18.11.2012

Janakkalassa

Eilen kisattiin Janakkalassa. Jaimen lisäksi mukana oli myös Diipa, kiitos Elinalle lainasta! :)
Kisat oli JANKK:n uudessa keinonurmipohjaisessa hallissa. Pohja oli hyvä ja pitävä sekä koirille että ohjaajille. Hienoa, että on talveksi taas yksi hyvällä pohjalla varustettu halli lisää! :)

Tuomarina oli kaikilla radoilla Anne Viitanen, hypärillä aloitettiin.
Jaime aloitti. Menin 2-hypyn taakse pakkovalssiin, käsi oli valmiiksi alhaalla ja käskytin "tähän", jolloin Jaimen pitää tulla käteen kiinni. 1-hyppy oikein ja täysillä pakkovalssin merkkauksesta ohi mun selän taakse putkeen! Sillälailla! Jatketiin, keilasi pituuden nurin ja meni ainakin 6-hypyn väärinpäin. Mutta esteeltä 8 asti puhtaasti maaliin! Eli hyvin keräili höyryvän päänsä ;) Tosin esteet 13-16 oli putkia, sai mennä neljä peräkkäin! Niissä meillä ei ollut ongelmaa :D Mutta lopusta täydet pisteet Jaimelle, kun tuli kiltisti putkiansan ohi luukutuksen jälkeen! Ja mikä riemuhymy sillä oli radan jälkeen, se on niin hassu :))
Diipalle tein alun niistolla, se oli hyvä. Pituuden leikkauksessa olin (ehkä) oikeaan aikaan paikallani, mutta rintamasuunta oli väärä, joten Diippis kääntyi väärään suuntaan. Sain kuitenkin pelastettua ja loppurata meni hyvin, joten tuloksena nolla!! Ja me voitettiin ja Diipa sai serti-H:n!! :)) Hieno Diippis :)
Noiden sisarusten putkivauhti..huhhuh, se on kyllä jotain ihan käsittämätöntä! :D

Toinen rata oli lähes mahdoton suorittaa nopealla koiralla.
Nyt päästiin Jaimen kanssa esteet 1 ja 2 ennen kuin tuli virhe, koska nyt piti oikeasti mennä siihen putkeen, johon se ekalla radalla karkasi, hahah :D Kehityskäyrä on huikee! Kolmoselle yritin ohjata kaukaa ennakoivalla valssilla, mutta Jaippis tuli ohi. Se oli oikeasti vaikea kohta ja rytmitin varmasti huonosti. Korjasin kolmoselle ja lähdin liikkumaan kohti 4-putkea, mutta Jaime kääntyi 3-esteen täysin vastakkaiseen suuntaan ja meni 2-putkeen uudestaan. Odotan mielenkiinnolla, että saan tästä videon, koska en pysty sanomaan, että mitä sellaista tein, josta se luki putken. 5-este oli A:n alla olevan lähes suoran putken jälkeen hyppy takaakiertona ja sen vieressä, vajaa metrin päässä oli pituus, johon putki syötti. Jaippe meni pituudelle. Loppurata oli ihan hyvä, kepeille meni väärin sisään. Mutta lopussa se teki taas superhienon putkiansan ohittamisen, jee :)
Diipalle tein ihmisnuolen kolmoselle, mutta en millään ehtinyt ohjaamaan 5-hyppyä takaa. Keppien jälkeiselle hypylle rytmitin huonosti, jolloin tuli iiiso kaarre. Puomin jälkeisellä hypyllä tapahtui jotain? ja lopussa jarrutin pituudelle niin kovin, että tuli sivusta. Mutta muuten oikein hyvä rata :)

Viimeinen rata oli ensimmäinen kiva rata. Jaime teki hienon radan, mutta kaatui 9-esteen jälkeen, eikä sen takia lähtenyt ulkokulman kiertoon, vaan tuli 10-esteen väärinpäin. Niin pienestä kiinni! Lopussa meinasi mennä twististä ohi, mutta pakotin hyppäämään ja se totteli, jee :) Jaippis on selkeesti oppinut, että loppu kannattaa mennä kiltisti, niin ei menetä palkkaa :D
Diipa teki puomille asti tosi hienoa rataa, mutta tuli hassusti puomin sivusta ja sai alastulovitosen. Ulkokulman kierrosta lipsahti uudestaan puomille, ihan hyvä niin sai onnistuneen suorituksen :) Hetki säädettiin, että kepit löytyi, mutta siitä loppurata taas hyvin :)

Olipas kivaa kisata molemmilla! Ne on tosi erilaisia ohjata, joten joutui ihan tosissaan keskittymään. Molempien asenteesta olen tosi iloinen! Jaimella nyt keitti ekalla ja tokalla radalla, mutta se pystyi kasaamaan itsensä loppuradaksi, hienoa edistystä Jaippikselta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti