautta ravinnonhankintakäyttäytymisen. Tämä on päinvastoin, elimistön hälytystilan on todettu ärsykkeen suuruudesta riippuen kestävän hyvinkin kauan. Näin ollen kaksiviettiseksi luetun koiran pureminen on jotain muuta kuin saaliskäyttäytymiseen liittyvää puremista. Ylläoleva teoria pelkoaggressiivisuudesta johtuvasta puremisesta on todennäköinen, toinen vaihtoehto on konfliktikäyttäytyminen. Jos koirat olisivat oikeasti saalisvietillä piiloja kiertäessään, kuten moni harrastaja kertoo, ja piilolle tullessaan vaihtaisi “viettiä” aktiiviseen aggressioon, olisi todennäköisin purukohde piilon edessä ensimmäisenä koiran näkökenttään osuva tuomari. Koska näin kaiketi tapahtuu harvoin, tulisi ennemmin puhua opitusta käyttäytymismallista mennä piilolle ja alkaa haukkua. Haukkuminen itsessään ei kerro aggressiosta ja haukkuminen esiintyykin aggressiivisen käyttäytymisen yhteydessä vain harvoin, pelkoaggression yhteydessä sen sijaan haukkumista esiintyy erittäin tyypillisesti.

“Koiran viettiteorian/oppimisteorian analysointi on turhaa. Teet mitä käsketään.”

Jari Kokkosen (viitattu 16.11.2018) oppimiseen liittyvässä teoriassa  esitetään, että: ”Koirat eivät ajattele, ne oppivat pelkästään oppimisteoriassa kuvattujen klassisen ja intsrumentaalisen ehdollistamisen kautta. Kummassakin näissä ehdollistamisessa törmäämme vietteihin, joten voitaneen kiertäen sanoa, että koirat elävät ja oppivat viettien maailmassa. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että kouluttaessa koiraa kouluttaja tuntee nämä vietit ja osaa tämän tietämyksen kautta käyttää näitä viettejä hyväkseen koulutuksessa.” Tämä ajatusmalli pohjautunee jo aiemmin mainittuun viettiteoriaan, jossa esitetään, että eläin toimii vain tiettyjen rutiininomaisten käyttäytymiskaavojen mukaan. Aiheeseen ja koulutustyyliin tutustuttuani koen, että oppimisteorian tunteminen maalimiesten ja koiranohjaajien keskuudessa olisi välttämätöntä, jotta vältyttäisiin virheellisiltä tulkinnoilta.

“Tämä koira (13kk) on muuten hyvä, mutta aivan liian itsevarma. Se tulee viedä mahdollisimman nopeasti konttiin (viitataan ahtaaseen työmaakoppiin jossa koiran puolustusviettiä käsitellään). Muuten sillä ei tee mitään.”

Mikäli oppimisteorioita ja koiran käyttäytymistä ymmärrettäisiin, ymmärrettäisiin koko tämän koulutusideologian ja -teorian vakavat puutteet. Koirat todella ajattelevat ja tuntevat, tietoa on saatavilla hyvin paljon, esim. Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjaa tai vaikkapa Adam Miklósin Dog Behavior, Evolution and Cognition nykytietoa tarjoavat teokset. Tami&Gallagher (2009) ovat tutkimuksessaan todenneet, että pelkkä eläminen ja toimiminen koirien kanssa ei riitä koirien käyttäytymisen oikeanlaiseen tulkintaan, vaan taustalla on oltava teoriatietoa. Tutkimuksessa juurikin aggressioon ja itsevarmuuteen liittyviä virhetulkintoja tuli paljon niillä, joilla oli vain käytännön kokemusta.

“Älä nyt vaan päästä sitä autoon!”

Vaikka viettiteoriassakin väistämiskäyttäytyminen mainitaan etujen ja haittojen osalta, osataanko sitä kuitenkaan tulkita oikein? Koiran kiireistä ja liinoihin tukeutuvaa poistumista kentältä (kesken treenin) perustellaan sillä, että auto on koiralle suuri palkka. Miksi koira haluaisi ennemmin autoon häkkiin kuin jatkamaan treeniä? Ja miten tämä käyttäytymismalli linkittyy viettikaaviossa esiteltyihin viettipäämääriin?

“Ota se hallintaan! Pakota sitä!”

Puutteet oppimisteorioiden ymmärtämisessä, koiran käyttäytymisen ymmärtämisessä sekä elekielen tulkitsemisessa aiheuttavat koirille terveydellisen uhan. Treenaaminen itsessään tässä muodossaan altistaa koirat pitkäkestoiselle negatiiviselle stressille, mikä on suuri uhka niiden terveydelle. Lisäksi on suuri riski, että nykyinen systeemi aiheuttaa jalostuksellisia ongelmia, kun koiran elekieli tulkitaan väärin ja mm. pelkoaggressiiviset koirat päätyvät jalostukseen. Lisäksi ei tule vähätellä epigenetiikkaa ja tulisikin olla huolissaan negatiivisten kokemusten periytymisestä.

IPO on hieno laji, sillä se on parhaimmillaan koiran luontaista käyttäytymistä tukevaa toimintaa. Arvokkain vahviste on lajissa täysin ihmisen kontrolloitavissa, mikä antaa suuren edun kouluttamiselle. Mahdollisuudet tehdä koiran olosta oikeasti itsevarma ja saada se nauttimaan kamppailusta ihmisen kanssa, on tässä lajissa äärimmäisen hyvät, mutta nykyinen toiminta ja teorian tulkinta eivät anna siihen kovin hyviä lähtökohtia. Toimivia, vaihtoehtoisia malleja onkin jo onneksi olemassa, joskin vähemmistönä. Ohjaaja on aina vastuussa koiransa kouluttamisesta ja hyvinvoinnista.

http://brightdog.com

(Kuva: Saksanpaimenkoiraliiton lehti, nro 4&5/2018, s. 54.)
Edit. 28.11. klo 19:24 Kuva vaihdettu Aleksi Leppäluoman pyynnöstä (kts kommentit).
Edit2. 11.12. Kuva vaihdettu, kts kommentit.

Kuvassa on näkyvissä kaikki pelkoaggressiivisen koiran tunnusmerkit, korvat takana, irvistäminen niin, että takahampaat näkyvät, paino takaosalla, häntä alhaalla. Pelkoon liittyvästä aggressiivisuudesta löytyy tietoa esim. https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-kayttaytyminen/aggressiivisuus/pelkoon-liittyva-aggressiivisuus

Sen sijaan, että pohditaan ihmisten käyttäytymistä suojeluryhmässä, olisi syytä syventyä koiran elekielen tulkitsemiseen, onhan kyse kuitenkin koiran harrastuksesta?

Lähteet:

Bradshaw, J., Blackwell, E., Casey, R. 2009. Dominance in domestic dogs - useful construct or bad habit? Journal of Veterinary Behavior 4: 135-144.

Dreschel, N. 2010. The effects of fear and anxiety on health and lifespan in pet dogs. Applied Animal Behaviour Science. Volume 125:157-162.

Goddard, M.E. & Beilharz, R.G. (1985) Individual variation in agonistic behaviour in dogs. Anim Behav 33, 1338–1342.

Kokkonen, J. Viettiteoria. BC tuotanto. Viitattu 15.11.2018

http://archive.li/JFE3w

Luescher, A., Reisner, I. 2008. Canine Aggression Toward Familiar People: A New Look at an Old Problem. Vet Clin Small Anim 38: 1107-1130.

Raiser, H. 1984.Suojelukoira - Palveluskoiran kouluttaminen suojelutehtävään. Suomennos. SPKL/Leopold Öllerin rahasto.

Rosado, B., García-Belenguer, S., León, M., Chacón, G., Villegas, A., Palacio, J. 2010. Blood concentrations of serotonin, cortisol and dehydroepiandrosterone in aggressive dogs. Applied Animal Behaviour Science. Volume 123: 124-130.

Saetre, P., Strandberg, E., Sundgren, P-E., Pettersson, U., Jazin, E., Bergström, T. The genetic contribution to canine personality. Genes Brain Behav 2006, 5: 240-248.  

Saksanpaimenkoiraliitto. SPL-maalimiesten koulutusohje. 2018.  Ahtola, A. Hirvioja, V-P., Kokkonen, J. Viitattu 16.11.2018. http://www.spl.fi/liitto-alaosastot/asiakirjat/liitto-uusi/ohjeet-uusi

SPL Kuopio ry. Jape Kokkonen. Teoria. Viitattu 16.11.2018.  http://www.splkuopio.net/wp/?page_id=559

Summers, C., Winberg, S. 2006. Interactions between the neural regulation of stress and aggression. Journal of Experimental Biology 209: 4581-4589.

Tami, G., Gallagher, A. 2009. Description of the behaviour of domestic dog (Canis familiaris) by experienced and inexperienced people. Applied Animal Behaviour Science. Volume 120: 159-169.

Wilson, E., Sungren, PE. 1997. The use of a behaviour test for selection of dogs for service and breeding. II. Heritability for tested parameters and effect of selection based on service dog characteristics. Applied Animal Behaviour Science.Volume 54: 235-241.

Tavoitteena hyvinvoiva koira - valinnan mahdollisuuden hyödyntäminen harrastuskoiran treenitilanteissa

Valinnan mahdollisuuden hyödyntäminen hoitotoimenpiteissä on tämän hetken kasvava trendi. Yhä enemmän törmää somen ihmeellisessä maailmassa varsin mukaviin ja koiralähtöisesti toteutettuihin hoitotoimenpidevideoihin. Tämä ilahduttaa minua joka kerta suuresti! Törmäsin valinnan mahdollisuuksien lisäämisen hienoon maailman Eva Bertilssonin johdolla reilu pari vuotta sitten ja inspiroiduin ajatusmallista kovasti. Helinän kanssa olen rakentanut startti- ja stoppinappeja hoitotoimenpiteisiin ja muutenkin hyvin moniin asioihin, kuten edellisistä teksteistäni voi lukea. Nyt myös 7kk vanhan pentuni Jipun kanssa olen tehnyt kaikki hoitotoimenpiteet puhtaasti näin. Jipulla on oma päiväkirja Facebookissa, joka päivittyy hänen koulutuksellisilla kuulumisillaan säännöllisen epäsäännöllisesti, klik!

Olen aiemmin kirjoittanut lelun valitsemisen antamisen mahdollisuudesta ja tähän törmäänkin harrastuskentillä aina välillä, se on hienoa! Samoin koiralle voi antaa mahdollisuuden valita esimerkiksi erilaisista kohteista, että mitä se tänään haluaa treenata ja missä järjestyksessä. Nämä ovat hauskoja pieniä lisiä treeneihin!
Harrastuspuolella varsinaisessa lajitreenaamisessa valinnan mahdollisuuden hyödyntämiseen ei törmää vielä kovin usein. Olen ollut onnekas ja saanut työskennellä lukuisten koirien ja koiranomistajien parissa viime vuosien aikana koulutuksellisissa merkeissä. Olen päässyt kokeilemaan ja soveltamaan valinnan mahdollisuuksien lisäämistä harrastuskoiran treeneihin muutaman ennakkoluulottoman ja kokeilunhaluisen ohjaajan kanssa. Kelpie Hippa ja omistajansa Minna ovat yksi heistä :) Työskentely heidän kanssaan on ollut äärimmäisen inspiroivaa ja mukavaa ja siksi nyt jaammekin Minnan kanssa yhteistyössä kirjoitetun tarinan, jospa siitä olisi iloa muillekin!

Hippa! c. Johanna Kuusi

Hippa on iloinen, vilkas, ympäristön ärsykkeistä kiinnostuva, älykäs kelpie. Palkkioina Hipalle ovat toimineet monin eri tavoin toimitetut ruokavahvisteet sekä leikkiminen moninaisesti. Se on ahne, joten erilaiset ruokavahvisteet ovat toimineet hyvin ja se innostunut täysillä myös niin saalis- kuin repimisleikeistäkin. Haasteena kuitenkin on ollut hyvinkin vaihteleva vire ja viretilan nopeasta vaihtelusta johtuen sopivien palkkaustapojen löytämisen haasteellisuus ja sitä kautta motivaation säilyminen.

Hipalla oli hyviä oppimisen taitoja ennestään ja sille lähdettiinkin rakentamaan sujuvaa treenin rakennetta taukomaton avulla. Maton avulla saatiin treenin aloituksia sujuvammiksi, kun Hippa ympäristön tutkiskelun sijaan, alkoi bongata kentältä omaa mattoaan.
"Tokokiemuroissa löydettiin itsemme Tiinan tokopäivistä ja hyviä työkaluja löydettiinkin. Treenin aloitukseen opetettiin ennakoivia vihjeitä ja treeniä alettiin tauottaa "taikamaton" avulla. Aiemmin treeniin tullessa ns. tyhjä hetki Hippa uteliaana koirana lähti tutkimaan ympäristöä mutta mattoharjoitusten edetessä alkoi tarjota taukoa matolle. Suurimpana ongelmana oli kuitenkin vire joka saattoi heitellä äärilaidasta toiseen ihan samassa treenissäkin esiintyi sekä ympäristön nuuskimista että ohjaajan vaatteiden puremista. Myöskin Hippaa palkitessa tuli usein reaktioita ihan pettymys tyyliin "en mä palloa ois halunnu vaan ruokaa" tai toisin päin Hippan purressa takinhihoihin. Mitään mistä tai millä olisi voinut ennustaa kumpaa palkkiota koira toivoi ei löytynyt."

Minna kirjasi ahkerasti ylös näitä asioita, jotka olisivat ennustaneet, mitä palkkaa Hippa milloinkin oli vailla. Ongelmana oli siis se, että väärän palkkion johdosta tunnelma ja vire lässähtivät ja uudelleenkäynnistyminen oli haasteellista. Yritimme rutinoittaa palkkioita tiettyihin tehtäviin, esim. niin että luoksetulosta saisi aina lelun ja vaikkapa kauko-ohjauksesta ruokaa, mutta tämä ei toiminut. Ihmisaivoilla emme logiikkaa keksineet, jolla Hipan kanssa oltaisiin onnistuttu palkkauksessa aina. Siitä sitten lähtikin mielenkiintoinen oppimisen tie!
"Talvella -17 sitten päätettiin pitää pidempi tauko tokotreeneistä ja treenatiin vaan nenäjuttuja. Kesäksi varasin taas kuitenkin Tiinan tokotunteja ja mietin sopivaa projektia kesän ajaksi. Tällöin törmäsin yuotubessa videoon jossa spanieli valitsi symbolikorttien avulla palkkioita itselleen. Tästä lähti viesti Tiinalle että oisko ideoita jos tää ois mein kesän treenikertojen projekti? Halusin yksinkertaisemman version valinnasta ruoka ja lelu. Tiina sitten ideoi valinnan värierottelun avulla. Ja sain ohjeeksi ostaa hiekkalapiot sinisen ja keltaisen.
Alkuun lähdettiin opettamalla lapio kerrallaan että sinisen lapion kuonokosketus tuottaa palkkiosanan JESS ja ruokapalkkion ja vastaavasti keltaisen lapion kosketus palkkiosanan ZIPP ja palloleikin. Tämän jälkeen päästiin tempun jälkeen suorittamaan valintaa kahdesta taskusta esiin otetusta lapiosta ja vihjeeksi tuli valitse. Ja aina tuli mieleinen palkkio!"
Tutkimusten mukaan koira erottelee sinisen ja keltaisen värin hyvin, siitä tämä värivalinta. Omat palkkasanat ruualle ja lelulle kannattavat kaikille koirille, käyttää sitten valintaa palkoissa tai ei. Aivan erityinen hyöty eri palkkiosanoista saadaan niiden koirien kanssa, jotka arvottavat ruuan ja leikin eri arvoisiksi. Palkkasanan kuultuaan koira pystyy orientoitumaan tulevaan palkkioon ja näin vältytään konfliktilta "väärästä" palkasta. Hipan kanssa rutinoimme niin, että vasemmalla puolella oli aina sininen lapio, josta tuli ruokaa ja oikealla keltainen. Tällä pyrimme sujuvoittamaan Hipan valintaa, koska tarkoituksena ei ollut tehdä valinnasta sen suuremmin varsinaista erottelutehtävää.

Palkkion valinta toimi Hipan kanssa todella hyvin ja seuraavaksi aloimmekin miettimään erilaisia sovelluksia, miten palkkion valintaa voisi käyttää tokossa koemaisessa harjoittelussa.
"Toiseksi vaihtoehdoksi valinnalle tuli toimintatapa jossa lapiot jätetiin kentän sivuun ja vihjeellä taas vapautin lapioille suorittamaan valintaa palkkiosta. Tällä toimintatavalla sain konkreettisesti huomata että valinta ei aina ollut helppo tai itsestäänselvä, sillä ennen lapiota pysähdyttiin ja harkittiin valintaa, eli ei ihme etten voinut mitenkään ennakoida mitä palkkiota Hippa milloinkin odotti saavansa.
Palkkion valintaa olen käyttänyt pääasiassa tehtävissä jotka Hippa jo osaa. Mutta uutta opetellessa ovat omat palkkiosanat lisänneet onnistuneiden palkkioiden antamista kun Hippa jo palkkiosanan kuullessaan voi asennoitua tulevaan palkkioon.
Tässä vaiheessa ideoi Tiina Hippalle lisää valinnan mahdollisuuksia, koska hyödyt olivat kerrassaan huimat motivaation noustessa todella paljon ja työskentelyvireen tasoittuessa ailahtelevasta ali-ylivireestä rennon innokkaaksi. Seuraavaksi lähdettiin kysymään Hippalta onko hän valmis aloittamaan treenin? Koska jos Hippa aloitti treenin hyvin se myös eteni hyvin. Tätä alettiin työstää niin että ennen kutsua treeniin matolta tein itse jännittymisen johon Hippa vastasi jännittymällä jos oli valmis/halukas aloittamaan treenin. Jos vastajännittymistä ei tullut, en kutsunut treeniin, vaan odotin hetken ja toistin "kysymyksen" tai vaan palkkasin matolla odottamisesta. Näihin tilanteisiin joissa Hippa ei vastannut myöntävästi treenin aloituskysymykseen liittyi yleensä häntä häiritseviä juttuja ympäristössä, kuten esimerkiksi halliin saapuvia haukkuvia koiria tms.
Valinnanmahdollisuuksien polulla jatketaan työnalle seuraavaksi kysymys: haluatko jatkaa treeniä?
Kiitos parhain treenikaverini Hippa ja Tiina jonka tietotaidolla tää on mahdollista."

Tätä kirjoittaessani Hippa on jo harjoitellut jatkamiskysymyksiä tuloksekkaasti ja olemme jo harjoitelleet niitä tokon liikkeiden väleissäkin :) Hipassa on tapahtunut tämän projektin aikana näin ulkopuolisen silmin suuri muutos, se nykyään aina vastaa "JOO!" Minnan kysymyksiin treenaamisesta ja koko treenin aikainen viretila on tasoittunut todella paljon. "Lässähdyksiä" en ole enää nähnyt ja palkkaaminen toimii! Tämän parivaljakon sujuvaa yhteistyötä on mukava katsella. Suurkiitos Hippa ja Minna, että olen saanut olla mukana tässä projektissa!

Minna ja Hippa,c. Jukka-Pekka Lepistö

Hipan lisäksi olen muutaman muunkin koirakon kanssa harjoitellut palkkionvalintaa treenitilanteessa. Tämän hetkisen kokemukseni mukaan se sopii monenlaisille koirille, mutta erityisesti siitä hyötyvät ne, jotka valitsevat leikkimistä harvemmin tai leikkimisessä on jotain konfliktia, mutta leikkiminen toisi kuitenkin positiivisia vaikutuksia treeniin onnistuessaan. Näiden koirien kohdalla kannattaa aloittaa valintaa kouluttaessaan sellaisesta leikistä, joka on konfliktiton, vaikkapa heittoleikeistä. Joskus ohjaaja saattaa tahattomasti mm. repimisleikkien yhteydessä kuormittaa koiraa, jolloin leikki ei toimikaan täysin positiivisena vahvisteena. Koiran käyttäytymistä leikkimisen jälkeen tulisi aina seurata tarkoin, koira kyllä kertoo, millaista leikkiä se haluaisi leikkiä. Sitä voi sitten tarvittaessa, mm. treenin sujuvuuden kannalta lähteä hienovaraisesti muuttamaan niin, että säilyttää kuitenkin sitä tapaa, millä koira haluaa leikkiä, eikä pakota koiraa tiettyyn muottiin.

Näin maalaisjärjellä ajateltuna koiralla tulisi olla aina mahdollisuus päättää, että treenaako se vai ei. Usein kuitenkin me ihmiset huomaamattamme unohdamme tätä kysyä ja saatamme ajaa koiriamme tahattomasti treenaamaan liian vaikeissa tilanteissa. Jos tämä toistuu useasti, ymmärrettävää on, että se aiheuttaa suuria ongelmia treenitilanteeseen monestakin näkökulmasta. Aina emme välttämättä rekisteröi itse esim. ympäristön ärsykkeitä, jotka häiritsevät koiraa. Jos emme harjoittele näistä ärsykkeistä selviytymistä ensin, vaan aloitamme suoraan jonkun lajiin liittyvän asian kouluttamisen, on todennäköistä, että koira ei pysty keskittymään ja se tekee virheitä paljon. Nämä tilanteet ovat hyvin alttiita myös ohjaajan turhautumiselle ja se ei tietysti edesauta tilannetta. Hallinnan tunne tutkitusti lisää koiriemme hyvinvointia. Hallinnan tunteen tarjoaminen koiralle tuntuu usein meistä kontrolloimisesta pitävistä ihmisistä haasteelliselta. Kuitenkin, jos ajattelemme kokonaisuutta, huomaamme, että hallitsemme kaikkea ympärillä olevaa edelleen, vaikka antaisimmekin koiralle mahdollisuuden valita aloittaako se treenin nyt vai hetken päästä ja mitä palkkiota se haluaa :)

Edit. Hauskan sattuman (ja pienen maailman) kautta törmäsin Minnan viittaamaan spanielivideoon  Facebookissa  Minnnan ja Hipan toteutuksesta tuli hyvin erilainen ja se sovellettiin tokoon, mutta tässä idea, josta toteutus lähti :)

Tavoitteena hyvinvoiva koira - Hui, pelottaa!

Tällä kertaa pohdinnassani ovat koirien pelkotilat ja erityisesti pelon vahvistuminen. Helinää on pelottanut erittäin monenlaiset ärsykkeet, joten olemme työstäneet pelkotiloja monenlaisissa tilanteissa ja Helinän kautta olenkin saanut suuria ahaa-elämyksiä koirien pelkotilojen kouluttamisen suhteen. Koulutusideologiani kaikessa tekemisessäni perustuu siihen, että haluan koiran olevan aktiivinen osallistuja kaikissa tilanteissa. Passiivinen sietäjä ei ole koulutuksellinen tavoitteeni, joten en juurikaan käytä siedättämistä koulutuksellisena menetelmänä. Toki siedättämistä aistiyliherkän koiran kanssa väkisinkin tulee, mutta en tee koulutussuunnitelmiani siedättämisen kautta.

Edellisen julkaisuni teemana olivat äänet, joten jatkan siitä mihin viimeksi jäin. Helinää on pelottanut hyvin monenlaiset äänet, röhköpossusta metallikupin kolinaan jne. Äänten kanssa kaikista toimivimmaksi tavaksi olen kokenut sen, että koira tuottaa pelottavan äänen itse. Metallikupin kanssa teimme niin, että Helinä ensin koski kuppia ja palkitsin hänet koskemisesta aina ärsykkeestä poispäin. Pikkuhiljaa Helinä alkoi työntää kuppia maata vasten (inhottava ääni) ja palkitsin äänen tuottamisesta. Palkitsemalla poispäin ärsykkeestä, koira saa ruokavahvisteen lisäksi toiminnallisen vahvisteen (etäisyys) ja sen erityisen suuri hyöty on myös se, että näen millä vauhdilla ja intensiteetillä koira menee kohti ärsykettä uudestaan. Se antaa minulle erittäin paljon informaatiota tehtävän vaikeustasosta. Samaa tekniikkaa voi käyttää missä tahansa äänissä. Valinnan mahdollisuutta voi käyttää myös niin, että koiralle opetetaan jokin targetti, ja kun koira esim. painaa tassulla targettia, ihminen voi soittaa youtubesta pelottavaa ääntä. Volyymia nostetaan pikkuhiljaa ja koko ajan pystytään varmistamaan, että koira haluaa, että ääntä tuotetaan, sillä se antaa targettia koskiessaan siihen luvan. Mikäli koira ei anna lupaa, ääntä ei soiteta ja se on omistajalle informaatiota siitä, että edellinen ääni oli liian vaikea ja koiran pelkokynnys ylittyi. Silloin tehtävä kannattaa keskeyttää ja aloittaa seuraavaksi huomattavasti helpommasta äänestä. Helinän kanssa olemme tätä tekniikkaa hyödyntäneet todella paljon ja nykyään hän on ehdottomasti koiristani eniten ääntä tuottava. Se on äärimmäisen hienoa! Metallikupin kanssa olemme edistyneet siihen pisteeseen, että Helinä kolisuttaa metallista vesikuppia nostelemalla sitä ja saa näin minut paikalle täyttämään kupin. Metallikupin kovakaan ääni ei ole enää pelottava.

Toinen jännittävien ärsykkeiden kategoria on ympäristön kiinteät ärsykkeet, kuten roskapöntöt, paikallaan olevat isot autot, lakana kuivumassa oven päällä, jne. Näiden ärsykkeiden kanssa olen pelannut paljon esim pienen kosketustargetin avulla tai targetin puuttuessa olen hyödyntänyt käsikosketusta. Target on tietysti opetettu koiralle tarjoamisen kautta erikseen ennen vaikeisiin tilanteisiin menemistä. Näiden kanssa olen pelannut niin, että laitan targetin asetelmaan minä-target-pelottava ärsyke. Koira käy koskettamasassa targettia ja saa vahvisteen (leikki/ruoka+etäisyys) taas ärsykkeestä poispäin. Koiran kyetessä koskemaan targettia rennosti, voin siirtää targettia lähemmäs ärsykettä. Tämä on toiminut meillä erittäin hyvin! Helinää ei voi houkutella, sillä houkutteleminen aiheuttaa hänelle hyvin suuren epäilyksen tunteen ja sitä kautta pelko voimistuu. Houkuttelussa koira ajetaan liian lähelle pelottavaa ärsykettä ja namin syömisen jälkeen se huomaa ajautuneensa aivan liian pelottavaan tilanteeseen. Toiminnallinen pelaaminen ja tunne vaikutusvallasta tilanteissa lieventävät pelkoa ja pystytään varmistamaan, että koiralla on koko ajan mukava olo, eikä pelkokynnystä ylitetä. Ken Ramirezin pelkoaiheisista artikkeleista aloin joskus miettimään myrkyttymistä. Mm. ohitustilanteissa vahviste (ruoka) saattaa pelkäävillä koirilla useinkin helposti myrkyttyä, mikäli vahvisteen syömisen aikana liikutaan kohti edessä olevaa koiraa. Ruuan esille tuleminen tarkoittaa, että mennään kohti pelottavaa kohdetta, joten koira yrittää kontrolloida tilannetta ja kertoa, ettei halua lähemmäs koiraa lopettamalla syömisen. Täysin looginen toimintatapa. Samaa tapahtuu paljon perinteisessä siedättämisessä esim. juurikin ääniin. Vadillinen ruokaa - äänet alkavat - koira pääsee pelästymään kerran (ääni liian voimakkaalla tasolla tai kuormitusta yhdessä treenissä liikaa)- ruoka myrkyttyy, koska ruuan syöminen johtaa ääneen - koira ei enää syö. Ja sitten ollaankin aika isossa lirissä, kun ruokavahviste ei enää toimi, sillä se heikentää koulutusmahdollisuuksiamme merkittävästi. Sama myrkyttyminen voi tapahtua omistajan toiminnan suhteen. Perinteinen ohjeistus, että iloisesti puhuen käydään taputtelemassa pelottavaa kohdetta (vaikkapa se iso roskis), saattaa yhtälailla johtaa myrkyttymiseen, mikäli koiran pelkokynnys on ylittynyt voimakkaasti. Jos kerran käy niin, että kynnys ylittyy ja koira todella pelkää, saattaa seuraavassa tilanteessa ohjaajan lepertely helpomman ärsykkeen kohdalla voimistaa pelkotilaa, sillä koira muistaa ihmisen lepertelyn johtavan voimakkaaseen pelkoreaktioon. En itse tätä menetelmää käytä, sillä koen, että pahinta mitä voisi tapahtua pelkäävän koiran kanssa on se, ettei se koe minua luotettavaksi pelottavissa tilanteissa. Pahimmillaan se saattaa voimistaa pakenemisen tarvetta poispäin ohjaajasta. 

LAT-pelin ideologia perustuu tähän!

Sosiaaliset ärsykkeet (koirat, ihmiset) ovat hieman haasteellisempia pelkotilojen kannalta, sillä niiden liikkumista ei voi kontrolloida yhtä helposti ja altistus niille voi olla elinympäristöstä riippuen hyvinkin suurta. Sosiaalisten ärsykkeiden kohdalla käytän paljon LAT-peliä, eli palkitsen koiraa ärsykkeen katsomisesta (toki teen tätä peliä myös kiinteiden ärsykkeiden kanssa). Pyrin aina sijoittumaan niin, ettei ärsyke tule meitä kohti, vaan menee vaakalinjassa ohi. Näin pystyn säätelemään etäisyyttä sujuvasti. Käytän myös hyvin paljon leikkiä ärsykkeen mentyä ohi, jotta koira saa purkaa jännityneen olotilansa lelulla leikkimiseen, eikä säntäilyyn ja räyhäämiseen. Kiihkeän koiran kanssa kiihtymään pääseminen on erittäin tärkeää. Koiralla jokatapauksessa on tarve kiihtyä, joten lelulla leikkiminen on helppo tapa purkaa kiihtymisen tarve kontrolloidusti ympäristön kannalta turvallisesti.  Samaa LAT-peliä ja leikkimällä purkamista olen käyttänyt autojen jahtaamiseen, mikä oli Helinällä hyvin voimakasta. Jahtaamisessa oli pelkoa mukana (niinkuin useimmissa tapauksissa), joten harjoittelimme erikseen paikallaan olevia autoja (erityisesti raskaankaluston ajoneuvoja) sekä autoihin liittyviä ääniä, jotka olivat ennakkovaroitus tulevasta pelottavasta ärsykkeestä. Autojen liike oli loppujen lopuksi harjoiteltavista asioista helpoin kouluttaa, toki Helinällä oli hyvin paljon vahvistehistoriaa luopumisesta. Nykyään Helinän ollessa 3 vuotta, olemme jo pitkään onnistuneet ohittamaan autot pienellä kylätiellämme jopa niin, että Helinä on vapaana :)

Yksi keskustelun aihe, johon törmää usein (erityisesti uutena vuotena) on, että miten kannattaa toimia, jos koiralla on pelkotila päällä. Ajatus siitä, että silittely/rauhallinen juttelu voimistaa pelkoa elää edelleen. Se on kuitenkin virheellinen ajatusmalli ja sen taustalla lienee suurimpana seikkana se, että pelkääminen ajatellaan käyttäytymisenä, eikä tunteena. Pelko kuitenkin on tunne ja pelko vahvistuu vain voimistamalla tunnetta, eli pelottelemalla lisää, toisinsanoen esim.rangaistuksia käyttämällä (hihnasta nyppiminen ohistustilanteissa, koiraan tarttuminen fyysesti, huutaminen jne). Silittelemällä, rauhallisesti juttelemalla panikoivalle koiralle (jos siis ei päästä pelon aiheuttajasta enää kauemmas, esim. ukkonen) ei voimista pelon tunnetta. Päinvastoin, silittely aiheuttaa oksitosiiniin erittymistä ja sitä kautta jopa vähentää pelkoa. Aiheesta on tieteellistä näyttöä. Myöskään namien syöttely pelkäävälle koiralle, ei voimista pelkoa, vaan auttaa koiraa siirtymään siihen tunnetilaan, jossa se pystyy syömään. Ammattini puolesta olen perehtynyt uusimpiin tutkimustuloksiin ihmisten kokemasta kivusta. Kipu ja pelko kulkevat hyvinkin käsikädessä, sillä kivunpelko on kipukokemuksissa äärimmäisen merkittävä asia. Uudet aivokuvantamistutkimukset ovat mullistaneet käsityksen kivusta. Tutkimuksissa on todettu, että aikuisten reagoiminen lapsen kipuun vaikuttaa voimakkaasti kipukokemukseen ja kivun pelkoon myös aikuisena. Hysteerinen reagoiminen kipuun voimistaa kiputuntemusta, mutta erittäin mielenkiintoisena seikkana välinpitämätön suhtautuminen ja kivun vähättely voimistavat kivun tunnetta aikuisena myös. Puhaltaminen siis todella kannattaa! Sama pätee pelkäävien koirien kanssa. Välinpitämättömällä suhtautumisella tärisevään koiraan saattaa voimistaa koiran pelkoreaktiota suurestikin. Mutta rauhallisella juttelulla ja koiran silittelyllä ei pelkoa pysty vahvistamaan. Hysteerisellä sähläämisellä ja omalla pelkäämisellä toki on mahdollista koiran tunnetta voimistaa.
Toinen keskusteluissa usein esiintyvä aihe liittyy uuteen altistumiseen. Pelolle altistumisen tiedetään lisäävän pelkoa. Koiralla kortisolin poistuminen elimistöstä kestää n.2vrk, joten pelolle altistaminen seuraavana päivänä ei ole kannattavaa. Mikäli pelkoreaktio on hyvin voimakas, kannattaa pitää jopa viikkojen tauko ärsykkeen uudelleen kohtaamisesta, jotta koira pystyy tulemaan tilanteeseen huolestumatta.

Loppukaneettina vielä edelliseen kirjoitukseeni ja tähänkin aiheeseen liittyen, askartelin Helinälle painopeiton. Painopeiton tarkoitus on vaikuttaa syväpainetuntoon, joka lisää mielihyvähormonien tuotantoa aivoissa ja sitä kautta rauhoittaa, lievittää ahdistusta ja helpottaa levottomuutta. Kokeilun tulokset ovat olleet varsin hyviä! :)

Tavoitteena hyvinvoiva koira -Pohdinnassa aistiyliherkkyys ja ääniarkuus

Tällä kertaa pohdintani kohteena on koirien aistiyliherkkyys, ääniarkuus ja niiden välinen yhteys. Olen pitänyt Helinää alusta asti aistiyliherkkänä koirana. Ammattini (fysioterapeutti) puolesta aistiyli- tai aliherkkyydet erityisesti tunnon osalta ovat ilmiönä tuttuja työskennellessäni neurologisten kuntoutujien parissa. Koirien kohdalla tätä termiä ei kuitenkaan juuri käytetä, vaan ennemmin törmää käsitteeseen arkuus. En kuitenkaan luokittelisi Helinää araksi koiraksi. Se on pohjimmiltaan erittäin avoin ja positiivinen yksilö. Erilaiset ärsykkeet vaan pakottavat sen reagoimaan. Se reagoi ns ”kovaa ja korkealta”, reaktiot ovat aivan ylimitoitettuja ärsykkeen suuruuteen nähden. Helinä reagoi voimakkaasti kuulon, hajun, maun aisteilla. Mm. televisiosta tulevat kimeät äänet ovat olleet sille aina todella vaikeita ja ne laukaisevat jahtaamiskäyttäytymisen. Kimmokkeen tälle aistiyliherkkyyden ja ääniarkuuden väliselle yhteydelle sain keskustelustani Sallan kanssa, kun Sallan islanninlammaskoira Fjòla oli luonani hoidossa. Fjòla on ääniin reagoiva koira. Olen nähnyt Fjòlaa tokotunneillani viikottain, se on iloinen hassu pieni koira, jolla on kova touhu päällä jatkuvasti. Sen on hieman vaikea keskittyä ja kuunnella käskyjä. Se saattaa huolestua tokossa joistain ärsykkeistä, mutta pääasiassa se on erittäin reipas. Nyt vieraaseen ympäristöön hoitoon tullessaan se oli kuitenkin aivan toisenlainen. Toki Fjòlaa huolestutti jo ihan vieraaseen paikkaan jääminen, mutta totuttuaan paikkaan ja eroahdistuksenomaisten oireiden lievennettyä sen huolestuneisuus erilaisia ääniä ja asioita kohtaan tuli ilmi. Fjòla on reaktioiltaan täysin päinvastainen kuin Helinä. Se reagoi hiljaa huolestuen, hidastan liikettään ja laskien häntäänsä. Voimakkaammin pelästyessään (tätä en nähnyt vierailun aikana), sille saattaa iskeä pakenemisen tarve.


Koirien ääniarkuutta hoidetaan lääkkeillä ja käytösterapialla. Käytösterapiassa on moninaisia keinoja, siedättäminen (poisherkistäminen) ja vastaehdollistaminen ehkä yleisimmin käytössä olevina. (Sipilä, 2017.) Aina ne eivät kuitenkaan tuo hyvää lopputulosta ja tutkimuksissa on todettu, ettei äänipelosta useinkaan päästä kokonaan pois. Äänipelot ovat koirilla yleisiä. Tässä kohtaa on hyvä erottaa koirat, jotka jonkin ikävän kokemuksen perusteella alkavat pelätä jotain yksittäistä ääntä ja koirat, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman ikäviä kokemuksia. Jälkimmäinen tila usein yleistyy niin, että myös ennen pelkoreaktiota aiheuttamattomat äänet alkavat aiheuttaa pelkoa. Tämä kohderyhmä on tässä pohdintani kohteena.

Aistiyliherkkyyksistä löytyy parhaiten tietoa autismin kirjojen yhteydessä. Aistiyliherkkyyttä voi esiintyä millä aistiauleella tahansa (näkö, kuulo, haju, maku, tunto, vestibulaarinen, proprioseptiivinen). Olen saanut hetken työskennellä neurologisten lasten parissa ja sieltä erittäin mieleenpainuvaa kokemuksena jäi 4-vuotias poika, joka CP-vamman lisäksi kärsi autismin kirjon oireista. Tietynlaiset äänet tuntuivat hänellä voimakkaana kipuna, samoin tunto oli herkistynyt niin, että mm. vesipisarat tuntuivat hänen ihollaan puukoniskun omaisena kipuna. Hän tottakai pelkäsi voimakkaasti tilanteita, joissa näitä aistiärsykkeitä voisi tulla. Hänen hoitoringissään oleva psykologi painotti erittäin voimakkaasti, että lasta ei missään nimessä saa altistaa voimakkaille ärsykkeille, vaan hänelle pitää luoda turvallisuuden tunnetta ja mukavia aistikokemuksia. Tämä ajattelu on voimakkaana esillä aistiyliherkkyyksistä kärsivien ihmisten hoidossa. Pelon tiedetään voimistavan pelkoa niin ihmisillä kuin koirillakin. Ja tässä tullaan tähän, miksi tätä asiaa lähdin pohtimaan. Voisiko koirien ääniarkuudessa ollakin kyse aistiyliherkkydestä? Siis sellaisilla koirilla, jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman epämiellyttäviä kokemuksia? Sillä, jos näin on, niin siedättäminen ja vastaehdollistaminen eivät näiden koirien kohdalla ole välttämättä laisinkaan tuloksekas hoitokeino ja saattaa jopa voimistaa pelkotiloja. Tutkimusnäyttöä siedättämisen ja vastaehdollistamisen hyödyistä on, mutta Sipiläkin kirjallisuuskatsauksessaan sanoo, että mm. ukkosen pelossa koira voi reagoida moniin asioihin, kuten ilmanpaineeseen. On siis varmasti erittäin vaikeaa tehdä asetelmaa, jossa erotettaisiin täysin koirat, jotka ovat ikävän kokemuksen perusteella alkaneet pelätä, koirista jotka jo lähtökohtaisesti pelkäävät ääniä ilman negatiivisia kokemuksia.

Törmäsin erittäin mielenkiintoiseen ihmispuolen tutkimukseen (jossa sielläkin on aistiyliherkkyyksistä melko vähän dataa varsinkin äänien suhteen). Tutkimuksessa kuvattiin normaalisti kehittyneiden sekä lievästä autismista kärsivien nuorten aivojen reaktiota auditiiviseen aistiärsykkeeseen. Normaalisti kehittyneiden nuorten aivot reagoivat voimakkaasti kuulokeskuksen alueella, mutta lievästä autismista kärsivien nuorten aivot reagoivat kuulokeskuksen lisäksi mantelitumakkeessa. (Green ym. 2013) Tämä on erittäin mielenkiintoinen tieto, sillä se selittää hyvin tunnereaktion voimakkuutta. Mantelitumake on aivojen tunnemuistin ja -merkityksen osio, kaikki tunteet ovat mantelitumakkeesta riippuvaisia. Sen yksi suurista hyödyistä on refleksinomainen toiminta vaaratilanteissa. Se saa meidät liikkeelle, ennen kuin ehdimme tietoisesti tajuta vaaran. Tämä on tietysti selviytymisen kannalta erittäin tärkeä asia, mutta vaarana on ”turhat hälytykset”, joissa pienikin ärsyke laukaisee voimakkaan tunnereaktion, ilman että havaitsemme syytä. Näin näyttää aistiyliherkillä tapahtuvan usein. Tämä tarkoittaa sitä, että alkukantaiselle pelkoreaktiolle ei yksinkertaisesti voi mitään. Jos ääni tuntuu fyysisenä kipuna, on helppo ymmärtää voimakas pelkoreaktio jo pienestä ärsykkeestä. Siksi tällaisia koiria ja ihmisiä on erityisen tärkeää ymmärtää. Emme normaaleilla aisteilla mitenkään voi tietää, miltä aistiyliherkästä ihmisestä tai koirasta epämiellyttävä aistimus tuntuu. Hermostuminen varmasti pahentaa oiretta, kun koira ei itsekään tiedosta, että mitä pelkää.

En väitä, että kaikki ääniarat koirat olisivat autisteja, mutta haluan heittää ilmoille ajatuksen, että jos kyseessä on aistiyliherkkyys, niin kannattaako lähteä liikkeelle siedättämisen ja vastaehdollistamisen keinoin? Vai voisiko ajatella, että hoitona olisikin mukavien aistikokemuksien tuominen niin kuin autistien hoidossa? Eli altistettaisiin koira äänille, jotka oikeasti ovat siitä mukavia kuunnella? Tässä tietysti tulee vaikeutena se, että mitkä todella ovat koirien mielestä mukavia ääniä? Jossain tutkimuksessa on todettu useimpien koirien pitävän klassisesta musiikista, sitä ainakin voisi kokeilla. Yksi keino on myös hyödyntää valinnan mahdollisuutta ja antaa koiran tuottaa äänet itse. Helinän kanssa on alusta asti toimittu näin ja nyt ymmärrän miksi se on ollut niin tuloksekasta. Mm. röhköpossun ääni oli hänestä erittäin pelottava alussa, mutta sitä harjoiteltiin niin, että hän painoi possusta ääntä itse ja nykyään hän todella paljon leikkii kyseisellä possulla huvikseen. Muutenkin Helinästä on tullut todella äänekäs ja paljon ääntä tuottava. Tämä korreloi vahvasti sen kanssa, ettei se enää reagoi myöskään ääniin voimakkaasti pelolla, eikä pakonomaisesti (paitsi mun puhelimessa puhumiseen). Samaa tekniikkaa voi tietysti hyödyntää myös muiden aistien, kuten vaikka tunnon suhteen. Ei niinkään yritetä siis siedättää epämiellyttäviin kosketuksiin, vaan yritetään tuoda mukavaa aistiärsykkettä päivittäin, jota kautta tunnon herkistymä alenee ja pikkuhiljaa epämiellyttävätkin asiat (vaikka jotkin valjaat) voivat tuntua miellyttäviltä. Sen sijaan, että altistetaan koiraa jatkuvasti epämiellyttävälle kosketukselle matalallakin tasolla ja sitä kautta voimistetaan yliherkkyyttä. Tunnon puolesta mainittakoon vielä, että autisteilla on todettu olevan miellyttävämpiä selkeät, voimakkaat kosketukset, kuin kevyet kosketukset pienellä pinta-alalla.

Olen tästä ajatuksesta innoissani! En tiedä olenko oikeilla jäljillä, ehkä olen, ehkä en. Äänimaailman asiat ovat monimutkaisuudessaan ja haasteellisuudessaan erittäin mielenkiintoisia. Usein aistiyliherkillä on yliherkkyyttä monien aistien alueella, mikä tietysti tuo oman haasteensa. Koirien kanssa oleellisena asiana on myös se, että ihmiskorva ei kuule kaikkea, mitä koirat pystyvät kuulemaan. Varmaa on jokatapauksessa, että mitä enemmän yritämme ymmärtää koiran käyttäytymistä hermostumatta, mitä enemmän annamme sille valinnan mahdollisuuksia pelottavien asioiden äärellä ja mitä positiivisemmin koulutamme sille erilaisia työkaluja erilaisista tilanteista selviämiseen, sitä parempaan lopputulokseen varmasti pääsemme. Pohtiminen jatkukoon!

Lähteet:
Green, S. A., Rudie, J. D., Colich, N. L., Wood, J. J., Shirinyan, D., Hernandez, L., Tottenham, N., Dapretto, M. & Bookheimer, S. Y. 2013. Over-Reactive Brain responses to Sensory stimuli in Youth with Autism spectrum disorders RH: fMRI Response to sensory Stimuli in ASD. American academy of child & adolescent psychiatry.

Sipilä T-M, 2017. Koirien ääniarkuuden hoito. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.