4.3.2013

Siellä ja täällä :)

Keskiviikkoaamulla treenattiin ja nautittiin ihanan keväisestä auringonpaisteesta Haunisissa Tanjan, Marjaanan ja Eijan kanssa :)
Aloitettiin Jaimen kanssa ruudulla. Ruutu (kelt. merkit) oli kentän toisessa päädyssä, häiriömerkkejä (punaisia) oli jonkun verran. Seurautin Jaimen autolta ruudun lähetyspaikkaan, virittelin ruutuun, tehtiin käskytettynä. Ja olipas vaikeeta. Upposi häiriömerkkeihin, eikä meinannut millään löytää ruutuun. Jouduttiin hinkuttamaan hetki ja piti löyhätä ruudun paikan kriteeriä. Tätä ongelmaa on joskus ollut kisoissa, ei vaan meinaa löytää, kun pitää kyyläillä kaikkea ja on vaikea keskittyä. Ollaankin treenattu ruutua paljon ensimmäisenä liikkeenä, se sujuu hyvin, nyt vaan pitää ottaa rohkeammin isompaa häiriötä mukaan!
Luoksetulo toisena, oli hyvä, tosin seisomisen pystyy tehdä vieläkin vähän paremmin. Z, Tanja naksutteli asennot. Ei ole enää tehnyt yhtään virhettä, mutta jottei vain jäisi mitään epävarmuutta, niin naksutellaan hyvä fiilis :) Tunnari, haistelu hyvä, mutta pureskelee aina vaan, kierrättämällä sivulle. Viimeiseksi vielä kapulan pitotreeniä ohjatulla, pyöritteli :-0 En tiedä mistä johtui, mutta oli kovin vaikeaa tulla pureskelematta kohti.

Keskiviikkoillalla treenattiin Jennin kanssa Nummen koulun kentällä. Ekana ruutua, oli ihan superhieno!! :)) Olin palkannut pari merkkiä alle, lähetin vapaasti merkille ja siitä ruutuun, oikein hyvä! Taas merkistä palkkaa ja toinen ruutu loppuun asti, oli aivan super! Todella kovaa merkille, hyvä merkki, kovaa ruutuun ja tyylilleen uskollisena pysähtyi vauhdissa kiepahten ruutuun, vau! :) Toisena luoksetulo. Tein kierrolla pari stoppia palkaten. Liikkeenä ekasta stopista palkka (oikein hyvä!!), uudestaan ja maahanmenosta palkka, kolmantena koko liike (hieno!!) ja viimeisenä läpi. Seuraamista pienellä häiriöllä, hyvin teki. Pari yliyrittämistä käännöksissä.
Toisessa setissä kapulan nostoa purkki kiertämällä, oli hyvä. Ohjattu liikkeenä, palkkailin merkin ensin ja kolmannella kerralla päästin kapuloille. Aikamoisen räkäinen nosto, mutta ei pureskellut yhtään tuonnissa, hmm.. Toisella kerralla laitoin purkin kapulan eteen, oli oikein hyvä! Ja pito hyvä, aamu oli ehkä vahinko :) Muutama vaihto m-s-i:tä, teki hyvin :)

Torstai aamulla treenattiin Marjaanan kanssa. Jaippikselle ekana ruutua. Merkin asenne on nyt kärsinyt ja etenkin hallissa ei ole niin hyvä kuin voisi olla. Kriteerit nyt mustavalkoiseksi, vain hyvästä merkistä pääsee jatkamaan. Merkkiä siis temppuiltiin ja palkkailtiin. Ruudun paikka oli hyvä. Z, naksutellen ja huomio seuraamisessa. Metallia, naksutin muutaman vino-otteen tarttumisen ennen hyppyä. Teki ihan hurjan vaikutuksen mielentilaan, hypyllä rento Jaippis ja hieno vino-ote (naks) ilman mitään ylimääräistä, vau! Tällä jatketaan.
Toisessa setissä seuraamista käskytettynä, tavoitteena saada yliyrittäminen pois ja tasaisuutta. Alussa vähän keuli, mutta tasottui hyvin. Tunnarin pitoa temputellen, pitää muuten hyvin, mutta kun alkaa kääntyä sivulle pureskelee. Muutos tähän harkinnassa :)
Kirppukerholle kontakti-, keppi- ja okseritreeniä, Jaimekin teki pari puomia ja kääntymiset okserilla.

Perjantaina vakivuoron tokot ja treenisuunnitelmassa rauhallisen mielentilan treenit :) Aloitettiin kehääntuloilla ja Z:n aloituksilla, ne kun ovat ihan riistäytyneet käsistä. Skannailee ympärilleen, eikä malta pitää kontaktia. Yhdessä käveleminen oli vähän haasteellista, kontaktin piti oikein hyvin, naksuttelin ja palkkailin paljon. Z m-tyhjä-s, vaihdot naksutellen ja huomio seuraamisessa. Kerran venkuroi, siitä huomautin. Seisomisesta palkka. Metallia, ensin tarttumista naksutellen ja sitten liikkeenomaisesti. Superhyvin, miksiköhän en ole aikaisemmin tehnyt näin? :D Viimeisenä vielä kaukoja, palkkailin naksuttamalla ja nakeilla ensin ekaa nousua, välillä vapautin jo jätöstä (menee vähän kyyläksi) ja otettiin sarjanakin. Todella hyvin ja todella hyvä mielentila, jes!! :))

Lauantai aamulla ehdittiin kisata yksi startti att:llä, ennen töitä. Halusin testata Jaimen mielentilaa treenihallissa. Ja se oli oikein hyvä! :) Mutta mun oli ihan kaikkea muuta. Jo illalla iski ajatus, etten halua mennä kisaamaan, aamulla ajatus oli entistä vahvempi, mutta mentiin. Ei olisi kannattanut. Radassa oli ei niin kiva alku, joka jo ärsytti, kun tiesin ettei Jaime käänny ja menee pelasteluksi. Ja niin se menikin, rämmittiin 1-4 jotenkin, vaikka kadotin koirankin, hyllytettiin 5-putkeen. Loppurata esteet oikeassa järjestyksessä, mutta olin ihan jäässä. Ajatusmatoja pää täynnä ja halusin vain äkkiä pois radalta. Jaime pysyi ohjauksessa hyvin, eihän se nyt mihinkään käänny, mutta piti kaikki rimat ylhäällä. Jäähdyttelylenkin jälkeen äkkiä kotiin ajatuksella, että onneksi sai lähteä, eikä tarvinnut enää mennä. Mutta mitä tästä opimme? Ei ole pakko kisata niissä olosuhteissa missä ei halua, lopputulos kun on varmasti huono. Paha mieli ja ahdistus. Kun jokaisen levinneen kaarroksen ja pienenkin virheen jälkeen iskee pahapaha ajatus päähän, niin sen ehtii ajatella aika monta kertaa yhden radan aikana. Ihmisen pahin vihollinen on sen oma pää ja sitä rataa. Kuplassa on aukko, mutta ehkä se joku päivä kasvaa takaisin umpeen entistä tiiviimmäksi :)

Tänään sunnuntaina kisattiin Ojangossa. 2 starttia Jaimelle ja EpaElmerikin pääsi puolenvuoden tauon jälkeen mukaan!! Ihanaa :)
Jaimelle ei vaan sovi kaksi perättäistä agilitypäivää, eihän se eilen mennyt kuin aamulla yhden radan, mutta silti iski Herra Kyylä. Tultiin aamulla hallille ja kun tajusi, että siellä oli agilityä, meni ihan matalaryhtiseksi kyyläksi. Silloin en saa siihen mitään kontaktia, tuijottelee vaan kaikkea ja kaikkia. Yritin temputtaa, mutta ei kyennyt edes tulemaan sivulle. Odotukset olivat nollassa, mutta Jaippis yllätti täysin! Rata oli sellainen väkisin vaikeaksi tehty, miljoona valssia ja ansaa jne. A:n himmaili, kun kyyläsi. Mutta ei pudottanut yhtään rimaa!! Ei edes alun okserista, ei vaikeassa siksak-valssikuviossa 5-10, eikä takaakiertovalssissa 17-18 (oli vähän eri kulmassa kuin kuvassa), vau! :) Mutta ampui sitten putkiansaan (15 väärään päähän). Oli vaikea paikka, sinne ei oikein millään ehtinyt, kun piti auttaa hypylle 12, yritin huutamalla saada pois, mutta ei yllättäen toiminut. Tosi positiivista, että se kyylämoodissakin pystyy nykyään tekemään! Vaikka itse sitä mielentilaa pelkäänkin.
EpaElmeri oli kovin kultainen ja niin riemuissaan, kun pääsi kisaamaan :) Pudotti okserin riman ja jonkun toisenkin, mitä en kyllä huomannut, että syy oli varmasti siinä :D Meni kovaa ja suoritti terapiakoiran tehtävää hienosti! :)


Toinen rata oli hypäri, aika vaikea sekin. Sain purettua Jaimen kyylän temputtamalla ja naksuttamalla Elmon radan jälkeen. Piti ehkä yrittää vähän enemmän, kun ei ollutkaan itsestäänselvyys, että vain hän pääsee! Nää on niin työvoittoja, kun yleensä en saa mielentilaa millään pois. Jaippis oli siis oikein kivalla asenteella hypärillä :) Lupasin Jaimelle palkinnon, jos hän pitää okserin (3) riman ylhäällä (valssasin 3-4 väliin) ja niin vaan kannatti lahjoa! Kepeillä meni ykkösestä kolmoseen, rynnisin itse. Kepeillä taaksejäänti toimi hyvin, tein niistovalssin kasille. Lähetin 10-putkeen todella kaukaa, merkkasin putken päähän ja ehtisin hyvin pois hypyn 12 alta. Koska oli tullut virhe, niin koitin killerivalssin pituuden jälkeen 13-14 väliin ja se onnistui! Siistiä :) En ehtinyt jarruttamaan pussin jälkeiselle hypylle 17, jonka lensi suorin vartaloin kepeille asti. Hyppäsi sen takaisinpäin, siitä hyl. Loppusuoran eteneminen yllättäen sujui hyvin :-P Korvat liimattuna päähän kiinni, eikä paljon taakseen vilkuile, kun kuulee eteen käskyn :D Pienestä on nollat kiinni. Pysyy ohjauksessa Jaimeksi todella hyvin! Ja ei yhtään rimaa koko viikonloppuna! :)) Sitä on niin kiva ohjata silloin, kun se on hyvällä asenteella! :)
Epalle epäsujuva alku, piti varmistaa 2-hyppy ja taisin vähän varoa okserin rimaa, niin en ehtinyt valssata 3-4 väliin. Pelasteluna onneton leikkaus ja armottomasti myöhässä 5-hypyltä. Kiltti Elmo odotteli seuraavaa estettä, joten ei virhettä. 12-14 juoksin Elmolla kuvassa pussin puolelta, tein päällejuoksun pituudelle ja hyvin toimi :) Muurin palikat tippui, en tiedä miksi. Lähetin ja lähdin liikkumaan, kun piti tehdä persjättö 16-17 väliin. Rimat laitetaan tekemisen vähyyden piikkiin, kun ei juuri koskaan pudottele. Oli niin kivaa kisata sen kanssa, kyllä voi 7,5-vuotias koira olla villi ja hulvaton, se kävi yhtäkkiä mun takin karvakaulukseenkin kiinni kuin pieni peto :D


Kotimatkalla vielä tokoiltiin Espoon Ikean parkkiksella Anun kanssa. Pohja oli niin liukas, että se rajoitti tekemistä aika paljon. Jaippis aloitti ruudulla, palkkailin pari merkkiä ja kolmannella päästin ruutuun. Haki voimakkaasti oikeaan takanurkkaan, lähetin ruudun vas. puolelta. Jännä miten paikka nyt vaihtelee, enkä oikein pääse syyhyn kiinni. Ei se huono ollut, mutta kun tiedän, että se tietää mihin sen kuuluu mennä. Meni kyllä varovaisemmin ruutuun muutenkin, kun oli niin liukasta, eikä päässyt tekemään sellaista vauhdista kääntymistä, jonka normisti tekee, saattoi toki johtua siitäkin. Seuraamista, jääviä seuruun sekaan. Tämä toimi hyvin, ainoastaan istuminen oli hidas. Tällä ehkä saan rentoutta seuraamiseen, hyvästä seuruusta saa tehdä asennon. Eikä tarvitse hinkuttaa zetaa ja nipottaa seuruusta siinä :)
Toisessa setissä sivulletuloja kierrättämällä, oli raukka vähän pihalla, pitää jättää kikkailut pois ja naksutella vain sivulletulosta, kun alkaa tarjoamaan niin herkästi. Kaukoja, ekaa asentoa. Lelu on saanut kyylämoodin esiin, voihan....!! Kyylänä tarjoaa vain istumista, eli lelu kokonaan pois koko liikkeestä, enkä käytä sitä enää ikinä. Tämä viikko tehdään pelkkää asennetta, eiköhän se siitä palaudu. Lopuksi piti vielä palkata merkki, lähetin merkille sen enempää ajattelematta, että ruutu oli siinä takana ja sinnehän se ampui :D ja ihan keskelle, hassu :) Merkki löytyi toisella yrityksellä :)
Olipas kiva aurinkoinen sunnuntai! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti