26.12.2010

Suklaasankarin joulukatastrofi...

Kaikinpuolin kamala joulu. Ja taas Elmon kohdalla liippasi todella läheltä. Käytiin jouluaattona hautausmaakierroksella ja sillä aikaa Elmo oli löytänyt joululahjapaketit ja syönyt melkein kilon suklaata :-0 En saanut sitä suolalla oksentamaan, joten soitin päivystävälle ja ajettiin miljoonaa Turkuun. Matkalla Elmo meni todella väsyneeksi ja huonokuntoiseksi. Klinikalla onneksi toimittiin nopeasti, piikki persuksiin ja hetken päästä alkoi suklaata tulemaan. Ja sitä muuten tuli. Myös ihan kokonaisia punaisia marmeladisydämiä (ell otti näistä kuvan, ei kuulemma ollut koskaan nähnyt vastaavaa :D). Illan Elmo oli tietty aika väsynyt ja huonovointinen, mutta selvisi sankaroinnistaan kuitenkin elossa, huh!! Lauantain oli taas jo ihan oma itsensä.

Elmo sai joululahjaksi yhden startin Kinkunsulatuskilpailuihin, koska hän ansaitsi päästä vielä vuoden viimeisiin epiksiin. Kisoissa suklaasankari oli täysin oma itsensä. Eli kakkosesteeltä kielto, koska ei todellakaan pysynyt lähdössä :D Puomilla sille tuli hetkellinen mielenhäiriö ja se himmaili vähän ennen alastuloa, mutta viime tipassa muisti, että ollaan kilpailuissa, eikä tietenkään pysähtynyt :D Tulos 5 ja toinen sija. Aika surkuhupaisaa, että se sai palkinnoksi ensiapulaukun...

Jaime treenaili viime viikolla tokoa lämpimässä hallissa. Tehtiin ruutua, ohjattua, seuraamista, hyppynoutoa ja vähän tunnaria. Tällä hetkellä tehotreenien aiheena on metalli ja kaukot, niitä ollaan treenattu ruuan yhteydessä melkein joka päivä. Aksaamassa ollaan käyty viimeviikkojen aikana silloin, kun pakkaset on sallinu. Rimat on nostettu viiteenkymppiin, joten ollaan treenailtu kääntymisiä ja tekniikoita uudella korkeudella. Ratatreeniä ja estetreeniä ollaan tehty myös. Puomi näyttää nyt hyvältä ja kepit pujottelee ilman apuja, hakee hyvin kulmia ja kestää jo häiriötäkin :)

1 kommentti:

  1. :-O
    No onneks loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja kiva et Elmo pääsi kisaamaankin! :)

    VastaaPoista